Piste Pohjoissaaren päälle

Tiistai 17.12.
Herättiin Holiday Parkissa rauhalliseen tahtiin. Aamukahvien ohessa soitettiin perheen kuopukselle syntymäpäiväpuhelu, koska meillä oli jo synttäripäivän aamu täällä pallon toisella puolella. Syötiin eväsrepusta viimeisetkin myslit ja lähdettiin polulle. Vajaan puolen tunnin päässä oli kylän kauppa ja kahvilat, jossa pysähdyttiin vielä haukkaamaan aamupalaa. Kun on monta päivää elänyt pienillä annoksilla, niin teki mieli syödä koko ajan ja tänään se taas onnistuikin, kun reitti kulki lähellä sivistystä.

Muutama viime hetken muistutus. Polulle, mars! 

Kauaa ei tarvinnut kadun varrella kävellä, kun päästiin oikealle polulle. Escarpment track nousi reilun parin sadan metrin korkeuteen kiemurrellen mäen reunalla siksakkia ylöspäin.

Ehdittiin onneksi kävellä polku hyvän sään aikana. 

Ylhäältä näkyi hienosti Kapiti Island, josta keskustelimme eilen geologin kanssa, joka kertoi työskennelleensä DOC:lle. Saari on lintujen suojelualue, josta on poistettu kaikki vieraslajit ja tavoitteena on pitää rotat, opossumit ja muut pedot pois alueelta. Uuden - Seelannin DOC (Department Of Conservation) on ottanut saaren haltuunsa ja palauttanut sen luonnontilaan. DOC on julkinen laitos, joka vastaa Uuden-Seelannin ympäristön--ja luonnonsojelusta sekä historiallisen perinnön vaalimisesta.

Kapiti Island. 

Jyrkimmissä kohdissa oli puurappuset, joita oli toista tuhatta. Joku oli kirjoittanut rappusille kannustavia sanoja ja hymiöitä simpukan kuoriin. Pari hullua lenkkeilijääkin tuli vastaan.

Vastaan tulevaa liikennettä oli onneksi tänään maltillisesti. Väistettiin ison repun kanssa seinämän puolelle. 

Alhaalla näkyi valtatien vilkas liikenne ja rautatie. Tällä turvaetäisyydellä oli ihan mukava kävellä valtatien reunaa. Polulta oli hienot näkymät merelle ja toki reitti tuli alaspäin yhtä jyrkästi. Polkua riitti kymmenen kilometriä.

Pari rappusta vielä jäljellä. 

Loppupäivä samoiltiin rautatien vierestä kävelyteitä pitkin rantakylästä toiseen ja laulettiin duettona Menolippua suomeksi ja englanniksi. Parin kympin kohdalla käytiin tankkaamassa MäcMäkisellä lisää energiaa. Mäkinen on pelastanut niin monet kerrat nälkiintymiseltä, että taidan  pitää seuraavat synttärit siellä. Maha täynnä oli hyvä kävellä. Ei edes haitannut, että vettä satoi reippaaseen tahtiin. Oli niin lämmintä ettei lisätty päälle muita sadevaatteita kuin kuoritakit. En tiedä oliko takki märempi sisä - vai ulkopuolelta kun oltiin perillä.

 Murin rautatieasema. 

Reitti sivuutti Adrenalin Forestin, joka on seikkailupuisto. 

Poriruan keskustassa käveltiin kauppakeskuksen läpi, josta reitti jatkui suoraan metsään polulle. Majapaikka oltiin varattu Poriruasta Camp Elsdonista. Meillä oli huone Kowhai Lodgesta, joka on peruskorjattu armeijan kasarmi. Huoneessa oli kaksi yksittäistä sänkyä. Samanlaisia kahden hengen huoneita tässä rakennuksessa oli 24. Toisessa rakennuksessa oli ryhmämajoituksiin 15 henkilön entisöityjä majoitustupia kerrossänkyineen.

Kowhai Lodgen oleskelutilat. 

Käytävän päästä löytyi yhteinen oleskelutila ja keittiö. Käytävällä oli wc:t ja suihkut. Varsin kotoista. Ei oltu ihan kahdestaan tällä kasarmilla, vaikka paikka ei näyttänyt erityisen ruuhkaiselta. Kaksi vaeltajaa oli miehittänyt naapurituvan ja toiselle puolelle tuli kaksi tuttua ranskalaispoikaa. 42 muuta punkkaa oli vielä vapaana.


Keskiviikko 18.12.
Tälle aamulle oli luvattu runsaita vesisateita. Keli ei illan mittaan ainakaan parempaan suuntaan näyttänyt kääntyvän. Tuuli oli voimakasta ja sade piiskasi taukoamatta kunnon volyymillä. Vielä olisi 30 kilometrin päivä ennen Wellingtonia ja reitti kulkee korkeiden kukkuloiden kautta. Sade ja tuuli jatkui vielä aamullakin. Sään pitäisi parantua iltapäivällä, mutta sitä ei voi jäädä odottamaan, kun käveltävää riittää koko päiväksi. Ei mikään miellyttävin sää, mutta toisaalta Wellingtonissa odottaa hotellihuone ja pari lepopäivää.

