Lepopäivässä on se hyvä puoli, että saat ladattua kaikki akut rauhassa, pestyä kaikki vaatteet, kuivattua untuvat, paikkailtua varusteet ja tiskattua ruoka-astiat kunnolla. Sama rumba tehdään joka paikassa missä se vain on mahdollista ja se menee jo ihan yhtä rutiinilla kuin rinkan pakkaaminen. Pienet on ilot. Puhumattakaan siitä, että pääsee kunnolla suihkuun monen päivän vaelluksen jälkeen.
 |
| Kaikki huollettu. Pakkausta vaille valmiina uuteen lähtöön. |
Kokonaisen lepopäivän iloja on istua kahvilassa ja seurailla ihmisvilinää. Tätä olen tehnyt jo opiskeluajoista lähtien ja aina se tuntuu olevan yhtä viihdyttävää, ihan sama missä päin maailmaa liikkuu. Tämän päivän ohjelmassa oli myös uusien kenkien ostaminen. Harrin kengät olivat jo ihan romuna, mutta johan niillä oli tallattu Aucklandista asti eli liki 2000 kilometriä. Toisen kengän pohja oli lähdössä irti ja paloja irtosi sieltä täältä. Sisävuoret olivat rikki molemmista. Salomoneilla oli kävelty sata kilometriä vähemmän eivätkä ne olleet vielä ihan samassa pisteessä, mutta reikiä oli jo niissäkin. Goretex - kengän huono puoli on kalvo, joka toimii ikään kuin väärinpäin. Kahlatessa vesi pääsee kengän sisään, mutta ei pääse sieltä pois. Varsinkin silloin, jos et laita gaiterseja, niin kävelet kuin pesusienet jaloissa. Kahdeksan tunnin helteessä kävelyn aikana ehtii muhia kunnon juoksuhautajalat. Sukat on jo vaihtunut matkalla ohuempiin. Salomonien pohjallisissa on omituinen taitekohta, joka on alkanut rullautua märkänä kengän sisällä ja ne olisi joka tapauksessa mennyt hylkyyn. En jää kaipaamaan kenkien nilkkatukea, joka oli mielestäni enemmän kosmeettinen kuin tukeva. Oltiin jo matkalla mietitty maastojuoksukenkiä, joissa on pitävät pohjat eikä kalvoa. Kalvoton kenkä päästää veden pois kengästä ja kuivuu nopeasti. Molempien kenkien pohjakuviot olivat jo kuluneet ja sen huomasi varsinkin noilla jyrkillä alamäkiosuuksilla, kun kenkä vain liukui eteenpäin, jos et asetellut jalkaa tarkasti. Keenien pohjat olivat ihan sileät siltä osin, kun nappuloita oli vielä jäljellä. Vanhat kengät päätyivät roskiin. Vaikka omilla kengilläni olisi vielä voinut kävellä, niin ne haisivat niin raadolle kaiken mudassa, liejussa ja suolietteessä kastumisen jälkeen ettei niitä olisi enää saanut pesemällä puhtaiksi. Päädyin edelleen samaan merkkiin, joka istuu kapeaan jalkaani. Valintani oli kalvoton Salomon XA Pro 3D ja Harri löysi metsästämänsä La Sportivan Ultra Raptorit, joka on vuoristoon suunniteltu kenkä. Jäykkä pohja auttaa jatkuvassa kivikossa. Pitävä pohja ja kivikkosuojaus kuulostivat hyviltä ominaisuuksilta. La Sportivan malleja tulee polulla vastaan kaikkein eniten. Nähtäväksi jää menivätkö valinnat nappiin. Käytiin Wanakassa pyörähtämässä neljässä outdoor - kaupassa ja yhdestä metsästysliikkeestä käveltiin ohi. Polkujuoksukenkien osalta oli hyvä valikoima ja muutkin tarvittavat täydennykset olisi täältä löytynyt helposti.
Kenkäostosten jälkeen meitä odotti iloinen yllätys. Kadun toisella puolella seisoivat Hollannin pojat Hank ja Erik rinkat selässä. Ihan mahtavaa! Näitä heppuja meillä on ollutkin vähän ikävä. Tunne taisi olla molemmin puolinen, kun oltiin heti halauksessa. Hukattiin pojat ennen joulun viettoa Wellingtonissa ja oltiin viimeksi aamulla ajateltu ääneen, että missähän he viillettävät. Jätimme pari viikkoa sitten yhteen tupakirjaan viestin: Hank ja Erik, vauhtia! Odotamme, että saatte meidät kiinni. Pojat olivat kirjoittaneet tämän blogiinsa ja tuumanneet, että nyt on pakko kiirehtiä. Tässä sitä taas oltiin samassa tahdissa. Samalla tapaamisella tutustuttiin kahteen norjalaiseen vaeltajaan.
 |
| Team Suomi - Hollanti |
Loppupäivän aikana käytiin kaupassa hakemassa taas seuraavan polkuosuuden eväät. Ruokarepun sisältö oli jo vakiintunut ja hyväksi havaittu eikä hyllyjen välissä tarvinnut kauaa mietiskellä. Wanakan keskustaa oli nähty jo siihen malliin, että huomenna on kiva päästä takaisin polulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti