TeamVoikkaa: Mutkia ja mäkiä ristiin rastiin

Maanantai 20.2.

Oli vaihteeksi mukava pukea päälle puhtaat pyöräilyvaatteet. Hotellin pesula oli huoneemme vieressä, joten oli enemmän kuin näppärää pestä pyykit. Vaatteet oli edellisen kerran pesty Palmerston Northissa. Hiki, aurinkorasva ja hiekkatieltä tuleva pöly on sen verran jämäkkä yhdistelmä, että vaatteita ei kovin montaa päivää viitsisi pesemättä käyttää. Ilman kuivuria vaihtoehtona on aamulla kosteat pyöräilyvaatteet.

Tulihan siitä parempi kuin itse otettu.

Huoneemme ovessa oli lappu, jossa suositeltiin juomaveden keittämistä. Tällä kylällä oli jo kauppa auki, joten ostimme pullovettä samalla kun kävimme naapurikahvilassa aamukahvilla, sämpylällä ja smoothiella. Hotelli aukesi vasta iltapäivällä, joten sieltä ei ennakkotiedoista poiketen aamupalaa saanut.

Olimme ottamassa lähtökuvaa muistoksi hotellin edessä. Hotellin pihaan oli kääntymässä auto, joka pysähtyi kohdallamme. Mies avasi auton ikkunan ja sanoi: "Odottakaas vähän, niin otan kuvan teistä." Kuvat tuli otettua, hotelli ikuistettua ja kuulumiset vaihdettua. Reitti lähti 7 - tielle, joka olikin mukava tie ajaa. Parin viime päivän aikana olemme ylittäneet paljon vartioimattomia tasoristeyksiä ja tänään näkyi liikenteessä useampi KiwiRailin tavarajuna. Paikalliset näyttävän ajavan raiteiden yli reippaanlaisesti hiljentämättä. Tietävät varmaan milloin junia kulkee.

West Coast Wilderness Trail

Jaoimme päivän kolmeen osaan. Ensimmäinen tauko oli Ikamatuassa, jossa pysähdyimme juomaan toiset aamukahvit ennenkuin jatkoimme seiskatieltä pienemmälle väylälle. Ikamatuassa ei ollut juuri muuta kuin elintarvikekioski ja huoltoasema. Moottoripyörämies kävi esittäytymässä ja sanoi nähneensä meidät tien päällä jo parikin kertaa. Mies ajoi meistä ohi hetken päästä ja morjesti iloisesti kättä heiluttaen.

Reitillä on joitain vaativia maastopyöräreittejä, joille on valmiiksi mietitty vaihtoehtoinen reittivalinta. Tänään reitille osui sellainen. Big River - niminen reitti on tarkoitettu nimenomaan maastopyörille. Muille pyörille ja painavilla varusteilla pyöräileville suositellaan vaihtoehtoista tietä. Big River olisi varmasti ollut hieno polku, mutta tässä maassa ja maastossa oleville vaativille maastopyöräreiteille maastopyörä on todellakin paras kapistus.

Kaivostoiminnan historiaa.

Seuraava etappi oli Greymouth. Ajoimme matkalla historiallisen kaivoskaupungin ohi, mutta pysähdyimme lukemaan tien varressa olevalta taululta kaivostoiminnan ja kullankaivamisen historiasta. Pysähdyimme hetkeksi tien viereen, koska halusin nostaa satulaa pari milliä korkeammalle. Emme ehtineet kuin kaivaa työkalut esiin, kun paikallinen mies pysäytti autonsa ja tuli kysymään onko meillä kaikki tarvittava? Hänen lavaltaan olisi löytynyt jos vaikka mitä. Hauskaa sakkia nämä paikalliset. Kiitimme ystävällisyydestä ja jatkoimme matkaamme, kun satula oli säädetty. Matka sujui tänään joutuisasti. Olimme suunnitelleet pysähtyvämme Greymouthissa syömään ja McMäkisen kultaiset kaaret näkyivät jo pitkälle. Ilmainen wifi, siisti wc ja helppo ruokailu sai pyörät kääntymään tuttuun paikkaan. Länsirannikolla oltiin.

