Mäkiä ja Mäkkäreitä

Yöt ovat olleet tällä trooppisia. Makuupussiin menemistä ei ole tarvinnut edes harkita. Silkkipussi on ollut jälleen kerran hyvä varuste. Kevyt sade ropisi yöllä teltan kattoon, mutta sää kuivui aamuun mennessä. Oli tulossa lämmin, mutta pilvinen ja poutainen päivä. Matka jatkui tänään Dargavilleen. 

OPEN!!! 

Eilisen sorapätkän pitkät ja vauhdikkaat alamäet olivat melkoista rynkytystä. Asfalttikin on täällä melkolailla rouheampaa kuin kuin kotimainen päälyste, ja kuluttaa renkaita nopeammin. Saapa nähdä missä kohtaa reissua löydämme itsemme rengaskaupoilta. Tarkistimme pyöristä jarrupalat, akseliruuvit ja renkaat. Kunhan nyt ensin löysin varusteisiini hukkaamani työkalut, jotka sopivat Orbean kiristelyyn. Ei ole montaa lokeroa minne ne voi hukata, mutta hei, oletko nähnyt minut useinkin heilumassa joku työkalu kädessä? Pyörän huoltoa ei voi täällä jättää huomiotta ja voitte vaan arvata kumpi meistä siinä on vastuullisempi?

Näillä herkuilla hetken polkee.

Polkaisimme aamupalalle paikalliseen kahvilaan, joka oli varsin miellyttävä paikka. Tilasimme isoimman aamupalan mitä listalta löytyi. Paikallisen bagelin, kahvin, kananmunien, lohen, pekonin ja herkkusienien jälkeen ei jäänyt nälkä. Laitoin samalla sähköpostia Dargavillen Holiday Parkiin, että emme ehkä ehtisi aukioloaikojen puitteissa kirjautumaan sisään. Saimme tunnin lisäaikaa saapua paikalle, mutta sen jälkeen ei enää saisi tulla pystyttämään telttaa, koska se häiritsisi muita asiakkaita. Lupasimme ehtiä ajoissa, joten reippaasti pyörän selkään ja polkemaan. Luvassa olisi loputtoman pitkiä ylämäkiä ja vallattomia alamäkiä.

En, mutta tarvitsen jäätelön.

Ensimmäinen isompi paikka oli tänään Opononi & Omapere. Olimme ajaneet vasta 25 kilometriä, mutta pysähdyimme kaupalle juomaan kylmät juomat ja aina sieltä tarttuu mukaan jäätelökin. Nämä pienet kaupat on loistavia. Saimme samalla täydennettyä vesipullot. 

On täällä onneksi alamäkiäkin.

Tietöitä sateiden aiheuttamaan tulvimiseen ja maansortumiin liittyen on ollut aika ajoin matkan varrella. Mistään kohtaa tie ei ole ollut enää kokonaan poikki. Eilen raivattiin tielle kaatunutta suurta puunrunkoa. Tästä meitä jo varoiteltiinkin ja epäiltiin, että emme pääsisi ajamaan vauriopaikan ohi. Tietyöpaikat on merkitty ajoissa isoilla huomiovärisillä kartioilla ja varoitusmerkeillä. 

Pidä kauripuut pystyssä - kampanja.

Ylämäet olivat tänään tosiaankin pitkiä ja tuntui etteivät ne lopu lainkaan. Pahrustaessamme yhtä valtavista kukkuloista ylöspäin, iäkäs sähköpyörämies (lue: huomattavasti vanhempi kuin me) ajoi ohi selkä suorana ja kehuskeli kuinka helposti kulkee sähköllä. Toivotin mukavaa päivän jatkoa. Ei ehditty montaakaan sanaa vaihtaa, kun mies hävisi näkyvistä. 

Tane Mahuta oli pakollinen pysähdys matkan varrella. Valtava kauripuu on suosittu nähtävyys. Tie nousi yhtäjaksoisesti ylöspäin kilometritolkulla ja pieni jaloittelu tuli tarpeeseen. Alaspäin mentiinkin sitten melko vauhdikkaasti kurvaillen sama matka.

