Jerkkua reisiin ja pohkeita paksummiksi

Maantai 6.2.

Päivä lähti käyntiin Mäkisen pannukakuilla. Wellsfordin McCafe oli 200 metrin päässä majoituspaikasta ja sieltä, jos mistä saa tilattua ison kupin mustaa kahvia. Lämpötila oli laskenut mukavasti 18 asteeseen ja ilmassa oli kevyttä sadetta. Lähdimme lyhyissä ajovaatteissa liikkeelle, mutta aurinkorasvoja ei voi jättää pois pilvisenäkään päivänä kovan uv - säteilyn takia. Tihkusade ei ajamista haitannut, mutta vedimme silti vedenpitävät ajotakit päälle alkumatkalle.

Aamun virkistävä kesäsade.

Bagelia ja pannukakkuja.

Olisin kernaasti pitänyt tihkusateen, mutta se loppui jo 7 km kohdalla ja riisuimme takit reppuun. Reilun parin tunnin jälkeen aurinko paistoi taas täydeltä terältä ja lämpötila oli yli 20 astetta. Iltapäivällä lämpö tuntui jo polttavimmalta tähän asti. Ensimmäisistä palaneista kohdista kesii iho jo pois. Aurinkorasvaa sai lisätä matkan varrella useampaan otteeseen ja ensimmäinen tuubi onkin pian käytetty.

Muu! Matkan maisemia.

Olimme varanneet majoituksen Aucklandista Mount Edenin läheisyydestä Bavaria Bed & Breakfastista, joka sijaitsi aivan tulivuoren juurella. Aamupala kuului huoneen hintaan ja reitti jatkuisi suoraan Edenin huiputuksen kautta eteenpäin. Emme halunneet keskustan hotelleihin eikä kaupungin leirintäalueetkaan houkutelleet. Majoittaja lähetti viestillä ohjeet omatoimimajoittumisesta, jos ei satu olemaan paikalla, kun saavumme. Lisäksi hän ohjeisti meitä viemään pyörät sisäpihalle portin taakse, kunhan muistaisimme lukita portin jälkeemme. Selkeä kuvio. Ulko-ovesta pääsi sisään koodilla ja avain oli ovessa. Kelloa ei tarvitsisi tuijotella sisäänkirjautumisen takia.

Joitain tulvavesien aiheuttamia vaurioita oli vielä työn alla.

Täällä voi elää hetkellisesti valheellisessa tunteessa pyöräilyn helppoudesta, kun rallattelee 30 kilometrin tuntinopeudella pitkiä, loivia alamäkiä ja kilometrit vilisee sekä silmissä että urheilukellon näytöllä.

Kunnes totuus pian valkenee, kun vastassa on vastaava ylämäkimaraton. Keho on alkanut kuitenkin tottua ajoasentoon ja pyöräily tuntuu päivä päivältä helpommalta.

Päivän grafiikka.

Pysähdyimme yhden tällaisen pitkän ylämäen päälle suoristamaan selkää ja juomaan vettä. Tien vieressä oli sopivasti levike ja pääsimme hieman kauemmas tien reunasta ja ohikiitävistä autoista. Levikkeelle oli pysäköity auto. Auton omistaja oli 75 -vuotias geologi, Brian, joka oli menossa etsimään moa - linnun fossiileja. Hän ehti kertoa pitkät tarinat elämästään. 20 - vuotiaana hän oli muuttanut Kaliforniaan, reissannut Hollywoodissa, Lontoossa, Intiassa ja Afganistanissa ja muuttanut sitten takaisin pitämään huolta äidistään. Samaan aikaan Brian palasi takaisin opiskelemaan geologian opintoja. Nyt mies oli eläkkeellä, kasvatti kukkia ja vihanneksia. Hän ei koskaan myy mitään, vaan lahjoittaa kaikki eteenpäin muille, kuten isänsäkin oli tehnyt. Pysähdys venyi parista minuutista vartin mittaiseksi ja olisi kestänyt vielä pidempäänkin, mutta piti jatkaa matkaa.

