Loputon asfalttiviidakko

Tiistai 12.11.
Vettä sataa. Kuoritakki päälle ja reppu selkään. Alkumatka oli Aucklandin kaduilla kävelyä, joten ei laitettu gaiterseja jalkaan. Aika nopeasti tuli kuitenkin selväksi, että sade ei ole loppumassa vähään aikaan, joten kilometrin kävelyn jälkeen ensimmäiset kahvit Subissa ja säärystimet esiin. Taitaa tulla pitkä päivä.

Sääennusteet ovat täällä suuntaa antavia. Eilen piti sataa 75% todennäköisyydellä. Ei satanut. Tänään sadetta oli luvassa 57% todennäköisyydellä ja vettä tulee kuin aisaa. Huomenna paistaa kuulemma aurinko. Parhaan sääennusteen saat työntämällä pään ulos ikkunasta ja katsomalla miltä siellä näyttää.

Tulivuoren kraaterimonttu oli ruohoa, mutta sinne ei saanut laskeutua. 

Päivä oli ihan turistikävelyä. Reitti kulki pitkin poikin coast to coast walkway - reittiä. Ensimmäisenä kohteena oli tulivuori Mount Eden kraaterimonttuineen, jossa tähysteltiin maisemia muiden turistien kanssa. Näkymä oli Aucklandista komeasti 360 astetta, mutta ei jääty sitä sateessa pidemmäksi aikaa ihastelemaan.

Mount Eden Volcanon huipulla. 

Matka jatkui Cornwall puistossa One Tree Hillin, tulivuorivyöhykkeen ympäri.

One Tree Hill 

Vähän mitään sanomaton päivä. Ei ihme, että ensimmäinen vastaan tullut "Mäkinen" houkutteli kahville ja pannukakulle. Ollaan surkeita kaupunkituristeja.

Iltapäivää kohden taivas sinistyi ja keli parani. Tänään meni virallisesti 600 kilometriä rikki. Oltiin jo päätetty, että tämä Anniversary - kuva otetaan hotellissa.

Happy 600 km Anniversary! 

Ollaan samassa hotellissa, johon tullaan viimeiseksi yöksi ensi vuoden helmikuussa ennen kotiin lentämistä. Ajateltiin tässä kohtaa keventää hieman rinkkaa ja jättää pari ylimääräistä tavaraa hotelliin säilytykseen. Toinen GPS - laite ja kamera latureineen olisi jätetty matkasta. Hotelli olisi veloittanut tästä 5 dollaria päivältä, joten kannetaan niitä edelleen mukana.


Keskiviikko 13.11.
Aamu alkoi hotelliaamupalalla. Vastaanottovirkailija ei ottanut eilen maksua, koska aamupalaan ei kuulu mitään lämpimiä lisukkeita. Aamulla katsotaan mitä on tarjolla ja jos haluaa syödä, niin maksaa vasta sitten. Ei sitä kyllä tarvinnut edes miettiä. Mikä tahansa tarjoilu on enemmän kuin kupillinen mysliä.Oli mukava saada myslin alle iso kupillinen jogurttia ja marjoja. Lisäksi paahtoleipää ja juustoa, tuoremehua, kahvia ja muffinssi. Loistava aamupala.

Oli tiedossa melkein pelkkää asfalttia, joten päätettiin ahkeroida pitkä päivä. Yöksi oli varattu Heaven's Restistä bed & breakfast - majoitus. Ensimmäinen tunti pujoteltiin lentokentän kupeessa joka suunnasta tulevia autoja. Ja täällä varoitettiin myös matalalla lentävistä koneista. Molemmilla kaihersi pieni koti-ikävä lentokentän vieressä.

Näkemiin lentokenttä. Nähdään helmikuussa! 

Reitti kulki tien pientareelta farmikävelylle. Välillä tultiin kadun varsille ja poikettiin puistojen kautta takaisin tielle. Tänään nähtiin lähinnä erilaisia asuinalueita.

Aurinkoa ja puolipilvistä säätä riitti tänään ja kävelyä kertyi 42 kilometrin verran. Oltiin päästy pois Aucklandista, mutta ei päästy vielä tänäänkään takaisin maastoon. Jostain syystä reitti on muuttunut eikä kulje enää metsän kautta. Tarjolla oli pelkkää asfalttia, jonka pikipaikkaukset sulivat paikoitellen kengän pohjaan.

Harrin pikeen ikuistama jalanjäki. 

Kiwi cabin

Majoitus Bombayssa oli hieman sivussa reitiltä, mutta  kannatti tulla. Bombaylla ei ole mitään tekemistä intialaisten kanssa. Ensimmäiset ihmiset tulivat tänne Bombay nimisellä laivalla ja paikan nimi on tullut siitä. Varaamamme kiwi-huoneisto oli ihan täydellinen ja vastaanotto ystävällinen. Iloinen isäntä Robert tuli pihalle vastaan ja esitteli huoneiston. Oltiin täällä toiset Te Araroa - kävelijät tällä kaudella. Paikka on ollut nähtävissä Guthookissa vasta viikon. Kaksi makuuhuonettakin oli tarjolla, mutta vielä ei ole ollut tarvetta omalle reviirille.

Heaven's Rest 

Jääkaapissa oli runsas aamupala ja pöydällä kulhollinen hedelmiä, kahvia ja pipareita. Näistä eväistä riitti iltapalaksikin.

Hedelmät ovat ihan luksusta! 

Vuoteen päällä oli suklaapatukat. Asunto oli kuin pieni kesämökki terasseineen. Takapihan vieressä oli lehmät laitumella. Täällä viihtyisi pidempäänkin!

42 kilometriä takana. 

Torstai 14.11.
Tänään on tullut vaellettua neljä viikkoa. Happy Anniversary! Kilometrit etenevät ja samalla päivät hupenevat. Eilen oli niin pitkä päivä, että aamulla ei pidetty kiirettä. Aamu oli sateinen ja tuulinen. Sään pitäisi selkiytyä puoliltapäivin, mutta kuorivaatteet oli jo otettu valmiiksi esiin.

Oltiin suunniteltu 20 kilometrin kävely tälle päivälle. Yöpaikka oli tosin epävarma, joten päivästä voi tulla ihan minkälainen tahansa. Mercerin kylässä on motelli, jonka takapihalla on ennen saanut telttailla. Motelli on sulkenut ovensa. Sandra niminen nainen majoittaa tien toisella puolella vaeltajia takapihallaan, mutta  muita luvallisia majapaikkoja ei ole tiedossa. Sandra ei ole vastannut viesteihin eikä puheluihin. Monet paikalliset vastaavat vain paikallisiin numeroihin eikä meillä ole prepaid - liittymää. Robert olisi antanut kyydin sadan kilometrin säteellä ihan minne olisimme halunneet. Ajateltiin kuitenkin jatkaa matkaa kävellen ja pyysimme soittamaan Sandralle, että olisiko siellä mahdollista yöpyä. Robert soitti Sandralle, joka vastasikin heti. Pitää näköjään miettiä sitä paikallista numeroa. Laitettiin rinkat selkään ja otettiin kyyti takaisin polulle.

Valtatieltä tulvavallille. 

Ensimmäiset kymmenen kilometriä kylätiellä kulki leppoisasti, ja sitten tultiin taas jollekin valtaväylälle. Liikenne oli vilkasta ja autoja tuli tasaisena virtana molemmista suunnista. Rekkojen ajaessa ohi lähdin melkein lentoon. Tiellä oli jonkunlainen piennar, mutta ensimmäisen sillan kohdalla väistötilaa ei ollut lainkaan. Odotettiin, että autojonossa tuli väli, jossa ehditään juosta sillan yli. Sillan toiselle puolelle oli pysähtynyt Subaru - mies Harry, joka tarjosi kyytiä. Oli kuulemma aika hurjan näköistä touhua. Kyllä kiitos. Ajeltiin Harryn Subarun kyydissä kolme kilometriä. Tässä lähdettiin pitkästä aikaa maastoon.

Äitikalkkuna ja poikaset orrella. 

Kuusi kilometriä tallattiin tulvavallilla ja ylitettiin sähköaita jos toinenkin. Olipa mukava kävellä taas jossain muualla kuin maantiellä. Päivä tuntui loppuvan kesken, kun tultiin enää pätkä hiekkatietä ja puskapolkua nelikaistaisen moottoritien viereisellä penkalla.

Moottoritien puskapolulla. 

Voikkaalaiset tottuneesti sillan alla. 

McDonald'sin mainos näkyi pitkältä ja oli helppo suunnistaa ensimmäisenä syömään. Tästä liikenteen solmukohdasta löytyi yllättävän paljon palveluita pieneltä tontilta. Parin hehtaarin kokoisella alueella oli museo, palolaitos, kauppa, huoltoasema, ravintola ja irlantilainen pub. Toimintansa lopettanut motelli löytyi heti Mäkkärin vierestä ja käytiin koputtelemassa Sandran oveen. Ketään ei ollut kotona eikä vastannut puhelimeen. Motellin takapihalla näkyi kuitenkin kaksi tuttua telttaa. Tännekin sai siis majoittua 10 dollarilla per nuppi. Maorinainen Maria kiirehti ottamaan maksun. Hollannin pojat olivat tulleet bussilla ja Nijmegenistä kotoisin oleva Nadine oli liftannut tänne. Ei ollakaan nähty ketään vaeltajia pariin päivään. Laitettiin teltta muiden kanssa samalle tontille. 21 kilometriä oli ihan riittävä kävelymatka eilisen maratonin jälkeen. Omaan telttaan on aina kiva päästä nukkumaan ja siellä saa yleensä paremmat unet kuin lakanoiden välissä. Tässä paikassa tosin luonnon rauhasta ei ollut tietoakaan. Ihan kuin Juvan ABC:n pihalla olisi nukkunut. Ilmapatja täyttäminenkin sujuu jo rutiinilla. Kohta voidaan osallistua ilmasieppauksen MM - kisoihin. Kai sellaiset järjestetään jo?

Ilmasieppausta

Aah, omalle patjalle nukkumaan. 

Perjantai 15.11.
Kova sateen ropina herätti yöllä pari kertaa, mutta aamulla aurinko paistoi taas pilvettömältä taivaalta. Aamu alkoi 'Mäkisen' bagelilla ja kahvilla. Teltta jätettiin siksi aikaa aurinkoon kuivumaan.

Tuolta me eilen tultiin. 

Tänään päästiin pitkästä aikaa vähän vehreämpiin maastoihin. Moottoritie kulki ihan vieressä, mutta sitä pitkin ei onneksi tarvinnut kävellä. Tien laidoilla on ihan hirveästi roskia ja kuolleita lintuja.

Bussilla olisi jo perillä. 

Whangamarino track oli kolmen kilometrin pituinen jyrkkäpiirteinen puskapolku. Välillä piti tulla melkein istuviltaan alas ja mennä nelinkontin ylös. Polulla oli ajoittain korkeaa heinää ja reittimerkit hävisivät yhtäkkiä näkyvistä. Seurasimme vahvinta polkua tai jälkiä, joissa oli kävelty. Polku kulki pienen suoalueen läpi. Kenkä upposi syvimmillään melkein nilkkaa myöten, mutta kengät pysyivät kuivina.

Jyrkästi alas ja yhtä jyrkästi ylös. 

Suo ylitetty. 

Näillä kukkuloilla on käyty verisiä taisteluita maorien ja brittien välillä. Vaellettiin siis keskellä  taistelukenttää.

Matka jatkui hiekkatietä, josta päädyttiin jälleen nelikaistaisen moottoritien pientareelle. Ihan kuin kaatopaikalla kävelisi. Onneksi tätä näkyä kesti vain kolmisen kilometriä.

Loppupäivä käveltiin Waikato - joen rannan tuntumassa. Ihan zen - hommaa. Välillä piti keskittyä kävelemään oikealla puolella sähköaitaa, mutta muuten melko rauhoittavaa. Yleensä aitoihin on rakennettu ylityspaikat, mutta tänäänkin ryömin parin sähkölangan ali.

Joen penkereellä tuli kotoisa tunnelma, kun kaukaa kuului vielä moottoriradan ääniä. Laitumilla on hauska kävellä. Lehmät ovat olleet tähän mennessä aika ujoja ja katselleet kulkijoita kummastellen kauempaa. Tänään sain koko lehmälauman perääni. Varsinkin yksi ruskea ammu oli ihan takapuolessa kiinni.

Paimentyttö Taina. 

Tänään meni 700 kilometriä rikki. Kuvassa taustalla Waikato - joki.

Happy 700 km Anniversary! 

Päädyttiin 29 kilometrin kävelyn jälkeen Rangiriri - nimiseen kylään. Yövytään hotellissa, jossa on retrosti kokolattiamatot joka paikassa. Täältä sai kuitenkin suihkun ja sängyn lisäksi ruokaa ja kahvia, joten ei valittamista. Naapurissa on kahvila, jonka omistaja Cathy majoittaa vaeltajia. Tänään Cathy tuntui olevan kadoksissa, kun kahvila oli suljettu ja kolme vaeltajaa etsi omistajaa ympäri kylää. Meillä ei onneksi tänään ollut tätä haastetta.