Kenkien pesulle!

Olimme toki nähneet Tanen kanssa jo aikaisemmin kävellessämme Te Araroan, mutta matka puun luokse kesti vain pari minuuttia. Portilla oli vastassa puiston työntekijä, joka toivotti meidät tervetulleiksi ja lupasi vahtia pyöriämme. Maorinainen oli varsin puhelias ja ystävällinen. Jutustellessamme paikalle saapui  hassu sähköpyörämies. Hän oli tulossa myös Tanelle, joten ehdittiin höpötellä enemmän. Ehkä törmäämme vielä tien pientareella. 

Tane - Lord of the forest. 

Polulle pääsi vain kenkienpesupaikan kautta, kuten täällä kaikkiin kauripuumetsiin puiden suojelemiseksi. Kengät harjattiin, tarkasteltiin ettei jää näkyvää likaa ja painettiin vielä desinfiointiaineet kenkien pohjiin. Sama toistettiin pois tullessa.

Meillä oli hyvin aikaa pysähtyä tekemään ruokaostokset paikalliseen markettiin Countdowniin. Hedelmät ja ämpärillinen jogurttia maistuisi. Oli hauska yhteensattuma, että törmäsimme kaupassa Tane Mahutalla työskentelevän maorinaiseen. Hän huikkasi meille iloisesti kuin vanhoille tutuille: "Hei, me näimme tänään Tane Mahutalla!" Tästä tapaamisesta ei voinut kävellä ohi, vaan vaihdoimme pyöräilypäivän kuulumiset. 

Oma ohjelmanumeronsa oli pyöräillä ruokaostosten kanssa Holiday Parkiin. Kassien kanssa pyöräily näytti varmaan yhtä koomiselle kuin mitä se oli. Ihme, ettei kummallakaan ollut kangaskassi pinnojen välissä.

Tässä pyöräilypäivän grafiikkaa Suunnosta.

Maisemia reitin varrelta. 

Ehdimme hyvissä ajoin varaamallemme telttapaikalle. Pääsimme heti näin 300 kilometrin jälkeen rytmiin, jossa löysimme meille sopivat palvelut. Telttapaikka riittää mainiosti, kun pääsee suihkuun ja saa pyykit pestyä. Täältä sai ostettua pesukoneeseen annoksen pesuainetta. Ei tarvinnut ostaa kaupasta puolen kilon laatikkoa, jonka olisi joutunut heittämään pois. Ruokakauppa oli kilometrin päässä ja keittiötilasta löytyi vedenkeitin ja keittolevy. Keittiöt, suihkut ja vessat ovat yleensä siistejä

Holiday Parkit ovat pääsääntöisesti hyviä majapaikkoja. Niin myös täällä Dargavillessä. Ihmiset tulevat täällä leirintäalueille telttailemaan ja ulkoilemaan. He ajavat autolla telttapaikan viereen, nostavat grillin ulos ja laittavat pihvit pannulle. Tänä viikonloppuna ihmisiä on liikkeellä tavallista enemmän, koska maanantai 6.2. on Uudessa-Seelannissa kansallinen juhlapäivä ja se tarkoittaa pitkää viikonloppua. Tästä syystä kaikki hytit ja mökit on täyteen varattuja. Waitangi day tarkoittaa myös sitä, että kaikki paikat on suljettu ja meidän pitää tehdä hyvissä ajoin joku ruokailu- ja majoitussuunnitelma. 

Heräsimme aamulla teltasta hyvissä ajoin, ja kokkailimme aamupalat keittiössä. Tänään oli luvassa tasaisempaa tietä ja matalampia mäkiä. Aikapaineita ei ollut, koska majoitus oli varattu ja reitti ei ollut niin vaativa kuin edellisinä päivinä. Päivästä näytti tulevan taas yhtä helteinen.

Löydettiin tänäänkin pari mäkeä. Seuraava nyppylä on aina jo valmiiksi näkyvissä.

