Metsämaraton

Torstai 7.11.
Tänään on tallattu polkua tasan kolme viikkoa. Pää on pienentynyt niin, että hiuspanta valuu silmille, vaikka olen tarttunut jokaiseen porkkanakakkuun mitä on vastaan tullut. Tätä vauhtia saatan helmikuun lopussa muistuttaa enemmän rusinaa kuin rypälettä. Seuraavat pari päivää mennään metsässä ylä - ja alamäkeä ja syödään pääasiassa nuudeleita. Seuraavaksi häviää varmaankin kaikki lihakset. Paitsi Kippari - Kallen pohkeet. Lähinnä mietityttää se, että rinkan hihojen säätövarat alkaa olla käytetty.

Omaha - metsä on hidaskulkuinen, joten lähdetään siitä, että kuljetaan rauhallisesti fiiliksen mukaan. Polku kulkee yli 30 kilometriä metsässä ja suunnitelmissa oli jäädä jonnekin välimaastoon yhdeksi yöksi.

Sir Edmund Hillaryn vuonna 2001 avaama polku. 

Aamu starttasi normaaliin tapaan. Reitti kulki kovapohjaista polkua laidunalueiden läpi sir Edmund Hillaryn polulle. Sää oli kuuma ja kostea. Harjanteen päällä oli sumua ja hiki kirposi otsalle. Tuntui kuin olisi kävellyt turkkilaisessa saunassa. Taivaalla olevat pilvet karkasivat taas pois ja luvassa oli jo ties kuinka mones hellepäivä.

Onneksi metsän siimeksessä pääsi varjoon. Te Araroa - polku oli tuttuun tapaan juurakkoinen, jyrkkäpiirteinen ja hidas. Siinä missä Garmin ja Suunto kerrytti kilometrejä, niin kartalla pallukka oli siirtynyt sata metriä eteenpäin. Tuntui, että polku ei lopu tänään ollenkaan. Uuden - Seelannin kilometrit ovat pidempiä kuin omasi. Lopulta matkaa kertyi 39 kilometriä. Se oli kuusi kilometriä enemmän kuin mitä karttaan oli merkitty. Tässä maastossa ja kelissä se on aika iso heitto. Osa polusta kun etenee kahden kilometrin tuntivauhdilla.

Metsästä on upeat maisemat aina kun niitä jostain rakosesta näkee. 

Omaha - metsän loppuvaiheessa olisi ollut pari pientä telttapaikkaa, mutta vettä ei polun varrella ollut kuin yhdessä purossa. Helteinen päivä verotti kaiken veden, jota mukana kannoimme. Polun loppupuolella oleva kahvilakin oli sulkenut ovensa lopullisesti. Tuntui parhaalta vaihtoehdolta jatkaa sveitsiläisen perheen maatilan pihalle telttailemaan. Vaelluspäivästä tuli pisin tähän mennessä, 12 ja puoli tuntia. Nousumetrejä päivään mahtui 1674. Sir Edmund on ollut kova sälli!

Soitin matkalta Nanekoti farm stayn emännälle, että oltaisiin vielä telttapaikkaa vailla. Vastaanotto oli ystävällinen. Paikka oli kotoisa ja meille järjestyi suihku pyyhkeineen, tuoreita hedelmiä ja pullo kotitilan oman vuohen maitoa. Omenat hävisi saman tien parempiin suihin, mutta maito jäi koskemattomana pöydälle. Sveitsiläinen emäntä oli vahvasti sitä mieltä, että ollaan hulluja, kun käveltiin reitti päivässä, eikä siinä pahasti erehtynytkään. Tässä kohtaa saatiin myös onnittelut siitä, että 500 kilometriä eli kuudesosa polusta on kävelty. Kartan mukaan sinne on reilu kilometri, joten huomenna tuuletetaan heti aamusta. Emäntä järjesti nääntyneille vaeltajille  paikalliset oluet. Jalat oli niin tohjona tästä päivästä, että oli ihana kömpiä makuupussiin.

Perjantai 8.11.
Maatilalla kun ollaan, niin kukko kiekui aamuherätyksen. Ei kuitenkaan jaksettu vielä herätä, vaan lähdettiin rauhallisesti liikkeelle. Annettiin teltan kuivua auringossa ja eiliset vaellusvaatteetkin saivat vielä tuulettua ennen lähtöä.

Tilan koira kantoi uskollisesti keppiä heitettäväksi ja me heittelimme vuorotellen.

Ikävän karkoitusta <3

Hymypoika <3

Eniten ihastuin maatilan vuohiin. Lauman pomo tuli rapsuteltavaksi heti, kun kuuli liikettä. Polku lähti kiemurtelemaan hiekkateiden ja laidunalueiden kautta eteenpäin suoraan farmin takapihalta. Reilun kilometrin jälkeen oltiin 500 kilometrin paalulla.

Happy 500 km Anniversary! 

Tänään päästään lihapatojen ääreen. Vajaan 20 kilometrin päässä on Puhoi Pub Hotel & Stables, Est 1879, jossa useat läpivaeltajat pysähtyvät evästämään. Kyseessä on historiallinen rakennus ja pub, jota paikalliset kovasti suosittelevat. Reitti kulki kovapohjaista puskapolkua pitkin ja oltiin hyvissä ajoin Puhoissa tilaamassa hampurilaisaterioita. Ei päästy kynnystä pidemmälle, kun neljän hengen iltapäiväsnapsinsa nauttinut herraseurue tuli juttusille. Juttutuokiosta ei meinannut tulla loppua, kun käytiin läpi Vataset, Kankkuset ja ruotsalaisvitsit. Ruoka, juoma ja palvelu oli kehujensa arvoista ja paikassa oli  viihtyisä tunnelma.