Kaukapapan kylällä Annan hiusstudion näyttävä sisäänkäynti. 

Reitillä oli tänään vilkas liikenne eivätkä autoilijat liikoja väistelleet. Tien nimi oli kuvaavasti Peak road. Kallistukset isoissa alamäissä olivat 10 %:n luokkaa ja mutkaisissa mäissä oli mukava ajaa silloin, kun kohdalle ei osunut autojonoja ja sai lasketeltua vähän tilavammin. Hieman joutui pakostikin jarruttelemaan pysyäkseen mutkissa reunaviivan tuntumassa nelivetohirmujen viistäessä satasta ohi samalla kaistalla. Ehkä sieltä Rangeristä olisi löytynyt jarrutkin, kun pyöräilijät ottivat kaistalta tilaa, mutta mutkaisilla teillä vauhdit olivat kovia. Onneksi sekaan mahtuu aina välillä heitäkin, jotka väistävät ja hiljentävät vauhtia. Pyörän vauhti nousee väkisinkin täällä 50 km / h miltei joka mäessä. Jarrupalat ovat kestäneet hyvin ja näyttää niissä vielä olevan hyvin pintaa. Ajattelimme kuitenkin poiketa Aucklandissa Mount Edenillä olevaan pyöräliikkeeseen, joka on aivan reitin varrella.

Aucklandin pyöräteillä. Leppoisaa!

Käännyimme Peak roadilta rauhallisemmalle pikkutielle ja viimeiset parikymmentä kilometriä ajelimme leppoisasti kohti Aucklandin keskustaa kaksisuuntaisella pyörä - ja jalankulkutiellä. Northwestern path oli erotettu aidalla nelikaistaisesta valtatiestä. Aucklandin alueella oli paljon monenlaisia pyöräilijöitä, kun muualla ei juurikaan ole näkynyt. Laitakaupungilla alkoi molemmilla olla jo niin kova nälkä, että kurvasimme syömään. Isossa kaupungissa vasemmanpuoleisessa liikenteessä ajaminen vaatikin vähän keskittymistä, kun suunnistamisen lisäksi yritti hahmottaa, että kuka väistikään ja ketä? Välillä on helpompaakin. Kaupungilta löytyy pyöräkaistoja ja pyöräilijöille on omat opasteet liikennevaloissa.

Kaupunkipyöräilyä.

Viihtyisä Bavaria B&B

Oli mukava päästä perille ja suihkuun. Majoittuminen sujui suunnitelmien mukaan ja lähin kauppakin oli kätevästi parin sadan metrin päässä. Haimme Countdownista huomisen satasen matkaeväät ja lisää aurinkorasvaa. Countdownissa oli oma hyllyvälinsä apteekkiosastolle, jossa oli laaja repertuaari itsehoitolääkkeitä ja haavanhoitotuotteita. Apteekkari laittoi verkko-ovia säppiin sille seinustalle, josta ei omin toimin saanut troppeja ostettua. Emme onneksi tarvinneet sieltä nyt mitään.

Tiistai 7.2.

Aurinko paistoi aamulla kirkkaalta taivaalta. Pakkasimme pyörät valmiiksi takapihalla ja jäimme oleskelutilaan omatoimiaamupalalle, ensimmäisinä tietenkin. Pikkuhiljaa aamupalan ääreen valui muitakin ihmisiä. 

Pyöräilijän aamutoimet.

Lähdimme liikkeelle pyöriä taluttaen. Liikenteessä oli lapsia oikealla ja vasemmalla reput selässä. Kesälomat olivat loppuneet ja lapsilla oli ensimmäinen koulupäivä. Innokkaan ja iloisen näköistä porukkaa. Vanhemmat saattoivat jälkeläisiään autoilla koulun eteen ja risteyksissä oli turvapartioita oranssit huomioliivit päällään varmistamassa turvallista koulutietä.

Olimme menossa pyöräliikkeen kautta Mount Edenille. Kävimme katsomassa olisiko Kennett Brothersien suositelemassa Mount Eden cycles- kaupassa aikaa vaihtaa pyöriin uudet jarrupalat. Paloissa oli pintaa, mutta grx:n osia ei välttämättä saa kaikkialta. Harri oli laittanut jo viestiä myös Matamatan Bob's bike - nimiseen pyöräliikkeeseen ja sieltä vastattiin, että oikeita paloja löytyy. Yhdet jarrupalat meillä on omasta takaa mukana, mutta säästellään niitä vielä. Liikkeen mekaanikko oli kipeä ja oli tulossa myöhässä töihin. Eilisen pyhäpäivän ja pitkän viikonlopun jälkeen oli kuin maanantai, jolloin on muutenkin paljon töitä. Kauppias oli pahoillaan ettei voinut auttaa enempää. Harri päivitti kuitenkin ajohousunsa parempiin ja ajelee nyt tyytyväisenä Specialized bibeissä. Bib-housut ovat siis henkselilliset pyöräilyhousut. Hyödyllinen käynti. Mukaan tarttui myös urheilujuomaporetabletteja. Vesi kun maistuu muovisesta juomapullosta sen verran muoville, että pieni makuaine ei ole pahasta.

Maungawhau. Mount Eden

Ruohon peittämä kraatteri. 

Toistamiseen tällä vulkaanisella kukkulalla.

Huippu jäi huiputtamatta tällä kertaa, mutta aidan vieressä käytiin.

Edellisellä kerralla kiipesimme Mount Edenille vesisateessa. Nyt kaunis sää oli houkutellut paikalle paljon ihmisiä, vaikka huipulle asti ei edes päässyt korjaustöiden takia. Aidatulla alueella tehtiin jo kovasti töitä.

Tavoitteena oli tänään ajaa Miranda Holiday Parkiin ja lähteä suunnistamaan pois Aucklandista. Suunnat olivat tänään enemmän ja vähemmän sekaisin. Milloin mentiin oikeaan ja milloin väärään suuntaan. Tuumattiin, että onneksi ei tarvitse kuitenkaan suunnistaa paperikartalla. Hyväntuulisia ihmisiä huuteli meille hurrauksia ja hyvän matkan toivotuksia. Eräskin mies keskeytti nurmikon leikkaamisen, taputti minulle ja näytti Harrille peukkuja.

Puistomaisia kaupunkiosuuksia.

Aamupala oli sen verran kevyt, että piti saada jotain syötävää. Lentokentän seudulla oli tuttuja paikkoja edellisen reissun jäljiltä, joten oli helppo löytää sopiva kahvila. Sieltä löytyi reissun ensimmäinen porkkanakakku. Te Araroan vaelluksella söin niitä aina, kun oli saatavilla eli aika usein. 

Aucklandin ympäristössä oli monin paikoin lasinsiruja ja terävää irtokiveä pyöräteillä. Ajamme litkutetuilla renkailla, joten pienet reiät paikkaantuvat sillä. Pieni huoli kuitenkin renkaiden kunnosta painaa mieltä, kun kivet sinkoilevat. Litkutettujen renkaiden kuljetus lentokoneessa onnistui muuten hyvin. Siitä en olekaan tullut maininneeksi aiemmin. Niitä pyöriteltiin kotona ja ennen pakkauslaatikoihin laittamista tyhjennettiin paineet alas. 

Totara Park Family Bush camp

Bridle track

Kivaa maastopyöräpolkua.

