Helteen pehmittämä Team Voikkaa Eteläsaaren puolivälissä

Sunnuntai 19.1.
Central Cafe and Grill aukesi jo kuudelta, joten ehdimme hyvin käydä tankkaamassa kunnon aamupalan ennen kuin kyyti noukki meidät pääkadun varrelta. Kuljettaja tuli sovittuun aikaan, haki itselleen  kahvit ja lähdettiin matkaan. Meitä oli kyydissä seitsemän matkustajaa menossa polulle. Vanhoja tuttuja olivat Gerome Ranskasta, joka on ihan supernopea polulla sekä Shantal ja Sebastian Australiasta. Tavattiin ensimmäistä kertaa tytöt, jotka tulevat USA:sta ja Belgiasta. Automatka kesti puolisentoista tuntia ja kymmeneltä oltiin parkkipaikalla Two Thumb Track - polun päässä.

Two Thumb Track 

Polku seuraili Bush Stream- joen uomaa. Joki tuntui olevan voimissaan heti ensimmäisestä ylityksestä alkaen. Sortsien lahkeet piti rullata samantien ylös. Jokea ylitettiin monta kertaa ja vettä oli useimmissa kahlauksissa reiden yläosaan saakka ja virtauksen voima oli sen mukainen.

Gerome hävisi horisonttiin heti, kun oli polulle lähtenyt, mutta me muut kävelimme omaa tahtiamme pienen välimatkan päässä toisistamme. Parissa kohtaa joen uomasta piti kiivetä penkalle niin, että piti kynsin hampain roikkua juurissa. Yhtä jyrkkää rinnettä laski alas kolme metsästäjää, joista yhdellä oli Sakon kivääri. Meidän piti päästä sama miltei pystysuora rinne ylöspäin ja hilasimme ensin kaikkien rinkat penkan päälle ja kiivettiin itse perässä ylittämään pieni harjanne. Olisi pitänyt uskoa metsästäjiä, jotka sanoivat, että kannattaa jatkaa jokea pitkin ja ohittaa koko harjanne. Kymmenen kilometrin jokikävelyn jälkeen joki kahlattiin vielä kertaalleen yli, jonka jälkeen polku nousi jyrkästi ylämäkeen reilun kilometrin matkan ensimmäiselle tuvalle.

Aurinko paistoi lämpimästi ja sää oli upea. Olimme niin aikaisin Crooked Spur Hutilla, että jatkettiin saman tien kävelyä seuraavalle tuvalle. Kyltin mukaan sinne olisi viiden tunnin matka. Polku jatkui siis ylämäkeen, kunnes oltaisiin päivän korkeimmalla kohdalla, joka  oli 1500 metriä. Tällä satulalla ei ollut mitään erityistä nimeä. Polku ei mennyt  minkään mäen päälle, vaan kahden kukkulan välisestä solasta. Nousumetrejä kertyi tänään 1225 ja laskua vain 695 metriä.

Päivän korkein kohta 1500 metriä. 

Polku kumpuili alamäen jälkeen maisemallisesti kauniina ja korkeiden vuorien ympäröimänä. Täällä oli paljon hevosten jälkiä ja varmaan sen takia uusi-seelantilaisten kamppaajaruohojen välissä oli suurimman osan aikaa selkeä ura. Purojen ylitykset onnistuivat hyppimällä kivien päällä, mutta loppumatkalla oli suon kaltaista märkää maastoa, joten kengät pysyivät loppuun asti märkinä.

Ennen tupaa ison joen ylitys tehtiin siltaa pitkin. Meillä ei mennyt lopulta kuin kolme ja puoli tuntia tupien väliseen matkaan. Tänään oli hieno kävelypäivä. Stone Hut oli varustuksesta päätellen metsästäjien käyttämä tupa. Se oli samanlainen peltihökötys kuin kaikki muutkin, mutta käytetyn näköinen. Leikkulaudat ja paistinpannu näyttivät käyttöesineiltä ja koristeena oli seinälle ripustetut peuran sarvet ja vuohen kallo. Suola - ja maustepurkkien vieressä oli aseöljyä ja hylsyjä. Pöytätasot olivat siistejä ja pöydän molemmissa päissä oli käsinojalliset retkituolit pullonpidikkeineen.

Rinkat on pakattu tiukasti kiinni ja ripustettu ylös  roikkumaan ettei hiiret pääse syömään eväitä. 

Tuvalle tuli lisäksemme vain Crystal, joka on Alaskasta ja kävelee ainoastaan Eteläsaaren. Vaihteeksi mukavan rauhallista tupaelämää. Crystal ei tullut samalla kyydillä polulle. Hän oli ylittänyt Rangitatan jokialueen ja päätynyt jonkun lammasfarmarin tiluksille. Rangitatan ylitys oli hänen kertomansa mukaan ollut helppo eikä siellä ollut yhtään niin vaikeaa ylitystä kuin tämän aamuinen Bush Stream oli ollut.


Maanantai 20.1.
Jokien ylitys alkoi aamulla heti tuvan takaa. Bush Streamiä ylitettiin taas monta kertaa ja vettä oli nyt vain polven alapuolelle eikä virtauskaan ollut kova. Aamu oli lämmin ja saimme kävellä ensimmäisen tunnin viileässä varjon puolella, mutta sen jälkeen laaksoon paistoi aurinko ja tänään oli todella kuuma päivä.

Harri valmiina jokiralliin.

Bush Stream. Aamun ensimmäinen kahlaus.

Kohti seuraavaa joen ylityspaikkaa. 

Parin tunnin kävelyn jälkeen oltiin Royal Hutilla, joka on nimetty prinssi Charlesin ja prinsessa Annen  mukaan. Oltiin noustu loivasti jo 1300 metriin. Tupiin on aina hauska kurkata sisälle ja katsoa miltä ne näyttävät. Täällä hyppi hiiri makuulaverilla. Kävin laittamassa merkinnät tupakirjaan ja syötiin brunssi tuvan pihalla ennen isompaa ylämäkeä. Nautiskeltiin pari tonnikalatortillaa ja Nutella - pipareita ennen kuin lähdettiin nousemaan Te Araroan korkeimpaan kohtaan Stag Saddleen, joka on 1925 metriä meren pinnan yläpuolella.

Aurinko paistoi polttavan kuumasti. Ei ole pitkään aikaan ollut näin helteistä päivää ja käveltiin rauhalliseen tahtiin. Nousu huipulle kesti pari tuntia. Samalla tasolla viereisillä huipuilla oli lumilänttejä ja näkymä Tekapo-järvelle oli hieno. Täältä näkyi komeasti Alppien korkeiden huippujen vuorijono ja joku huipuista oli Mount Cook.

Loppupäivä oli alamäkeä, mutta uusiseelantilaisessa kamppaajaruohossa ei ollut tietoakaan polusta ja tätä "tussocia" oli silmänkantamattomiin. Kävely oli siis hidasta, mutta eteenpäin mentiin.

Viimeinen tupa tämän matkan varrella oli pieni Camp Stream Hut. Vesi oli siellä hankalasti haettavissa, joten jatkettiin vielä matkaa niin pitkälle, että löysimme sopivan telttapaikan  joen varresta. Telttapaikkaa ei tarvinnut etsiä kahta kilometriä kauempaa. Laitoimme kodin pystyyn ja kävimme ensimmäisenä joessa virkistäytymässä. Olisin voinut jäädä viileän veden äärelle istumaan vaikka koko loppupäiväksi, mutta nälkä kurni vatsassa. Emme nähneet tänään ketään muita vaeltajia sen jälkeen, kun lähdimme aamulla matkaan. Teltan ohikaan ei kävellyt enää ketään. Huomiselle jäi vielä kunnon kävelypäivä Lake Tekapoon, jossa olemme suunnitelleen pitävämme lepopäivän.

Tiistai 21.1.

Yö oli lämmin ja untuvapussissa oli liian kuuma nukkua, joten pidin sitä vain peittona. Telttapaikka oli hyvä eikä mikään häirinnyt unta. 

Ihanan rauhallinen telttapaikka. 

Lähdimme ylittämään Coal - jokea, joka kasteli jalat aina polveen asti tänä aamuna. Muutaman ylityksen jälkeen kiivettiin jyrkästi ylös joen uomasta. Aurinko paistoi kuumasti heti noustuaan eikä ilmassa ollut tuulen virettäkään viilentämässä oloa.

Tuolta me tultiin. 

Upeat lumihuiput näkyivät koko päivän. 

Tänään oltiin alkumatkasta kävelty Eteläsaartakin puoleenväliin, mutta vielä on paljon kilometrejä edessä. Ollaan kävelty nyt Suomi päästä päähän ja takaisin. Ja lähdetty taas uudelle kierrokselle. Matkalla pysähdyttiin tauolle polun ja hiekkatien risteyksessä olevalle parkkipaikalle, jossa puhelin toimi ja saatiin tilattua majoitus tälle illalle. Nyt on paras lomasesonki ja melkein kaikki majoitukset oli täynnä. Mistään ei löytynyt huonetta kahdeksi yöksi peräkkäin. 

Tauolla oli aikaa ihmetellä taas näitä valtavia käpyjä. 

Päivän reitti oli helppo, mutta pitkä. 37 kilometriä matkaa ja polttavan kuuma helle jo toista päivää peräkkäin. Tekapo - järvi näkyi tielle koko matkan ja kävellessä oli upeat maisemat. Pitkässä järvessä oli jäänsininen vesi ja takana rivi lumihuippuisia vuoria. Hiekkatie tuntui loputtoman pitkältä. Ennen kylää käveltiin järven rantaan, jossa ihmiset olivat viettämässä hellepäivää hieman eri tavalla kuin me.

Kaunis Lake Tekapo. 

Yhdeksän ja puolen tunnin kävelyn jälkeen käveltiin suoraan ensimmäiseen kioskiin, jossa myytiin kylmää juomista. Sieltä sai myös ruokaa, joten tilattiin pekonihampurilaiset. Juotiin hampurilaisen kanssa samantien kolme tölkkiä Fantaa. En ole varmaan koskaan juonut niin paljon limsaa yhtä kyytiä. Kaupasta ostettiin appelsiineja, jogurttia ja litratolkulla juomista. Vielä piti kävellä muutama sata metriä majapaikkaan Tailor Made Tekapo Backpackers Hosteliin. Odotin vain sitä hetkeä, kun saan ottaa kengät pois jaloista. Jalat muhivat tänään melko pitkään märissä kengissä ja tuntuvatkin läpeensä hautuneilta. Onneksi päätettiin pitää huomenna lepopäivä. Ollaan kävelty nyt kaksi viikkoa putkeen ja yli 30 asteen helle vei loputkin mehut.