Sää oli juuri niin tuhruinen kuin kuvassa näyttää. 

Reitti jatkui suoraan leiripaikan kulmalta Colonial Knob summit - polkuna ja heti siis ylämäkeen. Sää oli kylmä ja kostea. Se tarkoittaa yleensä sitä, että sormet ovat valkoiset ja tunnottomat. Sateen takia oli laitettava kuorivaatteet päälle, vaikka tiesi jo valmiiksi, että tulee olemaan kuuma. Noustiin saman tien 468 metriä meren pinnan yläpuolelle. Sormet lämpenivät vasta mäen päällä, vaikka minulla oli merinosormikkaat ja kurarukkaset käsissä.

Colonial Knob summit. 

Huipulla satoi, oli sumuista ja tuuli huojutti niin ettei meinannut pysyä pystyssä. Hyvällä säällä täältä olisi nähnyt Eteläsaaren, mutta nyt oli melko turha tähyillä mitään. Uuden-Seelannin radion mastoja oli mäen päällä rivissä.

Jatkettiin laidunalueella kulkevalla uralla eteenpäin kukkulalta toiselle. Tuulen suunta muuttui aina sen mukaan mihin suuntaan polku vei. Takatuuli olisi vienyt mukavasti eteenpäin, mutta se olisi ollut liian helppoa. Vastatuuli ja kasvoille piiskaava sade muuttui välillä rinkkaan ja sauvoihin napakasti tarttuvaksi sivutuuleksi, joka heilautti samalla koko vaeltajaa.

Maisemia kelpasi katsella. 

Reitti laskeutui takaisin metsän suojaan, jossa hyväkuntoinen polku kiemurteli tovin aikaa ennenkuin loppui asfalttitien reunaan. Useiden hevostallien ja satulakaupan ohi kulkeva tie oli rauhallinen ja muutaman kilometrin päästä polku jatkui taas laidunalueille. Noustiin jälleen kukkulalta toiselle. Käveltiin keskellä laitumia ja lampaita, kun yhtäkkiä mäen takaa ilmestyi Johnsonvillen esikaupunkialue. Tästä alkoi merkitty Skyline walkway, joka meni aina seuraavaan kylään asti.

Täällä muistellaan paljon. Melkein jokaiseen penkkiin on kiinnitetty muistolaatta jollekin henkilölle. Tämä muistolaatta oli kiinnitetty kallioon. 

Johnsonville. 

Sade alkoi näyttää hiipumisen merkkejä ja pysähdyttiin keventämään kuorivaatteita rinkkaan. Tuuli piti vielä pintansa, mutta ylämäkeen kävellessä tarkeni.

Mt. Kaukaun huipulla. 

Korkein kohta oli 445m korkea Mt. Kaukau, josta laskeuduttiin Ngaio nimiseen kylään. Tähän asti oltiin oltu ihan pusikossa.

Tauolla ennen Ngaion kylää. 

Kahvihammasta kolotti ja reitin sivussa oli kahvila. Äkkiä sinne! Cafe Villa oli viihtyisä ja ilmeisen suosittu paikka, jossa kaksi nuorta vilkkaan oloista jannua pyöritti liikettä. Kahvi oli muuten ihan älyttömän hyvää ja piti käydä siitä erikseen vielä kiittämässä. Matka jatkui eteenpäin Northern walkwaynä. Se kulki varmaan kaikkien puistojen, polkujen ja kukkuloiden kautta, jotka Wellingtonin esikaupunkialueella on. Tuntui hassulle olla ihan keskustaan asti metsässä. Polkuja meni ristiin rastiin ja Te Araroan merkinnät olivat ajoittain hukassa. Lopulta pääsimme kuitenkin hotellille viettämään ansaittuja lepopäiviä. Tämän päivän polut olivat miellyttäviä kävellä, mutta silti viimeiset kilometrit olivat pitkiä. Huomenna on vielä viimeinen kävelypäivä Pohjoissaarella. Vietämme kaksi päivää Wellingtonissa ja siirrymme jouluksi Eteläsaaren puolelle. Tilasimme lauttaliput, majoitukset ja vaelluspassit toissa iltana, kun pääsimme Holiday Parkiin wifiyhteyksien ääreen. Tästä alkaa taas aivan uudenlainen urakka.


Torstai 19.12.
Herättiin hotellin 22. kerroksesesta. En ole koskaan ollut majoittuneena näin korkealla. Huimaa! Ollaan kaksi päivää hotellissa aivan Wellingtonin keskustassa ja vietetään täällä oma pieni joululoma. Jouluaattona ollaan menossa taas polulla Hotelliaamiainen on yksi tämän pysähdyksen kohokohdista. Nyt on hyvä sauma tankata, kun paino on pudonnut vähän liikaa. Herättiin tuttuun tapaan aikaisin ja lähdettiin raapimaan hotelliravintolan ovea. Salissa oli vielä pimeää ja vilkaisin kelloon. Yleensä ollaan aina ensimmäisenä aamupalalla, mutta nyt kello oli 5.46. Hupsista, aamupalatarjoilu alkaa kolmen vartin päästä. Turha raapia vielä, joten pyörähdys kantapäillä ja takaisin huoneeseen naurun saattelemana. Olin katsonut ajan yöpöydän digitaalisesta kellosta, joka oli tunnin edellä. Ehdittiin odotellessa lähettää pari sähköpostia ja tutkailla aamun kävelyreittiä. Lähetetään Eteläsaarelle etukäteen pari ruokapakettia, koska siellä ei kaupat osu ihan reitille.

Joka kylällä on sotien muistomerkkejä. Wellingtonissa on kokonainen puisto sotamuisteloille. 

Olen ehtinyt ihmetellä sotien muistomerkkien määrää, mutta onhan noita tappeluitakin riittänyt. 

Tästä ei tullut ihan täysi lepopäivä, koska Pohjoissaarta oli kävelemättä vielä kymmenisen kilometriä. Lähdettiin hoitamaan viimeiset kilometrit pois alta heti aamupalan jälkeen. Päiväreppu selkään, sandaalit jalkaan ja sataman kautta matkaan. Oli hieno aurinkoinen aamu kaupunkikävelylle ja kuinka helppoa olikaan kävellä turistina pelkkä kevyt päiväreppu selässä. Reitti päättyy Pohjoissaaren osalta saaren eteläkärkeen Island Bayn rannassa olevalle kivelle, joka on muistona polun avaamisesta. Tänään on oltu tasan yhdeksän viikkoa polulla ja Pohjoissaari on nyt taputeltu. Mahtavaa!

Team Voikkaa. 1695 km. 

Hypättiin bussiin ja jäätiin pois kaupungin keskustassa. Harrille oli varattu Expedin rinkka Pivouaq Storeen ja sitä käytiin sovittelemassa. Ospreyn kantolaitteessa ei enää säädöt riitä, kun mies on niin paljon kutistunut. Ostopäätös jäi vielä hautumaan. Ensin piti selvittää saako vanhan Ospreyn lähetettyä Suomeen ilman konkurssia. Palmerston Northissa meille sanottiin ettei sitä voi postin kautta lähettää. Lähetys on laitettava DHL:n tai jonkun muun kuriirifirman kautta. Kuulosti vähän omituiselta. Käytiin kysymässä yhdestä kuljetusfirmasta paljon lähettäminen maksaisi. Kulut nousivat paketin ulkomittojen mukaan niin korkeaksi, että sillä voisi ostaa Suomesta uuden rinkan. Palattiin siis asiaan Wellingtonin postitoimistossa, kun haettiin pahvilaatikoita ruokalähetyksiä varten. Ostettiin postista suurin lähetyspussi ja jos rinkka mahtuu siihen, niin se kulkee postin kautta. Mahtuihan se.

Uusi pienempi Expedin rinkka. 

Harrille etsittiin myös uusi vedenpitävämpi kuoritakki. Vuorille ei kannata lähteä jäätymään märässä takissa. Vanhasta on jo annettu palautetta ja palataan asiaan tarkemmin helmikuussa. Ralph tuli kaupungilla vastaan. Jotkut ihmiset vaan pöllähtävät esiin aina uudestaan, vaikka vaelletaan eri tahtiin. Se on oikeastaan aika hauskaa. Reittisuunnitelmien perusteella saatetaan tavata jatkossa Eteläsaarellakin. Kaikki tarvittavat palvelut ovat hotellin lähellä. Kävimme kaupassa Countdownissa, jonka tunnusmusiikki tv-mainoksissa on muuten Europen The final countdown. Meillä oli kauppakassina Harrin uusi rinkka, joka saatiinkin puoliksi täyteen. Ruokalähetyksiin tuli aika paljon evästä. Revimme suurimman osan alkuperäispakkauksista pois ja pakkasimme eväät pahvilaatikoihin. Huomenna viedään ne postiin.

DOC:n toimipisteessä meitä opastettiin tänään, että kaasua on saatavilla Eteläsaarella joka paikassa ja vaeltajien ruokatäydennyksiin on varauduttu useimmissa paikoissa. Katsottiin kartalta mihin kannattaa etukäteen varautua. Paketit lähtevät huomenna St. Arnaudiin ja Arthurspassiin.