Läpi luonnonesteiden

Perjantai 1.11.
Aamupäivän polut olivat leppoisia kävellä ja maisemat kauniita. Kylätiellä oli tosin hieman ruuhkaa, kun lehmälauma oli päättänyt tukkia tien. Ne eivät meistä juuri piitanneet, joten ei auttanut kuin pujotella välistä.

Lähimpään seuraavaan kylään Matapouriin ei tarvinnut kuin nostella jalkoja. Tämä oli hyvää palauttelua jaloille eilisen mäkijumpan jälkeen.

Tiedettiin että Matapourissa on pieni kauppa, josta saa myös ruokaa. Eilisen pitkän päivän jälkeen syötiin päivälliseksi pussit nuudeleita, joten nyt pidettiin kunnon lounastauko. Pekoniburgerin voimin siirryttiin päivän metsäosuudelle. Kilometrejä kertyi melkein yhtä paljon kuin eilenkin, mutta maasto oli paljon helpompaa. Metsästä löytyi myös Tane, valtavan suuri ja vanha kauripuu. Tanesta ei saanut otettua  kuvaa, koska se oli vaan niin valtava. Olisin käynyt halaamassa kaimaa, mutta se oli aidattu.

Tanet

Seuraavaan yöpaikkaan piti mennä veneellä. Laitoin jo illalla viestiä Jamekselle, joka järjesti venekyydin ja majoituksen. Saavuttiin Ngunguruun hyvissä ajoin ja ehdittiin käydä mukavassa pikku kahvilassa nauttimassa kakkukahvit ja kaupassa ostamassa ruokatäydennyksiä. Laitoin Jamekselle viestiä, kun oltiin rannalla sovitussa paikassa. Pian vastarannalla näkyikin heilutteleva mies ja moottorivene. Oli laskuveden aika, joten lähdettiin kävelemään sandaalit jalassa vesirajaan, josta päästiin hyppäämään moottoriveneeseen.

Matkaan ei mennyt montaa minuuttia. Nikau Bay Eco Campsite oli viihtyisä ja pesoonallinen leiripaikka, jossa isäntä opasti vieraitaan seuraavissa jokien ylityksissä. Illalla tulipaikalla oli tunnelman luojana nuotio. Meidän lisäksemme majoittumassa oli nuoriso-osastoa Hollannista ja USA:sta, jotka jäivät leirinuotiolle grillaamaan vaahtokarkkeja ja me seniorit pujahdettiin makuupusseihimme nukkumaan.

Campin toinen isäntä, ystävällinen Rusty. 

Lauantai 2.11.
Edessä olisi ainakin yksi joen ylitys, jossa vesi on matalimmillaan aamulla 6.30. Aikaa matalan veden aikaiseen ylitykseen on pari tuntia ja ylityspaikkaan kävelee noin tunnin. Lähdettiin pimeässä liikkeelle, mutta pian otsalamput sai sammuttaa. Pienellä metsäautotiellä näki hyvin kävellä.

Auringon noustessa oltiin jo pitkällä. 

Horahora - joen ylitys oli tähän aikaan helppo. Otettiin vaelluskengät käteen ja mentiin yli paljain jaloin. Vesi ei ylettynyt kuin vähän polven alapuolelle. Oltiin eilen jo laitettu viestiä Rosille ja Hughille, jotka pitävät Tidesong nimistä B & B - majoitusta juuri ennen toista joen ylityspaikkaa. Jos tänään olisi halunnut ylittää toisenkin joen, olisi pitänyt kävellä tosi kovaa. Käveltiin kyllä reipasta tahtia ja mietittiin jo jatkavamme matkaa yli, mutta lopun rantamuta ja mangrove - alueet hidastivat matkantekoa sen verran, että ylityspaikalla virtasi jo aika vauhdikkaasti. Veden pinta oli reilussa nousussa ja joen rantaa kävellessä vesi ylettyi jo lantiolle. Kaksi hollantilaista poikaa meni juuri edessämme vielä yli, mutta me pitäydyimme alkuperäisessä  suunnitelmassa ja otettiin suunta kohti rantaa ja majoitusta.

Magrovemutaa

Rantauduttin vähän liian aikaisin ja huomattiin olevamme nilkkoja myöten mudassa  tiheääkin tiheämmässä mangroveviidakossa. Hugh ja Rose olivat seuranneet ylhäältä talosta menoamme ja pian Ros huhuili ja opasti meitä puskien toisella puolella. Vastaanotto oli sydämellinen. Ihan kuin olisi tullut mummolaan. Oltiin yltä päältä mudassa ja suihkuteltiin rannassa jalat puhtaiksi. Isäntäväki keitti kahvit ja laittoi suklaakakkua ja pipareita pöytään. Varaamamme kaurihuone oli valmis ja päästiin viettämään kokonaista lepopäivää, vaikka oltiinkin kävelty jo 18 kilometriä. Edellisen majoituspaikan nuorisoa tuli puoliltapäivin autokyydillä rantaosuuden alusta. Nousuvesi oli jo niin korkealla, ettei sieltä päässyt kävelemällä. Tästä päästään lähtemään aamulla suoraan joen yli veden ollessa matalimmillaan.