Alku aina hankalaa

Tapotupotu bayn leirintäalue oli mukava paikka Tyynen valtameren rannalla. Sinne tänne sinkoilevat opossumit muistuttivat heti siitä, että eväät kannattaa pakata pois näkyviltä. 

Tapotupotu Bay 

Taustamusiikkina oli valtaisa heinäsirkkojen siritys. Kaiken kruunasi aamun luontoääni tui, kovaääninen huilulintu, jonka laulua on ollutkin jo ikävä.

Aamulla pääsimme suoraan jyrkkään ylämäkeen. Matkaa Cape Reignan majakalle oli viisi kilometriä. Rannalta lähtevä soratie oli niin jyrkkäpiirteinen että hyppäsimme suosiolla välillä pois pyörän selästä. Asfalttitiellä ylä - ja alamäet jatkuivat vuoronperään, niinkuin tässä ryppyisessä maassa tuppaa olemaan, mutta mäet olivat helpommin poljettavissa ja alamäet olivat vauhdikkaita. Reitti alkoi Cape Reignan majakalta. Lähtöpaikassa oli niin sakea sumu, että maisemia ei tarvinnut katsella. Onneksi ne oli nähty jo 3,5 vuotta sitten. Nyt otettiin vain lähtökuvat ja startattiin matkaan.

Cape Reigna 

Reitti kääntyi päällystetyltä tieltä Paki streamille johtavalle soratielle, joka oli hyvää ajettavaa. Joen uomassa varpaat sitten kastuivat. Vesi ulottui koko matkan nilkan yläpuolelle. Hiekka uoman pohjalla oli pehmeää ja oli helpompi tunkata pyörää kuin ajaa sitä. Onneksi tätä lystiä ei kestänyt kuin pari kilometriä, mutta aikaa siinä kului enemmän kuin olimme ajatelleet.

Paki Stream

90 Mile Beachistä piti selvitä viidessä tunnissa vuoroveden ja kovan hiekan ehdoilla. Ajaminen oli tahmeaa ja päivästä tuli kilpailua kellon ja nousuveden kanssa. Auringonpaiste oli polttavaa. Tuuli pyöri milloin mistäkin suunnasta ja vauhti oli tavallista hitaampaa. Hävittiin niukasti tämä ottelu ja jäätiin suosiolla 13 kilometriä ennen Ahiparaa rannalla sijaitsevaan Holiday Parkiin telttailemaan. Suihku, vesi ja ruoka oli nyt lähinnä ajatuksia. Sadan kilometrin päivä tuli tästäkin, vaikka ei tavoitteeseen päästykään. Osuimme paikalle puoli tuntia sulkemisajan jälkeen, joten mitään tarjoilua ei ollut enää saatavilla. Laitoimme teltan pystyyn ja käymme ilmoittautumassa aamulla toimistossa. Olimme liikkeellä pelkillä 4squaren kuivaeväillä ja energiavaje oli jo melkoinen. Pyörä ei kulje pelkällä bagelilla ja naan-leivällä. Nescafen pikakahvi maistui taivaallisen hyvälle, kun se oli päivän ensimmäinen kofeiiniannos. Samalla tuli nautittua myös toinen. Ja kolmas. Huomenna on hyvä tekosyy nukkua vähän pidempään, koska vuorovesiseikkailu jatkuu siitä mihin tänään jäätiin.

Ensimmäisen päivän korkeuskäyrä.

Aamulla molemmilla oli kitalaki syödessä vähän kipeä. Liekö saanut vähän liikaa uv- säteilyä rannalla? Syötiin aamukahvin kanssa loput leivät ja Nutellat pois. Eipä meillä muuta syötävää ollutkaan. Tosin ostimme toimistosta Fantat ennen lähtöä. Eilen vain katselimme niitä suut kuivina lukitun lasioven läpi. Lähtö meni vuoroveden takia sen verran myöhäiseksi, että päätettiin varata majoitus Rawenesta. Kaikki hytit ja huoneet oli varattavissa ainoastaan vähintään 2 yöksi, joten tarjolla olisi vain telttamajoitusta. Mikäs siinä. Omassa teltassa on hyvä nukkua ja suihkuun pääsee joka tapauksessa.

Pyörät pientä huoltoa vailla.

Matka jatkui aamupäivällä 90 Mile Beachin loppuun. Vajaan tunnin polkemisen jälkeen jalkojen alla oli kovaa maata. Olimme lounasaikaan Ahiparassa, joten kurvasimme ensimmäiseen kahvilaan kahville ja hampurilaisaterialle. Söimme ensimmäisen lämpimän aterian lentoyhtiön tarjoamien herkkujen jälkeen. Ostimme reppuihin vielä Fantat matkaeväiksi.

90 Mile Beach 

Ranta taputeltu. 

Täällä on ollut uv - varoitus voimassa tasolla extreme. Lämpötila on huidellut nämä pari päivää 24 -26 välillä. Ennusteen mukaan helle jatkuu. Hikistä hommaa! Aurinko on tarttunut molempiin. Laitoin jo eilen merinovillaiset irtohihat suojaamaan käsivarsia auringolta, mutta jalat paloivat aurinkorasvasta huolimatta. Tänään oli siis sonnustauduttava lisäksi irtolahkeisiin, kuuma tai ei.

Toisen päivän profiili näytti tällaiselta.

Matka jatkui Broadwoodin kautta Kohukohuun josta menimme Hokiangan lautalla Raweneen. 

Lauttamatkan molemmin puolin oli ruokakaupat, jotka eivät olleet auki. Netin aukioloaikojen mukaan olisimme kyllä ehtineet kauppaan. Rawenen kylällä olevat kahvilat oli kiinni. Myös Fish& chips - ravintola oli sulkenut ovensa juuri ennen kuin tulimme paikalle, vaikka ovessa olevan lapun mukaan se oli vielä auki. Haasteeksi tuli taas kerran tämän reissun aikana, että emme saaneet ruokaa. Keittelimme kahvit ja söimme pari myslipatukkaa. Onneksi repussa oli vielä matkalta ostetut Fantat. Polkaisemme herättyämme kolmisen kilometriä takaisin päin hakemaan aamupalaa, koska aamuksi jäi pelkkää kahvia. Kahvilan ja kaupan pitäisi olla auki kahdeksalta. Eipä ihme, että Tour Aotearoan pyöräilijät laihtuvat reissun aikana keskimäärin 12 kiloa.

Maisemaa päivän soratien varrelta.

Hokianga vehicle ferry.