Vakioreitti kulkee Pouto Pointista Helensvilleen, jossa siirrytään vesistön yli kolmen tunnin laivamatkalla. Matkaa isännöi Kaipara Cruises niminen yhtiö. Säännöllinen liikennöinti alkaa kuitenkin vasta, kun brevet- pyöräilijät saapuvat reitille helmikuun puolenvälin jälkeen. Nyt reitti ajettiin 3.2. ja 8.2. eikä kumpikaan sopinut meidän aikatauluihimme mitenkään. Kyselin vielä edellisiltana olisiko risteilyihin tullut mitään muutoksia eduksemme, mutta kiertoreitille jouduimme. Se tiesi 117 kilometriä lisää poljettavaa. Laivamatkan sijaan polkaisimme siis Ruawain ja Maungaturoton kylien kautta ja löysimme matkan varrelta mukavia pikkukauppoja ja kahviloita. Parasta onkin se, että tällä retkellä saa syödä jäätelön päivässä. Paikalliset tulevat jutustelemaan ja ovat kiinnostuneita matkan etenemisestä. Kyselipä yksi Ruawain kylällä liftaamassa oleva mies kyytiä meiltäkin, kun ei näyttänyt autoja kulkevan.

Vastaan ei ole tullut vielä ensimmäistäkään porkkanakakkua. Hyvä oli tämäkin.

Meillä oli ensimmäinen sisämajoitus Wellsfordin Sun Valley Motellista. Poikkesimme muutaman kilometrin reitiltä, mutta kylä vaikutti vilkkaalta ja olimme jo muutenkin kiertoreitillä. Pysähdyimme syömään pizzat ennen majoittumista ja huomisen pyhäpäivän takia pyörähdimme MacCafen kautta kysymässä huomiset aukioloajat. MacMäkinen sanoi avaavansa huomenna aamuseitsemältä, joten me olemme silloin kiinni oven kahvassa pyrkimässä aamukahville. 

Pizzaa!

Sun Valley Motel 

Olemme ajaneet pari päivää pääosin päälystettyä tietä. Liikennekulttuuri on täällä sellaista, että pyöräilijänä saa olla tarkkana. Täällä ajetaan kovaa, isoilla autoilla ja mieluusti keskiviivan omalla puolella. Autojen perässä roikkuu usein milloin vesijettejä, isoja veneitä tai mitä erikoisempia ja mitä erikoisemmalla tavalla sidottuja kuormia. Pyörän perään ei ole tapana jäädä roikkumaan,vaan ohi on päästävä ja vauhtia hiljentämättä. Pientareen tuntumassa on pysyttävä. 

Päivän kukkulat piirroksena.

Jos vielä eksymme kolmannelle Uuden-Seelannin turneelle, niin kulkupeliksi otetaan happy camper eli paikallinen vuokrattava matkailupakettiauto. Kamera ja kiikarit lähtevät tietysti mukaan. Haukkoja näkee täällä paljon ja eilen alkumatkalla kuningaskalastaja istui sähkölangalla. Pukekot hyppelevät tien pientareella ja näkeepä tiellä tallustelemassa kalkkunoita ja ankkojakin. 

Ensivaikutelma motellista oli tyrmäävä. Toimiston ovi oli lukossa, ovikelloon ei vastattu eikä myöskään puhelinnumeroon, joka oli ovessa. Jätin kuitenkin ääniviestin, koska täällä ei useinkaan vastata ulkomaisiin numeroihin. Varauksessa oli kirjautumisaikaa aina 19 asti ja ovessa aukioloajan kerrottiin olevan iltakymmeneen. Piti laskea kymmeneen. Ovikellon päällä oli ylösalaisin lappu, jossa oli toinen puhelinnumero. Siihenkään ei vastattu, mutta jätin ääniviestin, että oven takana seisoskellaan. Samalla sekunnilla rakennuksen takaa juoksi nuori mies anteeksi pyydellen. Hän oli unohtanut, että ovi on lukossa ja oli pesemässä äitinsä autoa. Pisteet siitä! Ei voi olla kiukkuinen ihmiselle, joka pesee äidin auton. Mies antoi meille vielä avaimen pesulatiloihin, jonne saimme pyörät lukkojen taakse. Palautamme avaimen aamulla lähtiessämme.