Huiputuksia

Perjantai 24.2.

Olimme aamulla aikaisin liikkeellä kuoritakkeihin sonnustautuneina. Vastatuuli oli kylmä eikä aurinkokaan vielä lämmittänyt. Samaan aikaan näytti lähtevän pari muutakin parivaljakkoa, joihin olimme päivittäin törmänneet reitillä. 

Aamun parhautta.

Harrin puro.

Maisemat hivelivät silmiä ja sielua heti ensi metreiltä lähtien. Olimme Mount Aspiringin kansallispuiston alueella. Auringonnousu ja upeat vuoristomaisemat olivat lyömätön yhdistelmä. Vastatuuli ei varsinaisesti siivittänyt menoa, mutta lähdimme maltillisesti liikkeelle. Ohitimme upeita jokia ja lumihuippuisia vuoria. 

Takana siintää hieno jäätikkö.

Pysähdyimme katsomaan Thunder Creek Falls vesiputousta, joka on 28 metriä korkea putous. Putoukselle pyöräili samaan aikaan nelihenkinen perhe, jotka ovat aloittaneet Tour Aotearoan joulukuussa. 8 - ja 12 - vuotiaat tytöt ovat pisimmillään polkeneet 80 kilometriä päivässä. Hurjia mimmejä! 

Thunder Creek Falls. 

Etelä-Alpit ylittävällä tiellä noustiin ylämäkeen aina Haas Passin solan korkeimmalle kohdalle 564 metriin merenpinnan yläpuolelle. Jokainen metri oli vaivan arvoinen. Huipulta lähdettiin alamäkeen. Olimme liikkeellä melko kevyellä aamupalalla ja ensimmäinen kahvila tuli vastaan 79 kilometrin kohdalla. Se oli suljettu ja viiden kilometrin päässä oli seuraava. Se oli menossa tunnin päästä kiinni. Nyt meni yläketju kireälle, sillä näitä porkkanakakkuja ei missattaisi. Eipä aikaakaan, kun tarjotin oli täynnä ruokaa, kakkua ja kahvia. 

Haast Pass Summit.
Huipulla ollaan!

Lounastauon jälkeen reitti jatkui niin upeissa maisemissa ettei sieltä ollut mikään kiire pois. Aivan kuin olisi polkenut kolmiulotteisessa postikortissa. Tien reunassa oli korkeat kallioseinämät ja toisella puolella kauniin sinisenä kimmeltävä järvi ja vuorijonot. Tie kulki ensin Lake Makaroran vieressä vaihtuen Lake Wanakaksi ja lopulta Lake Haweaksi. Päivä oli maisemallisesti aivan huikean hieno.

Päivän profiili näytti tällaiselta. 

Hienoa oli myös pystyttää oma teltta Lake Hawean rannalle Holiday Parkiin. Asemoimme itsemme lähelle rantaa, suihkua ja wc:tä. Vieressä oli mukavasti myös konttibaari, josta saimme iltapalaksi kanapallerot ja ranskalaiset. Kömmimme tyytyväisinä ja vatsat täynnä telttaan nukkumaan.

The Neck. Järvi vaihtuu.

Lake Wanakasta Lake Haweaksi.

Lauantai 25.2.

Aamulla oli +6 astetta lämmintä. Hengitys höyrysi ja sormet olivat kylmät. Eiköhän tässä vielä lämmin tulisi, sillä edessä oli 40 kilometriä ylämäkeen kiipeämistä. Yöt alkavat olla kylmiä Eteläsaarella tähän aikaa vuodesta. Kesä taittuu kohti syksyä ja koska kaikki on täällä puolella palloa päinvastoin, niin olemme menossa ikäänkuin kohti "Suomen lappia". Illalla oli kaivettava lämmintä vaatetta päälle ja untuvatakki on kyllä maailman paras keksintö. Teltassa tarkeni nukkua hyvin, mutta ajamaan lähtiessä oli laitettava irtohihat ja -lahkeet, kuoritakki ja sormikkaat. 

Aamun pelastus. Kahvi ja pulla.

Kauniit maisemat senkun jatkuivat.

Kaunista, mutta kylmää.

Olimme lähdössä aikaisin liikkeelle ja suunnitelmissa oli polkaista Wanakaan aamupalalle. Konttibaarissa oli kuitenkin jo täysi vauhti päällä, vaikka se aukeaisi vasta reilun kahdenkymmenen minuutin päästä. Kysäisin monelta saisi kahvia ja meidät toivotettiin heti tervetulleiksi. Ihan mahtavaa! Iso kahvi ja lämmin kanelipulla lämmitti sekä mieltä että kehoa. Näillä eväillä päästäisiin  hienosti Wanakaan. 

Päivän maisemia. 