Greymouthin kellotorni

Länsirannikko saavutettu.

Greymouthista pääsimme suoraan pyöräväylälle, joka vei meidät laguunin kautta meren rannalle. Reitti kävi aallonmurtajan päässä ja jatkui meren läheisyydessä pitkän matkan. Nämä kaupunkien ja kylien väliset pyörätiet ovat olleet ihan huippuja ajaa. Ei ihme, että siellä näkee paljon muitakin pyöräilijöitä. Loppureitille osui täälläkin vielä vanhaa ratapohjaa. Tämä West Coast Wilderness Trail jatkui aina Kumaraan saakka, josta olimme varanneet majoituksen. Kumara oli pieni kylä, jossa oli pieni pääkatu. Kadulla ei oikein ollut muuta kuin kauppa, pankki ja hotelli. Theatre Royal Hotel on länsirannikon ainoa kunnostettu kultakuumeen aikainen kaivostyöläisten hotelli. Olimme tällä kertaa omaksi hämmästykseksemme varanneet astetta paremman mökin, joka sijaitsi vajaan kilometrin päässä varsinaisesta hotellista. Mökissä oli kaksi makuuhuonetta, joista molemmista löytyi oma pesuhuone ja wc. Valitsimme tietysti sen makuuhuoneen, jossa oli kylpyamme. Olohuoneessa oli antiikkisia huonekaluja ja takka. Joka huoneesta löytyi televisio ja keittiöstä astianpesukone. Kyllä täällä yhden yön nukkui. Olimme tyytyväisiä, kun mökistä löytyi suihku ja sänky.

Kumaran mökkimajoitus.

Päivän profiili.

Tiistai 21.2.

Neljä päivää saimme polkea Eteläsaarella pääosin auringonpaisteessa, mutta nyt tänne kuivaa kautta elävälle saarelle rantautui sadealue. Sadeveden varassa elävät taloudet olivat sitä jo varmasti kaivanneetkin. Säämies lupaili länsirannikolle osin rankkojakin sadekuuroja, mutta lämpötilat pysyvät silti jopa lähellä 30 astetta. Vähän kuin saunassa pyöräilisi. Saarten väliset lauttayhteydet olivat nyt heikoissa kantimissa. Lauttoja on telakalla ja vuoroja on peruttu. Uutisten mukaan vain yksi lautta liikennöi tällä hetkellä. Pyöräilijät joutuvat nyt etsimään lentoja jatkaakseen pyöräilyä.

West Coast Wilderness Trail jatkuu.

Yöllinen sade ei ollut pelkkää ripsimistä.Vettä kuului tulevan taivaalta ihan reilusti. Olimme sopineet hotellilla eilen, että pääsisimme aamupalalle vähän ennen muita, joten polkaisimme päärakennukselle jo seitsemäksi. Hotellissa oli paljon asiakkaita ja aamupalalle oli odotettavissa lisäksemme 25 muuta ihmistä heti aamusta. Tulimme eilen samaan aikaan ryhmän kanssa, joka pyöräili ilman varusteita oppaan kanssa ja matkalaukut kuljetettiin majoitukseen pakettiautolla. Hotellissa majoittui ainakin kaksi tällaista sähköpyöräseuruetta.

Aamupalakattauksen valmistumista odotellessa kaivoimme työkalut esiin ja kiristimme Orbean löystyneen ohjainlaakerin. Pyörät ovatkin pysyneet hyvin kasassa tähän asti, vaikka matkan teko on ollut välillä melkoista rynkytystä.

Reitti oli hyvin merkitty ja varoituskyltitkin olivat näkyvillä paikoilla.

