Turistit ulapalla

Perjantai 20.12.
Maltoimme nukkua tänään sen verran pitkään, että aamupala oli jo katettu. Päivän ensimmäinen askare oli lähteä pääpostiin, joka aukesi yhdeksältä. Ruokalaatikot kainalossa ja rinkka paketissa lähdimme pujottelemaan kaupungin aamuruuhkaan. Loppujen lopuksi rinkan lähettäminen Suomeen maksoi 102 dollaria eli 60 euroa. Paketti painoi nelisen kiloa, kun laitettiin toinen kamera ja muita pieniä ylimääräisiä tavaroita takaisin kotiin. Aikaisin kun aloittaa, niin päivän mittaan ehtii monenlaista. Käytiin lähikaupassa hakemassa ruokatäydennykset reppuihin vaelluksen ensimmäiselle etapille. Seuraavan kuukauden aikana ei tarvitse montaa kertaa käydä täydentämässä eväitä, jos posti kulkee.

Hyvin palvellut Icebreakerin merinopaita on vaihtanut väriä. 

Varustauduttiin vielä ostamalla pitkät trikoot Eteläsaarelle. Olin jo aikaisemmin heittänyt pois puolipitkät trikoot, kun ne tulivat tiensä päähän ja pelkissä shortseissa ei arvaa lähteä, vaikka kuinka olisi kesä. Vaatteita ei siis ole yhtään sen enempää mukana kuin aikaisemmin. Olen kävellyt koko Pohjoissaaren yhdessä ja samassa t-paidassa. Icebreakerin merinopaita on kestänyt hyvin kulutusta. Aurinko on haalistanut mustan värin ruskeaksi ja rinkan lantiovyö on hangannut kylkiin pari pientä reikää, mutta samalla paidalla jatketaan. Kaikki muutkin vaatteet pysyvät vielä kasassa.

Bergansin gaitersit saivat uudet kuminauhat. 

Nollapäivien aikana tulee tehtyä kaikenlaisia pieniä huoltohommia, kuten vaihdettua gaiterseihin uudet kuminauhat. Vanhat olivat jo monesta kohtaa menossa poikki. Mukana on muutama metri Eurokankaasta ostettua kuminauhaa ja aseman suutarilta haetut varasoljet, jos sattuvat jäämään matkalle. Tähän mennessä olen vaihtanut vasta yhden kuminauhan.

Cable carin kyydissä pääsee ihailemaan maisemia mäen päälle 120 metriä viidessä minuutissa. 

Cable car on raitiovaunu, joka liikkuu vetävän kaapelin avulla. Vaikea löytää suoraa suomennosta. Cable car - asema oli ihan hotellin vieressä, joten lähdimme paremmalla ajalla tutkailemaan mitä mäen päältä löytyy Botanic Gardenin lisäksi. Ensimmäisenä suunnistettiin Space Place - planetaarioon, jossa oli juuri sopivasti alkamassa lyhytfilmiesitykset. Salissa oli taaksepäin kallistuvat pehmustetut istuimet ja esitys tuli kolmiulotteisena koko katon kokoisena. Ulkona paistoi aurinko ja me olimme pimeässä salissa katselemassa tähtiä.

We are aliens. 

Näin löydät taivaalta etelän ristin. 

Ensimmäinen esitys oli nimeltään We are aliens ja toinen kertoi eteläisestä tähtitaivaasta planeettoineen ja tähtikuvioineen. Olipa viihdyttävää. Olisin voinut helposti katsoa pari esitystä lisää, mutta lähdettiin vielä kiertämään muut näyttelyalueet läpi. Paikasta löytyi muun muassa Thomas Cookin valtava huoneen kokoinen teleskooppi, kirjasto ja näyttelysali, joka oli täynnä multimediaesityksiä.

Kosketa kuun palaa. 

Tunnettu maailmankuulujen observatorioiden varustaja Thomas Cook on rakentanut tämän teleskoopin Englannissa vuonna 1866-1867.

