Sunnuntai 12.2.
Bridge to Nowhere on hieno paikka. Kävimme siellä joulukuussa 2019, joten paikka on kertaalleen jo nähty. Olemme myös meloneet Whanganui - joen, joten seuraavalla etapilla ei ollut meille mitään uutta. Sillalta olisi joka tapauksessa siirrytty vesijeteillä Pipirikiin. Jätimme mutaisen polun väliin emmekä halunneet ajaa vaarallisella nelostiellä näin viikonloppuna. Olimme varanneet liput Intercity -bussiin Whanganuihin, kun mikään muu vaihtoehto ei tuntunut onnistuvan. Aleksander - motellin isäntä oli maininnut paikalliselle pyöräilypariskunnalle aikeistamme. Rouvan olkapää oli kipeä ja Timber Trailin töyssyt tuntuivat vielä kädessä. Pariskunta tuli ehdottamaan kimppakyytiä Pipirikiin ja hotellin omistaja järjesteli asian puhelimitse Taumarunuin kanoottivuokrausfirman kanssa. Kyyti sopi meille mainiosti. Uudessa-Seelannissa Intercity - kuljettaja päättää paikan päällä ottaako pyöriä kyytiin vai ei. Vaikka liput on ostettu, niin saatat jäädä pysäkille, jos autossa on jo paljon muita matkatavaroita. Motelli -isännän mielestä tämä oli jopa todennäköisempi vaihtoehto. Voit lähettää niin monta sähköpostia kuin haluat, mutta lopulta ratin takana istuva kuljettaja tekee päätöksen ottaako pyöriäsi kyytiin. Lipuista sai rahat takaisin, kun perui matkan kaksi tuntia ennen lähtöä. Pipiriki oli muutenkin ollut yksi vaihtoehdoista ja ehdimme vielä illalla pyöräillä Whanganuihin. Meiltä jäi siis väliin vain mutapolku ja vesijettikyyti. Mountains to sea oli hieno reitti, joten kävi hyvä tuuri ettemme hukanneet sitä.
 |
Reittisuunnittelua. |
Taumarunui canoe & hire-firman tuttu auto ja kuljettaja saapui puolen tunnin varoitusajalla hakemaan meitä motellin pihalta ja kiinnitti pyörät tottuneesti kyytiin. He olivat menossa hakemaan kanootteja Pipirikistä. Käytimme saman firman palveluita reilut kolme vuotta sitten, kun vuokrasimme kanootin Whanganui - joelle. Edessä oli 1,5 tuntia nelostien maisemia turvallisesti auton ikkunasta ihailtuna.
 |
Lasti pakattu. |
Olen kirjoittanut Bridge to Nowherestä aikaisemmassa blogissa:
https://teamvoikkaa.blogspot.com/2019/12/whanganui-joen-valloitus.html
Pakkasimme pyörät Pipirikissä ja toivotimme matkakumppaneillemme mukavaa reissua ja jatkoimme matkaa. Reitti oli hieno. Se kulki pitkin Whanganui - joen rantatörmää ja ylitti useita virtoja. Profiili oli meille suotuisa. Alussa ja lopussa oli pitkä ylämäki, mutta muuten laskettelimme mukavasti alamäkeen. Reitille jäi useita majoituspaikkoja. Yksi niistä oli Flying Fox, jossa majoituimme kanoottireissulla. Reilun kahdenkymmenen kilometrin kohdalla Matahiwissä oli taidekahvila. Olimme liikkeellä aamupalan voimin, joten pysähdyimme hakemaan pientä lisäbuustia matkaan kahvista ja täytetyistä paahtoleivistä. Paikassa oli myös majoitusta ja neljä iäkkäämpää maastopyöräilijää oli jäämässä sinne yöksi. Seurue oli iloista ja puheliasta väkeä. Pikainen kahvitaukomme venähti hieman pidemmäksi, koska näitä paikallisia ihmisiä ei vain voi ohittaa vaihtamatta kuulumisia. Toinen rouvista oli hyvinkin tietoinen Suomesta, sairaanhoitajien palkoista, terveydenhuollosta, hyvästä sosiaaliturvasta ja siitä, että Suomi on tilastoitu yhdeksi maailman onnellisimmista maista. Olin melko otettu hänen sanoessaan: "Sinusta näkee, että olet pyöräillyt paljon."
 |
Team Voikkaa |
 |
Kevyt ja pieneen tilaan pakattu varustuksemme aiheutti jälleen ihmettelyä. |
Päivä oli varsinainen avara luonto - lähetys. Oli kyllä mukava vaihteeksi nähdä muitakin kuin asfalttiin liiskautuneita eläimiä. Emme olleet ajaneet kahta kilometriäkään, kun puskasta hyppäsi possu pyörän eteen. Onneksi vauhti ei ollut kova ja vältyin possukolarilta. Saparohäntiä oli muutama muukin tien penkalla. Seuraavaksi pyörän eteen yritti kärppä, mutta se muutti mielensä tien puolivälissä ja pinkoi takaisin puskaan. Parin mutkan jälkeen tien reunalla tuhisi siili. Oli mukava nähdä yksi siili elossakin. Niitä jää täällä paljon autojen alle. Ylämäkeen polkiessa jalan vierestäni lähti heinikosta lentoon valtava haukka. Näimme haukan myös autosta tulomatkalla aivan läheltä. Haukka oli juuri ottamassa tieltä opossumin raatoa. Onneksi kuljettaja hidasti ja painoi äänimerkkiä, jotta se ei jäänyt auton alle. Kirsikkana kakun päällä oli kuitenkin paikallinen härkäshow. Olimme juuri tavoittaneet edellämme pyöräilevän nelihenkisen perheen, kun tien molemmin puolin oli kaksi sonnia pientareella. Niiden ehkä olisi kuulunut olla jossain aitauksessa, mutta siinä ne tuijottelivat aidan väärällä puolella. Tien oikeassa reunassa olevat sonnit juoksivat päistikkaa karkuun ja toinen eläin rysäytti päin aitaa. Vaikutti maailmanlaajuiselta haasteelta. Osataan sujuvasti tulla pois häkistä tai aitauksesta, mutta takaisin meneminen ei onnistu mitenkään. Vasemman pientareen sonnit sen sijaan saivat kunnon sätkyn. Ne juoksivat alas rinnettä, loikkasivat suoraan tielle ja menivät kuin flipperipallot laidasta toiseen kunnes vihdoin pääsivät karkuun metsikön suojaan. Juoksihan siinä monta sataa kiloa vauhkoontunutta lihaa pyörien edessä.
