Maastopyörällä pääsee

Keskiviikko 22.1.

Lepopäivä oli tosiaankin paikallaan. Mikään ei ole vielä tähän mennessä uuvuttanut samalla tavalla kuin hellejakso, joka täällä tuntuu vain jatkuvan. Eteläsaarella taitaa olla kesä ja siihen on skandinaavisten ihmisten tottuminen. Pakattiin rinkat valmiiksi ja saatiin lupa jättää ne hostellin vastaanottotiskin luokse säilytykseen siksi aikaa, kun käydään kylillä. Seuraavaksi yöksi oli varattu hytti Tekapon Holiday Parkista ja sisäänkirjautuminen oli vasta kello 14. Molemmilla oli kauhea nälkä ja mentiin ensimmäisenä paikalliseen leipomoon aamupalalle. Ei tarvinnut kauaa miettiä. Valinta oli Big breakfast, joka sisälsi kaksi paahtoleipää paistetuilla kananmunilla, kasan pekonia, paistettuja tomaatteja, makkaran ja "hash brownin" eli röstiä muistuttavan peruna-sipuliletun. Kahviakin sai tarpeeksi ison kupillisen.

Tekapossa näytti olevan varsinkin kiinalaisia turisteja ruuhkaksi asti. Täällä olisi ollut tarjolla helikopterilennoista, vesijettiajeluista ja maastoautoajeluista lähtien kaikenlaisia seikkailuja. Kävimme kuitenkin katsomassa lähinnä paikalliset nähtävyydet, kuten pronssisen paimenkoirapatsaan, joka on ollut paikallisen maanviljelijän vaimon idea. Se on pystytetty erittäin suuressa arvossa pidettyjen lammaskoirien kunniaksi. Lammaskoirat tekevät edelleen töitä alueen mailla. Täällä ei paimentamista nähty, mutta Harper - joen leirialueen vieressä katsottiin parin bordercollien työskentelyä.

Patsaan vieressä oli pieni kivikirkko Church of the Good Shepherd, jossa oli juuri alkamassa yksityinen häätilaisuus. Sain siis vaivatta otettua kuvan, jossa ei ollut bussilastillista turisteja. Sisälle olisi päässyt vielä myöhemmin, jos olisi halunnut mennä. Kaikki kaupat olivat pääkadun varrella. Tähän mennessä Eteläsaaren kylät ovat olleet tällaisia samankaltaisia pieniä paikkoja, joissa on ollut yksi pääkatu eikä paljon muuta. Kadulla oli monta matkamuistomyymälää, ravintolaa ja seikkailuja tarjoavia pisteitä. Me kävimme kaupoissa etsimässä Harrin kenkiin uusia pohjallisia, mutta tuloksetta. Vanhat pohjalliset unohtuivat Stone Hutin yläsängylle. Ostoslistalla on kokonaan uudet kengät, koska Keenien pohjista on irronnut paloja. Tähän hätään lähin kenkäkauppa on Timarussa, joka on yli 70 kilometrin päässä. Suunnitelmissa oli alunperin sinnitellä Wanakaan ja käydä sieltä käsin Queenstownissa kenkäostoksilla.

Lake Tekapo kävelysillalta kuvattuna.

Huomenna alkavalla kävelyosuudella ei saa virallisesti leiriytyä Tekapon jälkeen seuraavan 47 kilometrin matkalla ennen Pines Camp leirintäaluetta. Sinne taas ei saa leiriytyä telttailemaan. Se on 200 dollarin hintainen ja tarkoitettu pelkästään matkailuautoille. Tämä tarkoittaa, että huominen etappi olisi 60 kilometriä Twizeliin. Yli 30 asteen helle ja 60 kilometrin tiekävely ei kuulostanut hyvältä ajatukselta, mutta silti oltiin lähtökohtaisesti lähdössä kävelemään. Kävely olisi kannattanut tehdä yöllä. Lähteiden mukaan pyörän vuokraaminen liikkui 130 - 150 dollarin tienoilla ja se kuulosti aika kalliilta vaihtoehdolta. Hikinen aamupäivä sai meidät kuitenkin soittamaan pyörävuokraamoon ja kysymään hintoja sekä pyörien saatavuutta näin nopealla aikataululla. Maastopyörän vuokra oli 65 dollaria per nuppi ja siihen sisältyi jo kaikki varusteet sekä rinkkojen kuljetus Twizeliin, joka oli 60 kilometrin päässä. Meidän tarvitsi vain varata seuraava majoitus, jotta rinkat päätyvät oikeaan osoitteeseen. Varattiin pyörät ja haettiin ne jo illalla. Pyörien mukana tuli kypärä, heijastinliivi, tarakkalaukku, varakumi, lukko, juomapullo ja kaksi pussia karkkeja. Rinkat jätetään aamulla Holiday Parkin vastaanottoon, josta operaattori ne hakee ja toimittaa  Twizelin Holiday Parkiin, josta varattiin telttapaikka. Saamme rinkat vasta illalla, joten aamulla ei kannata pitää turhan kiirettä. Päivän teeman mukaisesti käytiin illalla syömässä (ties kuinka monennet hampurilaiset tällä reissulla) ravintolassa nimeltään Our Dog Friday, joka on saanut nimensä lagendaarisen karjavarkaan James MacKenzien koiran Fridayn mukaan. Miehen tarinaa kerrottiin seinälle kirjoitettuna. 