Pilviverho näytti rakoilevan ja aamu oli iloksemme poutainen. Sadevaatteet oli jo kaivettu valmiiksi esiin, mutta ne menivät nyt takaisin reppuun. Jatkoimme hotellilta West Coast Wilderness Trailia pitkin. Ihan mahtavaa! Reitillä ohitimme Kapitean, Kumaran ja Kawhakan tekojärvet. Historiallinen polku, jossa ohitettiin entisiä kullankaivauskaupunkeja ja -laitoksia päättyi Kawhaka passin huipulle 317 metrin korkeudelle. Polun jyrkimmät osuudet olivat Kumaran ja Milltownin välillä, mutta kovapohjainen polku on kokonaisuudessaan luokiteltu tasoille helppo ja keskitaso. Sitä markkinoidaan päiväretkikohteena tai neljän päivän opastettuna pyöräretkenä. Operaattorit ovat jakaneet sen osiin Greymouth-Kumara, Kumara-Milltown, Milltown-Hokitika ja Hokitika-Ross.

Huipulla ollaan!

Ensimmäiset 25 kilometriä saimme ajaa mukavassa pilvipoutaisessa säässä, kunnes vesipisaroita alkoi tipahdella ensin satunnaisesti ja sitten koventuen kunnon sadekuuroksi. Ei auttanut kuin pysähtyä kaivamaan vedenpitävät takit päälle. Olimme toivoneet ehtivämme Cowboy Paradiseen kahvitauolle ennen sadetta, mutta matkaa oli jäljellä vielä muutama ylämäkivoittoinen kilometri. Loppuliuku laskettiin jyrkkää alamäkeä, jossa oli tiukkoja mutkia yksi toisensa perään. Tämän rakennetun lännenkylän majoitusta ja ruokaa oli mainostettu paljon. Cowboy Paradise oli kuitenkin melkoinen pettymys. Se näytti autiolta ja ränsistyneeltä paikalta keskellä ei mitään ja siellä ei näkynyt ristin sieluakaan. Ovesta tuli ulos mies, joka sanoi, että paikka on nyt suljettu ja on ehkä auki joku toinen päivä ja toinen aika. Pidimme juoma- ja karkkitauon. Seuraava mahdollisuus ruokailla oli 36 kilometrin päässä Hokitikassa, joka onneksi oli isompi kaupunki.

Cowboy Paradise

Lännenkylän ränsistyneet rakennukset.

Sade loppui ja matka jatkui. Polku seurasi kapeaa kanavaa (water race), joka oli alunperin rakennettu vuonna 1875 kullankaivajien tarpeita varten. Kapea ja mutkitteleva polku jyrkkine reunoineen oli hauskaa ajettavaa. Olimme Hokitikassa ennenkuin huomasimmekaan. Keskellä kaupunkia komeili kellotorni ja liikenne oli vilkasta. Stumpers Bar & Cafe niminen ruokapaikka näytti viihtyisältä ja sieltä saikin todella hyvät pizzat.

Water race

Meillä oli jäljellä vielä viimeinen etappi West Coast Wilderness Trailia Hokitikasta Rossiin. Taistelu Uuden-Seelannin ei toivottuja lajeja vastaan, näkyy monin paikoin pyöräillessäkin. Kirjoitin aiheesta tarkemmin Te Araroan blogeissa. Myrkkysyöteillä varustettuja laatikoita rotille, opossumeille ja kärpille näkyy säännöllisin välein pyöräreitin reunassa. Syanidista varoitetaan kylteillä, jotta kukaan ei niihin koskisi. Viimeiset 14 kilometriä ajoimme pitkää, suoraa ratapenkkaa, johon oli kuvattu entisiä asemapysäkkejä. West Coast Trail teki Greymouthista mutkan sisämaahan ja palasi takaisin meren rannalle Rossiin. Jos joskus satutte pyöräilemään Uudessa-Seelannissa, niin tätä reittiä voi kyllä suositella.

West Coast Wilderness Trail

Lopulta aamun jälkeen ei satanut enää lainkaan ja iltapäivällä aurinkokin paistoi. Majoituimme Ross nimiseen kylään, joka vaikutti mukavalta pikku paikalta. Pyöräilypäivä oli yksi parhaista tähän mennessä.