Parfymeria oli myös mielenkiintoinen putiikki, joka oli sisustettu viktoriaaniseen tyyliin. Tupsahdettiin sinne vähän vahingossa. Tiskin takana oli vastassa mies, joka alkoi ensin keskustella saksaksi. Seuraavaksi mies ehdotti, että olemme ruotsista. Tässä vaiheessa huikkasin, että suomeksi kiitos ja vastaus tuli selvällä suomen kielellä. Mies innostui siitä, että olimme Suomesta, kun täällä harvoin tapaa suomalaisia. Hän osasi kertoa suomeksi, että on tullut harjoittelijaksi Hollannista. Suomeksi tuli myös sanat hammaslääkäri ja koskenlaskija. Fransesco Van Eerd oli selkeästi perehtynyt parfyymeihin pintaa syvemmälle ja hajusteet tuntuivat olevan taidetta. Osa tuoksuista oli sulkien päässä, osa taitetuissa paperisuikaleissa. Hän opasti meitä tuoksujen välissä nuuhkaisemaan purkissa olevia kahvipapuja etteivät tuoksut sekoitu.

Fragrifert - Victorian Perfumery 

Parfyymin valmistuksen saloja videolta. 

Aikamoinen taide -, tiede - ja kulttuuripläjäys. Vielä jäi aikaa elpyä hotellihuoneessa. Ohjelmassa oli illaksi rinkan pakkaamista. Suunniteltiin vierailua Eteläsaaren alkupuolella Marlboroughissa olevalle viinitilalle. Kiitos vinkistä Joonas Korjala. Vicarage Lane - tilalla on suomalainen emäntä, jolle laitoin sähköpostia. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olimme menossa jo huomenna Pictonista, mutta aikataulut olisivat olleet liian kiireiset. Tilalta toivotettiin meidät tervetulleeksi myös joulun pyhien aikaan, joten poiketaan tilalla matkan varrelta Havelockista.

Travelodge Hotelin joulutunnelmaa. 

Joulutohina ei tunnu täällä yhtä vilkkaalle kuin Suomessa, vaikka ihmisiä on paljon joka paikassa ja kaupoissa on alennusmyynnit. Kaupungilla on rento meininki eikä kenelläkään tunnu olevan kiire. Koristeltuja joulukuusia on jokaisessa kahvilassa ja joulukoristeet ovat samanlaisia kuin kotonakin. Muutama varsin amerikkalaistyylinen jouluvalokilpailuun osallistuva piha on tullut matkan varrella nähtyä, mutta muuten tulee vain sellainen olo, että ihmiset ovat unohtaneet jouluporot talojen katoille vielä juhannukseksi.

Ilta jatkui vaatekatastrofilla. Veimme eilen  vaatteet hotellin pesulapalveluun ja pyykkien piti olla puhtaina tänään klo 18. Vaatteet oli viety pesuun reilusti etuajassa. Kävimme iltapäivällä kysymässä oliko vaatteet jo tulleet ja saimme vastaukseksi, että tulkaa uudelleen 18. Kun sitten haimme pyykkejä, niitä ei löytynyt mistään, pesula oli mennyt jo kiinni ja kiinni oli kaupatkin. Uusiakaan ei siis saatu enää ostettua. Pyykissä oli molempien vaellussukat, alusvaatteet ja minun vaellushousuni. Hotelli lupasi lähettää vaatteet meille jälkikäteen, mutta se ei nyt tässä tilanteessa paljoa lohduttanut, kun ei ollut antaa kuin kotiosoite Voikkaalle. Mies hotellin tiskin takana teki kyllä ankarasti töitä selvittääkseen missä pyykkipussi seilasi. Turha rypistellä, kun tavarat on housuissa. Lautalla pitää olla aamulla jo 8.15, joten toivoa sopii, että seuraavan pikkukylän kaupasta löytyy uudet Icebreakerin merinokalsarit ja Bridgedalen sukkia. Kymmeneltä illalla soi puhelin ja meille ilmoitettiin, että vaatteet oli toimitettu väärään paikkaan ja saamme ne aamulla. Huh huh, eipäs nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta hyvällä tuurilla rinkassa on taas huomenna vaihtokalsarit.