Ensimmäiset 40 kilometriä meni rennosti erilaisilla pyöräteillä ja pikkuteillä ajellessa. Päästiin hiekkapoluille ja maastopyöräreitille. Matkalle osui lentokenttäaluetta, teollisuusaluetta ja monenlaisia laitakaupungin asuinalueita. Reitti kulki Clevedon, Kawakawan ja Kaiauan kautta Mirandaan. Clevedon oli pikkukaupunki, josta löytyi monenlaisia palveluita. Kello oli jo niin paljon, että pysähdyimme sinne syömään herkulliset fish & chipsit ettemme jää ilman lämmintä ruokaa. Soitin majoituspaikkaamme kysyäkseni monelta pitää olla paikalla kirjautumassa. Emme ehtisi toimiston aukioloaikoihin, joten sain ohjeet avaimen paikasta. Kawakawa oli pieni rannikkokylä, jossa tie mutkitteli pitkän matkaa aivan meren tuntumassa.

Kawakawa

Siinä missä kiivit kaahaavat maan valtaväylillä, niin tämän päivän pikkuteillä oli pelkästään väistäviä ja vauhtia hiljentäviä kuljettajia. Mikäpä oli ajellessa pitkin Pacific coast highwaytä ja East coast roadia, kun liikennekin oli rauhallisempaa.  

Isompia ja pienempiä sortumia matkalla.

Teillä näkee paljon eläinten raatoja. Hiiriä, siilejä, pikkulintuja, kalkkunoita, pukekoita, opossumeita, kaneja ja ties mitä. Haukat siivoavat niitä pois. Tänään kahdesti nähtiin, kun haukka syöksyi kohti tietä nappaamaan itselleen evästä ja aiemmin nähtiin sama, kun kiivettiin ylämäkeä kohti Tane Mahutaa. Eipä ihme, että eilen nähtiin tien pientareella myös yksi kuollut haukka. Näimme tänään taas kaksi kertaa kuningaskalastajan. Ei niitä täälläkään istu joka oksalla, mutta useammin niitä näkee kuin kotona. Lintu on vähän hailakamman värinen kuin kotimaassa lentevä lajitoverinsa. Tänäänkin matkan varrella oli kaikenlaista hauskaa, kuten lehmä, joka seisoi tien vieressä väärällä puolella aitaa. Ruoho oli Mansikin mielestä varmaan aidan toisella puolella vihreämpää.

The Pink Shop mainostaa Kaiauan parasta kahvia.

Reilu kymmenen kilometriä ennen maalia oli pieni pinkki kauppa. Oli ihan pakko pysähtyä vielä jäätelölle ennen loppukiriä. Loppumatkalla ajoimme merilintujen suojelualueen vierestä, jossa sai liikkua vain jalkaisin merkityillä poluilla. Ruovikossa oli pilvin pimein erilaisia rantalintuja ja kahlaajia ja näki niitä ohi ajaessakin. Täällä joutsenet ovat mustia ja niitä oli useita, osalla aivan pienet poikaset. Onneksi ei ole kameraa mukana. Muuten olisimme olleet perillä vasta yöllä.

Ensimmäisen kerran ikinä tässä maassa nimeni on oikein kirjoitettu. Puhelimessa se taipui vielä Tania. Osaan muuten tavata koko nimeni nykyään melko sujuvasti englanniksi.

Tänään saisi huollettua vaatteita. Hotelleissa saa kyllä huuhtaistua vaatteita, mutta kosteusprosentin huidellessa lähellä satasta, ne eivät ehdi kuivua yön aikana. Leirintäalueilla pyykit saa kuivausrummun kautta kuivana päälle. Sääennusteessa kerrotaan, koska pyykit kuivuvat ja viikonlopun jälkeen tänään oli ennusteen mukaan hyvä pyykkipäivä.

Huoneessamme oli pyykinkuivausteline ja ilmastointi, joten päädyimme huuhtaisemaan vaatteet kylpyhuoneessa ja ripustamaan ulos pieneen tuulenvireeseen.

Miranda Holiday Park

Päivän grafiikka.