No, täällä nyt sitten toteutetaan tätä ei niin kovin helppoa unelmaa. Aikaa on varattu kaikkinensa 135 vuorokautta, joista vaellukseen ja Whanganui - joen melontaan 130 vuorokautta. Nyt ollaan jo marraskuun lopussa ja takana on 42 vaelluspäivää. Tallattuja kilometrejä on nyt 1031.
Kokemukset tähän mennessä ovat olleet moninaiset. Yksi, mikä on varmaa niin se, että ei olla muuttamassa tänne vaikka joskus uhottiin. Jo tulopäivänä Auckland City näytti sen, että ei tässäkään yhteiskunnassa kaikilla mene hyvin. Kodittomia lojui kadulla nukkumassa useissa paikoissa. Kuten monessa muussakin maassa kyseessä olivat maan alkuperäisväestöön kuluvat. Kävellessä saa hyvän kokonaiskuvan maasta ja siellä elävistä ihmisistä. Väki on ystävällistä ja usein tarjotaan autokyytiä vaikka ei ole aikomustakaan liftata. Joku kutsuu teelle ja välillä tarjotaan oluet. Ihmiset pysähtyvät poluilla ja taajamissa juttelemaan ja kyselemään kuulumisia. Rinkka selässä kulkijoista ollaan kiinnostuneita.
On paljon autoilijoita, jotka eivät huomioi jalankulkijaa. Reitillä on paljon tienvarsikävelyä ja kokemuksena se on ollut pelottava. Usein väistöliikettä autoilijan toimenpitein ei tapahdu, vaikka tilaa olisi. Pari "läheltäpiti" tilannetta on ollut. Täällä väki ajelee isoilla lava-autoilla ja vauhdit ovat kovia.
Maisemat ja polut ovat olleet upeita. Itse olen tykännyt meren rannalla vaeltamisesta, kunhan se on ajoittunut laskuveden aikaan. Metsissä (viidakoissa) polut ovat olleet todella haastavia. Profiilit ovat jyrkkäpiirteisiä. Paljon mutaa, pusikkoa ja juurakoita. Hitaimmillaan mennään 1,5km tunnissa. Mausteena on kuuma ja kostea ilma. Välillä on joutunut lainaamaan erään toisen reissumiehen lausumaa: "Tää on yhtä v... tun Vietnamia". Voikkaan poika on ollut ihmeissään.
Muutaman kerran on tuntunut siltä, että ollaan Tainan kanssa osa jotain kummallista ihmiskoetta. Jännittävää on se, että kuinka vähällä sapuskalla jaksaa päivän kulkea. Aamulla kupillinen mysliä ja illalla kupillinen nuudeleita. Jos oikein on reipas, niin 5km:n välein saa pari pähkinää ja hiukan vettä. Kävelykunto kuitenkin paranee ja jalat kestävät jo hyvin päivittäisen noin 30 km:n kävelyn. 26.11. käveltiin yhdeksässä tunnissa 40km ja heti seuraavana päivänä 42km. Oli kyllä melkoinen suoritus lämpötilan ollessa 30 asteen hujakoilla. Rinkka painaa noin 18kg. Ihmiskokeeseen liittyen huomasin, että kohta pääsen slaavikyykkyyn kantapäät maassa. Ei ole lihaskireyttä, kun kaikki lihakset ovat hävinneet.
Tuumasin muutama päivä sitten, että pitää ruveta katselemaan vähän maisemia eikä vain tuijottaa kengän kärkiä. Näin voi tehdä helpommilla poluilla.
Paljon on jo takana ja enemmän on vielä edessä. Mielenkiinnolla odotamme Whanganui-joen melontaa, jonka aloitamme huomenna. Brittinuorukaisen neuvo oli hyvä. Paljon viiniä ja juustoja mukaan. Kun on sopivasti huppelissa niin ei kosket pelota. Ilon kautta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti