Pikeä ja hikeä

Maanantai 9.12.
Tehtiin tänään lyhyempi päivä ettei kävellä jalkoja alta ennen Pohjoissaaren viimeistä metsää. Aurinko paistoi taivaan täydeltä ja saatiin teltta kuivattua huoneiston terassituolien päällä. Jätin liukuovea vähän auki ja kohta paikallinen pikku-ukko tuli esittelemään kuulapyssyään ampumalla käteeni. Eihän siinä mitään, mutta sen jälkeen etsittiin halkaisijaltaan muutaman millin kokoista läpinäkyvää kuulaa pitkin lattioita. Kuula löytyi ja pikkukaveri lähti muualle ampuilemaan. Me joimme ties monennetko aamukahvit ja lähdimme matkaan.

Tässä joessa vesi näytti jo paljon kirkkaammalta. 

Näkemiin, Bulls! 

Päästiin taas normaaliin kävelyvauhtiin, vaikka reitti jatkui samanlaisena tiekävelynä. Ympärillä olevat maisemat olivat vähän eläväisempiä kuin eilen, vaikka maaseudulla oltiin edelleen. Jalan alla oli öljysoratietä, jossa oli isohkoa kiviainesta. Piki pursusi paikoitellen kivien välistä. Parinkymmenen kilometrin päästä tultiin Feildingiin. Yleisilme oli heti kaupungin laidalta alkaen siisti. Talot, pihat ja istutukset olivat huolitellun ja viihtyisän näköisiä. Kaupunki on 16 kertaa valittu Uuden-Seelannin kauneimmaksi.

Feilding antoi itsestään miellyttävän kuvan ja meillä oli loppupäivä aikaa käydä syömässä ja kahvilla. Kadun varrella oli useita pikaruokapaikkoja, joten menimme tuttuun tapaan Mäkiselle. Viihtyisän näköisiä kahviloita oli useampikin ja päädyttiin lopulta jälkiruokakahville leipomokahvilaan, jonka hyllyt olivat täynnä tuoretta leipää ja erilaisia joululeivonnaisia.

Feildingin keskustaa. 

Feilding Clock Tower. 

Alkuillasta tuli huolestunut viesti kotipuolesta. Pohjoissaaren itärannikolla oli purkautunut tulivuori ja vahvistamaton määrä turisteja vielä kateissa. Ei oltukaan vielä huomattu uutista. Pohjoissaarella oltiin, mutta länsirannikon puolella. Oli hyvä, että saatiin tieto tapahtuneesta. Laitettiin samantien perheelle viestiä ettei  tarvitse huolestua.

Jalat kiittivät tästä lyhyemmästä kävelypäivästä ja huomenna on heti toinen samanlainen päivä perään. Monet ovat päiviä säästääkseen jättäneet tämän tiekävelyosuuden väliin ja menneet suorinta tietä Whanganuista Palmerston Northiin. Ei täällä ketään vaeltajia ole näkynytkään. Ainoastaan vanhempi kanadalainen mies, johon törmättiin ensimmäisen kerran maantiellä matkalla Koitiataan. Me olemme Palmerston Northissa huomenna ja teemme ruokaostokset viimeiseen metsäseikkailuun tällä saarella.


Tiistai 10.12.
Suunniteltiin tekevämme Palmerston Northissa retkeilyliikekierros. Harri on kutistunut siinä määrin, että 85 litran rinkka näyttää ja tuntuu valtavan kokoiselle selässä. Molemmilla alkaa rinkkojen säätövarat olla käytetty.

Soldiers War Memorial Statue, Feilding. Uudessa-Seelannissa on paljon varsinkin ensimmäisen maailmansodan muistomerkkejä. 

Pysähdyttiin Feildingissä kaupungille aamukahville niin kuin tapana on, jos kahvila osuu matkan varrelle. Luettiin samalla uutiset lehdestä. Eteläsaarella on viime aikoina satanut reippaasti ja sanomalehden etusivulla oli iso uutinen rankkasateen ja ukkosmyrskyn aiheuttamista tulvista. Eteläsaaren länsirannikolla valtatie 6 oli poikki veden takia viikonlopun aikana.

Maantiekävely jatkui ja reitti olisi kulkenut koko matkan tiellä, mutta ennen Bunnythorpen kylää se poikkesi valtatien reunasta polulle ylittämään puron ja takasin valtatielle. Kevyen karttatiedustelun jälkeen päädyimme viereiselle pienemmälle tielle kävelemään ja ylitettiin puro siltaa pitkin. Tie oli rauhallinen ja kengät kuivat. Bunnythorpe sivuutettiin, mutta matka oli sama. Valtatiellä oltiin taas reitillä.

Tästä olisi voinut ottaa kaksipyöräisen kulkupelin alle. 

Maisemat paranee. 

Holiday Park oli keskustan ulkopuolella ja sitä oli moitittu kalliista telttapaikoista.  Päädyttiin jäämään kaupungille hostelliin, jotta kaupassa ja retkeilyliikkeissä käynti sujuu helpommin. Tästä oli vain parin minuutin matka keskustaan. Pepper Tree Hostel oli satavuotiaassa tilavassa puutalossa, jossa oli suuret huoneet. Saimme ison huoneen, jotta voimme halutessamme levitellä tavaroitamme. Huoneeseen olisi mahtunut majoittumaan viisi muuta ihmistä, mutta me saimme sen kokonaan itsellemme.

Pepper Tree Hostel

Vihreät kengät johdattelevat hostellin etuovelle. 

Palmerston North on maan kahdeksanneksi suurin kaupunki. Tunnettu yliopistokaupunki on aikaisemmin ollut pelkkä Palmerston, mutta nimi muutettiin Palmerston Northiksi, jotta se erottuu Eteläsaaren Palmerstonista.
Kaupungilla kierrettiin Pivouaq Store, Kathmandu ja Macpac. Ensimmäisessä ei ollut hyllyssä oikean kokoista rinkkaa, mutta myyjä soitti Wellingtonin liikkeeseen ja varasi sieltä sivuun yhden Harrin nimellä. Käydään sitten sovittamassa, kun Wellingtoniin päästään. Tämän päivän ostoskierrokselta ei siis jäänyt käteen kuin Harrille pipo. Vuoristoon kun ollaan menossa, niin saattaa mielellään pukeutua vähän lämpimämmin. Minulla on ohut pipo kulkenut koko matkan mukana, koska olen paljon viluisempi ja pipokin menee päähän paljon herkemmin.

Hostellin kotoisa oleskeluhuone. 

Paikallisesta Countdownista otettiin evästä niin, että pärjätään sillä kahdeksankin päivää. Ruokareppu on aika painava, vaikka pääosin päivän ateria koostuu tortilloista, tonnikalasta ja nuudeleista. Taskuun laitetaan karkkeja ja pähkinöitä. Aamupalaksi on taas mysliä ja maitojauhetta. Ja ensimmäiseen energiavajeeseen syödään pipareita ja Nutellaa. Huomenna kun täältä hostellista lähdetään, ollaan helposti viikko pois yhteyksien ääreltä. Edessä on kuitenkin jotain ihan muuta kuin pelkkää pikeä ja hikeä.