Lähdimme tuttua polkua pitkin Lake Hawealta eteenpäin. River Trail vei meitä kohti Albert Townia ja tätä samaa reittiä me kävelimme Te Araroalla. Maisemat eivät näyttäneet yhtään hassummilta tänäänkään, joten piti pysähtyä vähän väliä nappaamaan kuva tai video. Albert Townin kohdalla olikin jo niin lämmin, että takin sai keventää pois. Pyörästäni keveni samaan aikaan myös satula ja tämän rikkoutumisen olisin minäkin osannut korjata. Satulan kuoriosa nimittäin irtosi ja asia korjaantui sähköteipillä. Teippi on toinen maailman parhaimmista keksinnöistä ja töissäkin on muuten aina sähköteippirulla taskussa. 

Hupsista! Satula ei kestänyt vauhdikasta ajamista.

Teipillä korjaantuu!

Hawea River Trail muuttui Upper Clutha River Trailiksi, seuraten Clutha - joen rantoja aina Wanakaan asti, jossa olimme taas järvimaisemissa. Pidimme kaupungilla kunnon tauon ja yritimme varata huomiselle aamulle venekyytiä, joka kuuluu reittiin. Queenstownista reitti jatkuu höyrylaivalla tai venetaksilla Wakatipu-järven yli Walter Peak Stationille, josta pyöräily jatkuu hiekkateitä pitkin. Veneilyt ovat olleet tähän asti reissumme kompastuskiviä eikä netin kautta varaamisesta tullut nytkään mitään. Piti varmistaa, että venekyytiin sai otettua pyörät mukaan ja höyrylaiva otti pyöriä kyytiin vasta iltapäivän reiteille. Meillä oli edessä pitkä ajopäivä hiekkateitä pitkin ja majoitukseen piti ehtiä sisäänkirjautumisaikojen puitteissa. Venematka piti saada mieluummin heti aamusta. Vaihtoehtona oli ajelu valtatien reunaa pitkin. Päätimme jättää asian hoitamisen Queenstowniin, koska päivän reitti loppuisi suoraan satamaan.

Albert Town

Upper Clutha River 

Wanakan jälkeen maisema muuttui kuivemmaksi ja päivä kuumemmaksi. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta eikä varjopaikkoja juuri ollut. Järvet jäivät taakse, mutta vuorijonot pysyivät. Liikenne oli vilkasta eikä pientareella ollut juuri valkoista reunaviivaa enempää tilaa. Pidimme Cardronassa tauon liikenteeltä ennen jyrkempää ylämäkiosuutta. 

Wanakasta ylämäkiosuudelle.

Rintasyöpäsäätiön tilataidetta.

Cardrona.

Päivän ylämäkiosuus päättyi koko Uuden-Seelannin reittimme korkeimpaan kohtaan ja Crown Range Summittiin, joka on 1076 metriä merenpinnan yläpuolella ja on samalla korkein kohta maan päällystetyillä teillä. Siitä alkoikin alamäki. Reilun kymmenen kilometrin alamäki oli sekä jyrkkä että mutkainen. Oli jopa hieman pelottavaa ajaa autojen seassa. Jarrut olivat kovilla, koska mutkatkin olivat todella jyrkkiä.

Huipulla ollaan!

Aloitimme ja lopetimme päivän ajelut tutuilla poluilla. Samaa Twin Rivers Trail - polkua kävelimme Queenstowniin reilu kolme vuotta sitten. Satamassa kävelimme suoraan venetaksin varauskojulle ja saimme varattua kyydin huomisaamulle kahdeksalta. 

Twin Rivers Trail 

Kävelimme keskustaan syömään. Nälkäisinä ja varsinkin janoisina valitsimme tutusti McMäkisen, josta sai napin painalluksella tilattua molemmille kaksi jättikokoista Fantaa. Olen ollut vähän sitä mieltä, että täällä ei ketään kiinnosta meidän luomupyörämme, koska kuka hullu täällä haluaisi ajaa ilman sähköavusteita. Jätämme kuitenkin aina pyörät ikkunan taakse ja lukitsemme ne yhteen vaijerilukolla. Menemme yleensä istumaan ikkunan toisella puolella olevaan pöytään ja nyt pyörät olivat vielä pienessä välikössä pois kadulta. Ensimmäisen kerran oli lähellä ettei pyörät lähteneet vääriin käsiin. Kaksi miestä meni välikköön pyörien luokse ja olivat ottamassa niitä. Katsoivat kuitenkin sisälle, ja kun huomasivat meidät, niin livahtivat tiehensä kuin rasvatut salamat takaisin väkijoukkoon. Majoituksemme oli mukavasti maan tasossa ja huoneisto oli iso, joten otimme pyörät sisälle yöksi sen enempiä kyselemättä. Saattaisi harmittaa, jos viimeiset päivät jäisivät ajamatta sen takia, että joku varasti pyörät.

Päivän pyöräilyä.

Päivän hauskan näköinen profiili.