MacKenzie jäi kiinni rysän päältä 4. maaliskuuta 1855 varastettuaan 1000 lammasta Sidebottomilta, jolla oli 24 000 lammasta. Söin Red - handed - hampurilaisen, joka oli nimetty kyseisen tapahtuman mukaan. Uskollinen Friday - koira oli muuten bordercollie.

Torstai 23.1.
Holiday Parkin vastaanotto aukesi 8.30 ja oltiin sovittu, että jätetään rinkat vasta sen jälkeen säilytykseen. Herättiin kuitenkin nälkäisinä ja polkaistiin seitsemältä leipomoon aamupalalle. Tilattiin taas talon isoin aamupala, jotta jaksetaan polkea ja puoli yhdeksältä oltiin jo toimiston oven takana luovuttamassa rinkkoja. Oli mukavaa päästä pyöräilemään. Fiilis oli vähän samanlainen kuin ennen Whanganuin kanoottihommia ja tälle päivälle oli luvattu 33 astetta lämmintä.

Alps 2 Ocean Cycle Trail, Tekapo-Twizel. 

Pyöräreitti oli hyvin merkitty. 

Vaihtelu virkistää ja päivän reitti oli osa Alps 2 ocean cycle trailia, joka kokonaisuudessaan kulkee eteläisiltä Alpeilta Tyynen valtameren rantaan. Tämä osa reitistä oli luokiteltu helpoksi ja sitähän se oli. Melkein 60 kilometrin kävely rinkka selässä helteessä olisi ollut hikistä, raskasta ja kestänyt 13-15 tuntia, mutta pyöräilypäivästä tuli helppo ja hauska.

Ensimmäiset kaksi kilometriä ajettiin valtatiellä ja sen jälkeen reitti kulki kanaalin vieressä tiellä, josta suurin osa matkasta oli suljettu ajoneuvoliikenteeltä. Tie oli osin päällystetty ja osin karkeaa soratietä. Ensimmäisen kympin kohdalla oli 2400 kilometrin juhlat.

Happy 2400 km Anniversary! 

Tie oli suora ja tasainen. Kanaalireitti saatetaan sulkea lyhyelläkin varoitusajalla kovien tuulien takia, mutta tänään tuuli oli meille suotuisa. Kanaali ja alppimaisemat olivat hienoa katseltavaa, mutta rohkenen epäillä, että seitsemän tunnin kävelyn jälkeen ne eivät enää olisi näyttäneet niin upeilta kuin pyörän selästä. Oltiin enemmän kuin tyytyväisiä tämän päivän kulkupeleihin. GT:n 29 tuumaiset jäykkäperäiset maastopyörät olivat hyvässä kunnossa ja pyörä rullasi hyvin asfaltillakin. Pyörän satula oli loistava. Etukäteen mietin, että ilman pyöräilyhousuja olisi huomenna takapuoli hellänä, mutta en kaivannut pehmustettuja housuja missään vaiheessa. Kanaali laski voimalaitoksen kautta Pukaki-järveen. Ennen sitä ajettiin Mt Cook Alpine Salmon Farm - lohikasvattamon ohi, jossa oli kalamiehiä ja - naisia tien varrella virvelöimässä karkulohia.

Mt Cook Alpine Salmon Farm. 

Pysähdyimme Pukaki - järven rantaan lounastauolle ja ihailemaan alppimaisemia sekä Lake Pukakia. Onneksi jäätiin järven alkupäähän, sillä hetken päästä reitti siirtyi kulkemaan järven rantaviivan vierelle, jossa väisteltiin  bussilasteittain järveä kuvailevia kiinalaisturisteja.

Pukaki Lakeshore Trail. 

Sesonkiaika näkyi täälläkin eikä telttaa olisi reitin varrelle tarvinnut pystyttää. Sen lisäksi, että kieltomerkkejä ja yksityisalueita oli joka puolella, oli rannat täynnä asuntoautoja ja turistibusseja. Vilkasta oli myös Lake Pukaki Visitor Information Centren alueella, jossa pysähdyttiin jäätelölle ja limsalle.

Aoraki, Mt Cook. 

Infopisteen jälkeen päästiin Pukaki Flats - polulle, joka kulki tasaisena ja vauhdikkaana polkuna keskellä MacKenzien alueelle ominaisella ruohikkoisella seudulla.

Pukaki Flats. 

Tältä polulta tultiinkin jo Twizeliin. Kello oli jo sen verran, että voitiin käydä kirjautumassa Holiday Parkiin. Jätettiin pyörät telineeseen ja lähdettiin kylälle ruokaostoksille ja  kahville. Seuraavat kuusi päivää varaudutaan olemaan polulla. Apteekista löytyi Harrin kenkiin pohjalliset ja pienestä retkeilyliikkeestä kaasupatruuna. Ehdittiin vielä istuskella telttapaikallamme ilman telttaa parin tunnin ajan odottamassa rinkkoja. Oli melko omituista olla leirintäalueella ilman majoitusvarusteita ja omaa rinkkaa, jota olit kantanut joka päivä yli kolme kuukautta. Aurinko paistoi lämpimästi, mutta telttapaikalla oli mukavan varjoista.

Oma koti kullan kallis. 

Holiday Parkiin ilmestyi illan mittaan pari muutakin pyöräilevää vaeltajaa. Osa liftasi Twizelin ohi suoraan Ohau - järvelle ja osa jäi vielä viettämään lepopäivää Tekapoon.