Team Voikkaa maalissa

Torstai 13.2.
Eilen saatiin kuivatettua kengät auringonpaisteessa ja pestyä mudat pois sukista. Muta on tosin sitkeää tavaraa. Se ei lähde kokonaan pois edes pesukoneessa. Aamulla satoi vettä ja edessä oli kahlaamista, joten kohta jalat taas kastuisivat. Invercargillin ja Oreti beachin alueelle tuli uusi varoitus. Tulvaveden mukana tullut liika makea vesi oli aiheuttanut äyriästen ja merimakkaroiden kuolemia ja nyt niitä lojui rannoilla. Varsinkin Dunns roadin sisääntulon kohdalla. Terveysriskien takia aluetta tulisi välttää. Uimista, kalastamista ja kaikenlaista keräämistä oli vahvasti suositeltu välttämään. Paikalliset ympäristöviranomaiset tutkivat asiaa. Emme olleet menossa uimaan emmekä keräämään simpukoita, joten lähdimme Oreti beachin kautta reitille, joka poistuu rannalta juurikin Dunns roadille.

Oreti beach

Lähdimme kävelemään laskuveden aikaan, niin että olisimme ylitettävässä virtakohdassa veden ollessa matalimmillaan. Kuun asento on taas siinä vaiheessa ettei nousu - ja laskuvedellä ole kauhean suurta eroa. Meillä oli rantaa käveltävänä vielä kymmenen kilometriä sen jälkeen, kun vesi alkaa nousta. Nyt oli hyvin aikaa kävellä ranta loppuun vielä kovalla hiekalla. Rantakävelyä oli tänään 25 kilometriä. Tähän osui kaksi virtapaikkaa, joista ensimmäinen oli ylitettävissä normaalisti kävellen. Toinen oli vähän vuolaammin virtaava uoma. Matalimmillaan sen sai ylitettyä meren puolelta nilkan syvyisessä vedessä kahlaten.

Näyttää syvältä, mutta vettä oli nilkan korkeudelle. 

Vettä sataa tihutteli pitkin päivää ja tuuli oli kylmä. Kuivana ja kuumana tunnettu Southland on ollut tänä kesänä kylmä ja sateinen. Kuoritakki ei tänäänkään kostunut sisäpuolelta. Rannalla kävely oli sateisesta ja harmaasta ilmasta huolimatta rentouttavaa. Se oli normaalia kävelyä aaltojen kohistessa taustalla ja meri-ilma oli raikasta. Aurinko yritti pilkistää pilviverhon raosta tehden meille kauniin sateenkaaren meren päälle.

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko. Niin tänäänkin. 

Viimeiset rantakävelyt tällä reitillä. 

Poistuimme rannalta kohti Dunns roadia. Äyriästen haju rannalla oli voimakas. Hiekalla oli ollut jo jonkun matkaa epämääräisiä kasoja, joita väistelimme parhaamme mukaan. Päästyämme tielle oli lounastauon aika. Rantahiekka oli niin vetistä, että olimme pysähtyneet viiden tunnin matkalla vain kerran. Invercargillin keskustaan oli vielä kymmenen kilometriä. Olimme varanneet telttapaikan keskustan leirintäalueelta. Rannasta lähtevän asfalttitien vieressä oli onneksi kävelypolku, joka muuttui myöhemmin jalkakäytäväksi, eikä tien pientareella tarvinnut kävellä lainkaan. Central city camping - leirintäalue oli aivan matkan varrella ja sikäli hyvin valittu majoitus, että aamupalapannarit saa kätevästi muutaman sadan metrin päästä MacDonaldsilta. Se on sitä paitsi ainoa paikka, josta saa tilattua helposti saavillisen vahvaa mustaa kahvia.

Long black, large. 

Säätietojen mukaan maahan on iskemässä viikonloppuna uusi sykloni ja uudet rankkasateet. Olemme silloin jo päässeet alta pois. Queenstownin jälkeinen polkuosuus ei ole tähän päivään mennessä avautunut ja avaaminen arvioidaan vasta uusien sateiden mentyä. Meillä on enää yksi kävelypäivä jäljellä ja sen jälkeen nostamme jalat seinälle pariksi päiväksi elpymään.

Perjantai 14.2.
Reitti Te Araroan päätepisteeseen Bluffiin kulkee pääosin valtatie 1:n reunaa. Osa reitistä on suljettu maanomistajan asettamien rajoitusten ja hänen alueellaan laiduntavien vihaisten härkien takia. Tänään voimme siis lähteä liikkeelle samalla periaatteella kuin paikallinen mies, joka Eteläsaaren alussa meille tokaisi: "My track is highway one." Ajattelimme kuitenkin kävellä. Palaamme Bluffista takaisin samalle leirintäalueelle ja jätimme rinkat päiväksi säilytykseen. Viimeinen 32 kilometrin kävelypäivä mentiin kepeästi päivärepuilla.

Tervetuloa Bluffiin! 

Taitaa olla eteläisin paikka tähän mennessä. 

Ensimmäiset 12 kilometriä saatiin kävellä polulla. Estuary walkway vei meidät kaupungin laidalla kosteikon läpi, jossa näkyi asustelevan paljon kahlaajia ja vesilintuja. Se ei kuitenkaan ollut kuin tunnin kävely, jonka jälkeen olimme isolla tiellä, jossa oli myös paljon liikennettä. Valtatie ei ollut hääviä käveltävää. Raskasta liikennettä oli paljon ja jokaisen rekan vastaan tullessa piti hypätä sivuun ja kääntää selkä tielle päin. Ilmavirta oli niin kova, että tuntui siltä kuin polvilumpiot kääntyisivät taaksepäin. Kilometri toisensa perään vähensi matkaa polun päätepisteeseen Stirling Pointiin ja kuuden tunnin kävelyn jälkeen olimme perillä.

Stirling Point

120 päivän parisuhdepatikoinnin maali. Happy Valentine's Day and 3006 km Anniversary! 

Juhlimme Pyhän Valentinen päivää saapumalla Bluffiin 3006 kilometrin vaellusreitin päätteeksi. Olemme tavanneet monia mukavia ihmisiä leiripaikoilla ja reitin varrella, mutta olemme halunneet kävellä koko reitin kahdestaan. Matka on ollut pidempi kuin mikään muu tekemämme vaellus aikaisemmin. Olemme vaeltaneet 120 päivää myötä - ja vastatuulessa ja ennen kotiinlähtöä juhlimme täällä vielä 12. hääpäiväämme.