Ruokaa!!!! 

Puhoista olisi voinut meloa kajakilla seitsemän kilometrin matkan. Näin laskuveden aikaan joelle oli ihan turha mennä, kun ei siellä ollut vettä. Mutainen joki ei muutenkaan ollut erityisen houkuttelevan näköinen.

Lähdettiin kävelemään kiertotietä kohti seuraavaa kaupunkia Orewaa ja päädyttiin taas valtatien reunaan. Viikonloppuliikenne oli vilkasta ja vauhdit kovia. Tie muuttui moottoritieksi tunneleineen. Piennarta ei juuri ollut ja isot rekka-autot suihkivat ihan vierestä. Kynnys hypätä auton kyytiin oli kova, mutta tällä tiellä ei ollut kyllä mitään järkeä kävellä. Aikamme käveltyämme tien toiselle puolelle pysähtyi vanha lava-auto, jonka kuljettaja huuteli, että tulkaa kyytiin. Ihan oma juttunsa päästä edes tien yli tällä väylällä. Hyppäsin rinkan kanssa takapenkille, mutta Harrin rinkka ei sinne enää mahtunut. Se päätyi lavalle sukelluspullojen ja minkä lie eläimen kylkipalojen päälle. Näitä isoja lihanpaloja oli lava puolillaan. Luultavasti jonkinlaisia syöttejä. Toivottavasti tyyppi ei ollut ainakaan lihakauppias. Tultiin sujuvasti 11 kilometriä Orewan liittymään ja sen jälkeen oltiinkin jo taas kaupungissa. Toisaalta käveltyjä kilometrejä on autoilusta huolimatta enemmän kuin mitä kilometritolpat näyttää. Monet metsäkävelyistä eivät ole vieneet meitä maantieteellisesti eteenpäin, vaan ollaan kierretty paikallisia maisemareittejä. Suunnistettiin Orewa Holiday Parkin alueelle ja pidetään huomenna reissun toinen lepopäivä. Näin viikonloppuna tarjolla oli vain telttapaikkoja, mutta pärjätään sillä mainiosti.

Lauantai 9.11.
Suurten kaupunkien lähellä olevat leirintäalueet ovat vilkkaita ja ihmiset tulevat sankoin joukoin meren rannalle varsinkin näin viikonloppuisin. Missään ei ole ollut alkoholin höyrystämää örveltämistä.

Huomaan itse saavani näistä kaupunkiosuuksista helposti ja nopeasti tarpeekseeni. On toki mukavaa päästä suihkuun, pyykille ja ruokapatojen ääreen, mutta samaan hengenvetoon kaipaan teltalle paikkaa jo metsästä. Sisämajoitukselle ei sinänsä ole tarvetta, mutta niissä saa ladattua kameran akun ja virtapankin täyteen.

Yöllä oli jo niin lämmin, että oli parempi nukkua pelkässä silkkipussissa. Aamulla taivas oli paksun pilviverhon peitossa ja tälle päivälle olikin sadekuuroja luvassa. Ihanaa!

Orewa on ihan mukavan kokoinen ja oloinen kaupunki. Lähdettiin tekemään hankintoja heti aamusta. Tarvitsin uudet  sandaalit. Olen vaeltanut tähän asti ihan sujuvasti Icepeakin halpissandaaleilla ja ne toimivat täälläkin hyvin kovapohjaisilla ja kivikkoisilla jokikävelyillä. Upottavassa mangrovessa ja jokien ylityksissä kenkä ei pysynyt jalassa ja jäi kiinni pohjaliejuun. Paljasjalkakävelyssä jalkapohjiin tuli vähän liikaa osumia. Nopealla haulla kaupungista ei löytynyt yhtään urheilukauppaa eikä retkeilyliikettä. Surffausputiikkeja oli kaksi, mutta sandaalit eivät kuulu valikoimiin. Onneksi kenkäkauppa löytyi ja etsimäni Keenin sandaalit loistavasti heti ensimmäisessä hyllyssä. Oikea kokokin löytyi takahuoneesta.

Meillä on nyt melkein samanlaiset sandaalit. 

Orewan kadut olivat täynnä toinen toistaan vilkkaampia kahviloita, baareja ja ruokaravintoloita. Tarjolla oli kaikkea tuhdista aamupalasta lähtien. Nopea galluppi leirintäalueen keittiössä kertoi, että ihmiset aloittavat aamunsa isolla kupillisella nuudeleita, jonka kyljessä on pekonia, kananmunaa, lihaa ja ties mitä. Kun paikalliset nauttivat vasta aamupalaa, Team Voikkaa siirtyi jo lounaalle.

Energiatankkaus. 

Leijasurffaajia tällä rannalla riittää. Harri katselee niin kaihoisasti aalloille, että viillettää siellä kohta varmaan itsekin.

Hain apteekista magnesiumia ja silmiin osui ibuprofeiinin ja parasetamolin yhdistelmätabletti. On niin kätevää, kun ne on samassa tabletissa, että oli pakko ostaa paketti matkaan. Viimeksi söin näitä Perussa aivotärähdyksen jälkeisiin niskakipuihin. Kaupungilla ei kenkäkaupan ja syömisen jälkeen jaksettu enää notkua, vaan lähdettiin leirintäalueen tv - tilaan lataamaan virtapankkeja.

Huomenna vaihdetaan maisemaa ja parin päivän päästä ollaan taas Aucklandissa. On mielenkiintoista nähdä miltä kaupunki nyt näyttää. Majoituttiin lennon jälkeen Auckland City Hotelliin, koska bussi lähti hotellin ja Auckland Sky Towerin vierestä. Viikko sen jälkeen yksi 328 metriä korkean tornin vieressä olevista rakennuksista paloi maan tasalle.