Holiday Parkista Hobittilaan

Keskiviikko 8.2.

Nukuimme hyvät unet ilmalämpöpumpun viilentämässä huoneessa. Viikkoon ei ollutkaan ollut viileää hetkeä, joten tämä oli ihan luksusta. Pakkaaminen alkaa sujua jo rutiinilla. Se on ollut helppoa, kun varusteita on niin vähän ja kaikella on omat paikkansa. Vaatteita on tarvinnut täällä kaikkein vähiten.

Aamupalatarpeet.
Toimii myös ilta- tai välipalana.

Aamupalaksi oli vain kahvia, Nutellaa ja kenttäkelpoisia pipareita. Piparit oli Te Araroalla hyväksi havaittuja ja rinkan kestäviä ja siitä kelpoisuusluokitus. Olimme menossa aamupalalle 16 kilometrin päähän Bugger Cafeen, joka aukesi netin mukaan kahdeksalta. Oli mukavan lämmintä ja aurinkoista lähteä polkemaan. Kaksi kuningaskalastajaa lensi taas ihan viereen heti alkumetreillä.

Bugger cafe.

Näillä eväillä seuraavalle sataselle. 

Bugger Cafessa oli ovet auki. Paikassa oli keittiö tänään kiinni, mutta listalta löytyi iso kahvi, ja paahtoleipä höystettynä pekonilla ja kananmunilla. Otettiin kylkeen vielä ranskalaiset. Tästä on vielä sata kilometriä poljettavaa ja suola tekee nyt hyvää. Terveellistä aamupalaa täällä saa hakea kissojen ja koirien kanssa ja varmempaa on hakeutua terveellisempään lomakohteeseen, jos mielii rasvattomampaa ruokaa. Vitriinissä oli nytkin tarjolla lähinnä erilaisia kakkuja. Housujen vyötärö tuntuu jo vähän väljältä, joten sen puoleen täällä voi pyöräilypäivän aikana syödä ihan mitä tahansa.

Kohti Paeroaa. Ensimmäinen tien ylitys.

Ei koiria.
Ei moottoripyöriä.
Ei metsästystä.

Olimme matkalla Matamataan. Polkuverkosto Paeroaan kulki laidunalueiden välistä, puusiltoja pitkin jokien yli, yhdestä portista sisään ja toisesta ulos ylittäen välillä autoteitä. Olipa mukavaa! Porteissa oli muistutuksia siitä, että ne pitää jättää siihen asentoon missä olivatkin. Alueella ajetaan karjaa. Pyöräuran molemmin puolin oli sähköaidat. Mittarissa oli yhtäkkiä 50 kilometriä ja olimme Paeroan kylällä kahvilassa. Pysähdyimme tauolle leipomokahvilaan, mutta paikalliset leivonnaiset eivät ole erityisen houkuttelevia. Paitsi porkkanakakku, jota täällä ei ollut. Kahvin kyytipoikana upposi yhdet piparit. Te Araroalla täällä vaeltaessa oli aina nälkä ja niin  on pyöräillessäkin. 

Mukavaa gravelpolkua.

Matkan varrella oli suuria laidunalueita.
Pyöräilijä väistää tarvittaessa eläimiä.

Kiwi-lintu oli päivän pipari.

Ennen Paeroaa vastaan oli polkenut ainoastaan pari pyöräilijää. Reittimme jatkui samanlaisena pyörätienä Te Arohan kautta Matamataan. Soraistetulla polulla sai polkea varsin rauhassa omaan tahtiin ja vastaantulijoita oli harvakseltaan. Pysähdyimme antamaan tilaa kaksikolle, jonka kanssa tulimme vastakkain polulla olevalla kapealla sillalla. Naiset pysähtyivät juttelemaan niinkuin paikallisilla täällä on usein tapana tehdä. Hetken jutustelun jälkeen jo esittäydyttiin. Diana ja Robinne asuivat lähellä Wellingtonia ja halusivat antaa osoitteensa ja puhelinnumeronsa, jotta voimme tulla heidän luokseen yöpymään tai lepäämään, kun olemme siinä kohtaa reittiä. Tällaisia nämä uusiseelantilaiset ovat. Tapasimme matkalla myös touringbike - naisen, joka ajoi tavallisella retkipyörällä. Pyörässä oli valtavan suuret pakkaukset ja hän oli ajamassa lyhyempiä reittejä. Hyvin näytti hyväntuulisen rouvan matka etenevän. Hän ihmetteli ääneen kevyitä pakkauksiamme ja halusi ottaa meistä valokuvan. 

Osa laidunalueita oli vielä tulvan vallassa.
Tämä polku oli vastikään suljettu.  

Kypäräpakko tai sakko.

Koko matka oli tänään jouhevaa ja mukavaa gravelpolkua alusta loppuun. Korkeuseroa ei ollut nimeksikään ja tämä oli helpoin satanen tähän asti. Olimme hyvissä ajoin majoituspaikassa, joka oli hotelli aivan Matamatan kaupungin ytimessä. Pyörät saimme ottaa huoneeseen, ja se helpotti pakkaamista entisestään. Täällähän olikin vallan nostalginen tunnelma. Hotellin alakerrassa pyöri MTV:n Greatest Hits Of The 80's.

Matamatassa ajoimme suoraan Bobin pyöräpajalle, jossa tarkistimme jarrupalojen kunnon. "Hyvin jarruteltu. Ei tarvitse vaihtaa.", sanoi Bob. 

Tervetuloa Hobbittilaan!

Keskellä Matamatan raittia on Hobbittila.

Päivän kepeät ajelut.

Torstai 9.2.

Matamatan iltaelämä näytti ja kuulosti

varsin eloisalle, mutta loppui kuin veitsellä leikaten iltakymmeneltä. Kuumassa hotellihuoneessa ei tullut aivan täyden kympin yöunia, mutta saimme tarpeeksi lepoa energiseen päivään. Hotellilla oli aamupalaa tarjolla vasta yhdeltätoista, kun paikka aukesi. Se oli meille liian myöhään, mutta eipä hätää, olimme kaupungin ytimessä ja kaikki kahvilat aukesivat jo seitsemältä. Tälle päivälle oli vielä suunnitelma reitistä ja majapaikasta, mutta sen jälkeen on tulossa hieman pulmallisempia etappeja. Illalla oli tiedossa jatkosuunnitelmien pohtimista.

Liian pitkä lisälenkki. Ei poikettu.

Aamun ensimmäinen osuus oli kymmenen kilometriä pikkutietä, joka olikin mukavan rento aloitus aamuun. Seuraavaksi käännyimme polkemaan tielle numero 29 joka oli tasapainoilua kymmenen kilometrin verran  vauhdikkaampien "vatasten" vieressä. Rekat oikaisivat suoraan pientareen puolelle ohituksen jälkeen ja kuormaliinoja liehui metritolkulla useamman  kuormatun auton lavan reunasta ulkona Täällä onkin tien pientareella näkynyt paljon katkenneita kuormaliinojen jämiä. Vielä kilometri ykköstiellä ja pääsimme kääntymään Waikato River Trailille. Ykköstiellä on tosin metrin leveät pientareet ja se antaa heti turvallisemman tunteen pyöräillessä. 

Waikato River 

Waikato River Trail 

Waikato River Trail kulki Waikato - joen rannan tuntumassa. Ensin kapeana polkuna päällystetien vierellä, jonka jälkeen pääsimme aivan rannan tuntumassa kulkevalle rakennetulle polulle. Tuttuja paikkoja. Tätä reittiä olimme kävelleet Te Araroalla. Alkoi tehdä mieli kahvia, joten poikkesimme Arapuniin Rhubarb Cafen terassille. Tarjolla oli monenlaisia leivoksia ja niin kuohkean näköistä porkkanakakkua, että valinta ei ollut vaikea. Kuuden papparaisen kööri lähti samalla oven avauksella ja jäivät kovaäänisesti hämmästelemään pyöräni viereen. Kävimme hetkisen jutustelemassa näiden nauravien ja humorististen herrojen kanssa. 

Kaikki eivät kaahaile.

Polku Pokaiwhenua bridge carparkista Arapunin kylälle.

Täällä on kävelty rinkat selässä.

Ns. donaatiosilta.
 Täällä rakennetaan paljon lahjoitusvaroin.

Arapunin jälkeen liikenne oli maltillista ja ajoittain muuta liikennettä ei ollut lainkaan. Reitti oli kaunis. Molemmin puolin tietä oli pohjoissaarelle tyypillisiä kauniin vihreänä kumpuilevia laidunalueita, jossa uteliaat lehmät jäivät aidan takaa tuijottamaan ohikulkevia turisteja. Matkalla oli tavallista enemmän maissipeltoja. 

Utelias lokaali.

Ihanan vihreää ja vehreää.

Gravelia Hurimo roadilla

Hurimo road oli mukava ja hyväpintainen hiekkatiepätkä josta käännyttiin Vaipapa roadille. Tiellä kehoitettiin ajamaan erityisen varovasti, koska kuorma-autoliikenne oli täällä vilkasta. Rauhallista oli täälläkin. Kaikki taisivat tulla vastaan jo aamulla. Tie huipentui viiden kilometrin mittaiseen vauhdikkaaseen alamäkeen, joka laski Waipapa Damille. Tässä oli pato, josta lähdettiin hauskalle metsäpolulle, jossa oli luvassa jyrkkiä ja tunkattavia ylämäkiä. Paitsi, että jonkun matkaa ajettuamme törmäsimme kyltteihin, joissa ilmoitettiin polun olevan suljettu. Harmi, polku olisi kulkenut Waikato - joen rannan lähellä. Opasteet johdattivat kiertotielle ja päädyimme takaisin asfaltille. Polun loppuosa oli onneksemme auki ja pääsimme hurvittelemaan kapealla, kumpuilevalla polulla, joka teki kipakoita mutkia ja u- käännöksiä.

Polku suljettu. Kiertotielle mars!

Majoitus oli varattu Lake Maraetai Lodgesta. Se oli uusi ja moderni majoituspaikka, josta löytyi itsepalvelupesula pesuaineiden kera, oleskelutila ja täysin varusteltu keittiö. Kylpyhuoneet olivat uudenaikaiset ja wifi oli toimiva. Pyörien säilytykseen oli huone, jossa oli pyörätelineet ja hyvät pumput. Täällä pystyi myös lataamaan sähköpyöriä.

Lake Maraetai.
Päivän viimeisiä polkumetrejä viedään.

Lodgessa oli rauhallista ja hiljaista. Illalla majoitukseen saapui kaksi nuorta miestä, jotka työskentelevät tässä lähellä. Olimme keittiön pöydän ääressä kahvilla ja iltapalalla, kun Brasiliasta kotoisin oleva kaveri touhuili vieressä omia askareitaan ja halusi tarjota meille oluet. Eipä aikaakaan, kun meillä oli olutpullot kahvikupin vieressä ja kyytipoikana brasilialaiset 38%: t shotit. Kaikki ovat täällä supersosiaalisia.

Korkeuskäyrä näytti tällaiselta