Blogin nimi olisi yhtä hyvin voinut olla polku päättömyyteen. Klassinen vaellusreitti Kangerlussuaqista Sisimiutiin kulkee erämaassa, ilman teitä ja kyliä eikä se varsinaisesti johda minnekään. Team Voikkaan tekemisissakään ei tunnu olevan päätä eikä häntää.
Vaelluksen lähtövalmistelu oli tällä kertaa astetta vauhdikkaampaa. Reissua edelsi muutto toiselle paikkakunnalle. Laatikko liikkui ja tavarat hakivat paikkaansa vielä lähtöä edeltävänä päivänä. Tosin muuttovalmisteluissakin ensimmäisenä pakattiin rinkat, jottei mitään oleellista häviäisi banaanilaatikoiden syövereihin tai unohtuisi kokonaan matkasta.
Mihin olemmekaan lähdössä? Vaellusreittimme kulkee Grönlannin länsirannikolla ja on pituudeltaan 160 kilometriä. Grönlanti (grönlanniksi Kalaallit Nunaat) on maailman suurin saari ja on reilut kuusi kertaa suurempi kuin Suomi. Pinta-alasta suurin osa on jäätikköä, mutta polkumme ei kulje jäällä. Maantieteellisesti saari sijaitsee Pohjois-Amerikassa ja itsehallinnollisesti alue kuuluu Tanskalle. Elokuussa sää vaihtelee sateesta auringonpaisteeseen ja lämpötila on tavanomaisesti +6 - +10 asteen välissä. Virallinen kieli on inuiittikieliin kuuluva grönlannin kieli.
Rinkat avattiin vielä uudessa kodissa ennen lähtöä ja pakattiin uudelleen. Tärkeät kuoret ja untuvat vaihtoivat paikkaa käsimatkatavaroihin, jotta rinkkojen eksyessä väärään kohteeseen, meillä olisi tarpeellisimmat varusteet matkassa. Kangerlussuaqista niitä ei enää saisi hankittua.



Turvallista matkaa! T. Maiju & Kari
VastaaPoistaKiitos! Hartzan rinkkasäkki on jossain reissun päällä vielä. Mun oma on tullut hihnalta jo aikaa sitten. Samat laukut pyörii. Saas nähdä miten käy.
VastaaPoistaRuokolahdelta jännittävän mutta turvallisen matkan toivotukset! T. Päivi
VastaaPoistaKiitos, Päivi. Kiva lähteä rinkka selässä polulle.
Poista