Lauantai 21.12.
Käväistiin ennen aamupalaa vastaanottotiskillä hakemassa pyykkipussia, joka oikeasti oli saatu toimitettua perille. Tiskin takana oli eri henkilö kuin eilen illalla. Mies kertoi, että pyykkipussista huolehtiminen oli hänen tärkein tehtävänsä tässä työvuorossa. Tyytyväisinä lähdimme pakkaamaan vaatteet rinkkoihin. Vaellushousujen vyötäröltä löytyi lappu, jossa luki: Kiireellinen. James Cook Hotel.

Pyykkipussi palasi mutkan kautta suoraan oikeaan hotelliin. 

Tänään oli polkupäivä numero 65. Puolivälissä ollaan ja matka taittuu nyt kotiin päin. Matka Eteläsaarelle alkoi Interislanderin Kapiti - lautalla, joka lähti satamasta aamulla yhdeksältä. Terminaalissa piti olla kolme varttia aikaisemmin, mutta sehän sopi tällaisille aamukukkujille. Onneksi oltiin liikkeellä sitäkin aikaisemmin, sillä terminaali oli jo pullollaan ihmisiä. Matkatavaroiden luovuttaminen sujui jouhevasti ja jono liikkui.

Hiiohoi! Maltillista merisäätä luvassa. 

Tälle päivälle oli luvattu hyvää merisäätä. Silti matka oli töyssyistä ja käveleminen käytävällä oli huteraa ja heitteli sivusuunnassa pitkin seiniä. Ensimmäisen tunnin jälkeen tie tasoittui. Lauttailu Pictoniin kesti kolme ja puoli tuntia ja paperipussiin puhaltelijoita riitti lautan käytävillä.

3,5h risteilyllä. 

Jäimme yöksi Pictoniin, joka on pieni merenrantakaupunki. Venesatamineen se on portti saarien välillä. Kaduilla oli pieniä kahviloita, käsityö- ja matkamuistoliikkeitä. Aktiviteetteja löytyi maastopyöräilyn ja merimelonnan osalta runsaasti. Merenkulkuun liittyviä museoita näytti olevan useampi, mutta niihin emme eksyneet.

Taas yksi ensimmäisen maailmansodan uhrien muistomerkki. 

Kävimme sataman EcoWorld Aquarium & Wildlife Rehabilitation Centressä tapaamassa "paikallisia". Akvaarioissa oli pääasiassa matelijoita ja kaloja, mutta myös lintuja, rottia, sammakoita ja kaneja. Täällä hoidetaan sairaita ja loukkaantuneita villieläimiä, kunnes ne ovat tarpeeksi vahvoja palaamaan takaisin luontoon. Muun muassa pieniä sinisiä pingviinejä on tuotu tänne elpymään. Osa niistä on selvinnytkin. Pysyvästi niitä ei kuitenkaan oteta hoidettavaksi. Sain heti alkuun silitellä nuorta tuataraa, joka oli rauhallinen otus. Tuatara on Uuden-Seelannin elävä fossiili. Laji on säilynyt esihistoriallisista ajoista nykyaikaan lähes muuttumattomana. Luonnossa niitä tavataan siis sekä elävinä että fossiileina. Matelija oli piikikkäästä ulkonäöstään huolimatta pehmeä ja viileä.

Olen todistetusti koskenut elävään fossiiliin. 

Kala-altaissa oleva vesi oli pelkkää kirkasta merivettä. Kuningaslohilla vesi oli virtaavaa. Akvaariossa oli yksi merihevoslaji, bot- belly seahorse, jonka tieteellinen nimi on hauskasti Hippocampus Abdominalis. Suoraviivaisesti suomennettuna kyseessä on hevosen näköinen merihirviö, jolla on ulkoneva vatsa.

Beachcomber Cruises operoi 200 metrin päässä majapaikasta, joten aamulla on helppo siirtyä seuraavaan paattiin ja lähteä polulle. Kaupunkielämä alkaakin jo riittää Team Voikkaalle.