 |
Whanganui. Tuolla me ollaan melottu. |
 |
Taupiri Stream. Original Bed of Whanganui River. |
 |
Joessa oli vesi matalalla. |
 |
Maisema viimeisen mäen päältä. |
 |
Mountains to sea - reitin profiili. |
Maanantai 13.2.
Pohjoissaaren yllä leijuu nyt suurempi sadealue. Pohjoisimmissa osissa riehuva Gabrielle - sykloni on aiheuttanut paikallislentojen peruuntumisia ja ihmiset ovat jääneet jumiin sekä Aucklandin alueelle että Kerikerin tai Kaitaian liepeille. Me olimme jo onneksi etelämpänä ja yritimme päästä sadetta karkuun. Päivän tavoite oli Palmerston North, jossa asuu eräs Te Araroalta tuttu vaeltaja Karen. Laitoin Karenille viestiä ja sovimme tapaamisesta kaupungilla.
 |
Durie Hill Elevatorin sisäänkäynti. |
Heräilimme Whanganuin Fiesta Court - hotellista, joka kuulosti paremmalle kuin mitä oli. Hyvää oli kuitenkin se, että nurkan takana oli McMäkinen, jonne pyyhkäisimme aamupalalle. Sade roikkui ilmassa. Olimme jo kahdeksalta Durie Hill Elevatorilla, joka on Uuden-Seelannin ainoa julkisen liikenteen hissi. Hissikyyti maksaa 2 dollaria per henkilö. Hyväntuulinen hissinhoitaja sanoi, että tänään pääsee puoleen hintaan ja laskutti meiltä vain kaksi dollaria. Edellisellä kerralla kävelimme rappuset ylös. En muista kuinka monta rappusta ylös on, mutta hissimatka oli 66 metriä. Kiipesimme vielä ulkona rakennuksen näköalatasanteelle, joka on 113 metriä meren pinnan yläpuolella ja ihailimme panoraamamaisemaa kaupungille ja Whanganui- joelle. Juuri nyt ei tuntunut siltä, että Pohjoissaarella riehuu trooppinen myrsky. Sää oli pilvinen ja tuulinen, mutta ei tavanomaisesta poikkeava. Kauniilla säällä tasanteelta voi nähdä Eteläsaaren pohjoiskärjen, mutta nyt ei ollut niin kaunis ilma. Hissitornin vieressä on Durie Hill War Memorial Tower, joka on muistomerkki ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden muistolle.

 |
Turistit. |
 |
War Memorial Tower |
Ensimmäiset 40 kilometriä saimme ajaa ilman sadetta, mutta sen jälkeen ripsi vettä koko loppumatkan. Emme kastuneet kovinkaan paljon, mutta vedenpitävä takki oli päällä jo kovan tuulenkin takia. Sivutuulessa ajaminen oli ikävää, sillä napakat tuulenpuuskat työnsivät pyörää minne sattuu. Vakaampaa oli ajella suoraan vastatuuleen. Myötätuulessa ei tarvinnut ajaa lainkaan, mutta matka taittui silti tasaiseen tahtiin eteenpäin. Kuvia ei huonossa säässä tullut juurikaan otettua.
 |
Te Araroa - tapaaminen. |
Hotellimajoituksemme sijaitsi Palmerston Northin keskustassa, jonne sukkuloiminen muun liikenteen seassa otti oman aikansa. Täällä on maailman nopeimmat liikennevalot jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Et nimittäin ehdi edes kadun yli, kun ne vaihtuvat jo takaisin punaisiksi. Olimme märkiä ja likaisia, mutta pienen huollon jälkeen olimme valmiina tapaamaan Karenin Rosie O'Grady's - nimisessä irlantilaisessa pubissa. Tänään oli pizzapäivä. Vaelsimme Karenin ja hänen ystävänsä kanssa pitkän matkan Pohjoissaarella samaan tahtiin Te Araroalla. Oli mukava vaihtaa kuulumisia oluttuopin ääressä. Loppuilta meneekin sitten jatkosuunnitelmien tekemisessä Gabriellan puhaltaessa huomisen päivän täällä etelämpänäkin. Tällä hetkellä kukaan ei pääse ajamaan reittiä normaalisti olosuhteiden takia. Tour Aotearoan virallisilla sivuilla ohjataan ihmisiä aloittamaan pyöräily jopa Aucklandista ja saimme juuri tietää, että Timber Trailkin on nyt suljettu.
 |
Päivän polkaisu profiilina. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti