Haaroja myöten hangessa

Hetan luontokeskus-Näkkälän välitupa 

 5 legiä 17 kilometriä 

Puolenpäivän jälkeen lähdettiin liikkeelle Tunturi-Lapin luontokeskukselta Hetasta. Kävimme luontokeskuksessa päivittämässä paikallistiedot lumesta, reiteistä ja järvien jäätilanteesta. Kevät ei täälläkään ole ihan tavanomainen. Hanki ei ole kantanut, joet ja virtapaikat ovat enemmän auki ja järvien jäällä on vettä. Hetken arpomisen jälkeen postireitti vaihtui tunturin toiselle puolelle kelkkareitille. Tätä myös luontokeskuksen työntekijä suositteli. Saatiin lupa tukeutua  kelkkauriin, jotka täällä tuntuvat enemmän olevan monikäyttöuria eikä varsinaisia kelkkareittejä. 

Viimeiset voitelut ennen lähtöä.

Pakkasta oli pari astetta ja lähdin testimielellä liikkeelle Åsnesin lyhyillä karvoilla ja ilman mitään tököttejä. Harrin suksissa oli vaihtoehtona lähteä pitopohjalla tai täyspitkillä karvoilla. Karvat valikoituivat ja niihin suihkautettiin pullosta jäänestoa. Täyspitkien karvojen kanssa hiihtäminen lumipaakuilla ilman luistoa on aika hapokasta hommaa.  Molempien sukset toimivat hyvin eikä yllätykseksi pohjiin tarttunut mitään. Lyhyillä karvoilla piti parissa jyrkemmässä töyssyssä punnertaa vähän kovemmin. Lunta satoi koko päivän. Se oli juuri niin märkää, että kasteli sopivasti päällä olevat varusteet. 

Oikealla reitillä ollaan. 

Sukset luistivat 17 kilometriä ja viiden legin verran Näkkälän välituvalle. Tämä oli myös varovainen tavoite tälle päivälle. Tuvalle tuli samaan aikaan viettämään taukoa kolme kelkkailijaa, joten lähdimme pystyttämään telttaa. Muita ihmisiä emme tänään nähneetkään. Hangella ei tullut vastaan kuin pieni hämähäkki. 

Näkkälän välitupa. 

Telttapaikka oli astetta haastavampi. Lumi kantoi sukset jalassa, mutta kun irrotimme sukset teltan kulmiin, niin upposimme hankeen reisiä myöten. Aika monenlaiseen paikkaan on telttaa pystytetty, mutta en muista aikaisemmin olleeni haaroja myöten hankeen uponneena telttaa kasatessa. Vaikka telttapohja oli tampattu, niin jännitti mennä sisälle. Paino jakautui kuitenkin sen verran tasaisesti, että pohja piti pintansa. Lumen kiteytyminen on ihmeellinen juttu. Eteiseen oli kaivettava kunnon kuoppa, jotta pystyimme liikkumaan. Toisaalta seisomakorkeus helpottaa absidissa toimimista. 

Päivälliseksi syötiin kanaa, vihanneksia ja nuudeleita hapanimeläkastikkeella. Jälkiruoaksi suunniteltiin Imodiumia, koska meillä on ensimmäistä kertaa kuivattua kanaa mukana ja kuivaus tuskin parantaa kanan säilyvyyttä. Vaihdoimme ripulilääkkeen kuitenkin hurmaavaan kinuskijäätelöön ja Cappuccinoon. 

Jätskit pakkasessa. 

Illalla kuivattelimme tovin kuoritakkeja tuvassa. Kaminassa oli vielä hiillos kelkkailijoiden jäljiltä ja se syttyi lisäämällä puita. Seinällä oli valmiiksi vuoltuja kiehisiä ja eteisessä reilusti valmiita halkoja. Metsähallituksen ylläpitämä tupa ja huussi olivat siistissä kunnossa. Tupa muistutti  laverisänkyineen Uuden-Seelannin vaellustupia ja olisi sielläkin voinut nukkua. Päädyimme kuitenkin telttaan nukkumaan. Oma koti kullan kallis. 

Kiva tupa, mutta oma teltta vei voiton. 

Näkkälän välitupa - Pöyrisjärvi 

6 legiä 20km

Herättiin mukavaan pakkasaamuun. Aamuyöllä riekko jutteli lähistöllä, mutta lämmin makuupussi voitti linnun tähystelyn. Teltan ulkopuolella hanki kantoi ja enää piti väistellä niitä eilisiä monttuja joihin upottiin. Telttapaikan ympäristö muistutti emmentaljuustoa. Teltta pysyi hyvin kireänä, vaikka yöllä satoi märkää lunta ja painoi ulkokangasta sisätelttaan melkein kiinni. Ahkion kyytiin laitettiin kuitenkin melko vetinen telttakäärö. 

Pakkasta - 6 astetta ja aurinko nousee. 

Hanki kuin reikäjuusto.

Aamutoimien jälkeen lähdettiin rauhakseen liikkeelle. Yhtään kelkkaa ei ollut vielä liikenteessä ja yöllinen sade oli peittänyt jäljet. Alle kilometrin hiihdon jälkeen auringonpaiste alkoi lämmittää niin paljon, että kuoritakissa tuli liian kuuma. Ei muuta kuin takit ahkioiden päälle. Tällaista luksusta en muista hiihtoretkillä olleen hetkeen. Harvakseltaan on  muutenkaan ollut niin lämmintä, että voisi hiihtää lyhythihaisessa paidassa. Pitkähihainen merinovilla pitää kuitenkin UV-säteilyn loitolla ja auringonpaistetta riitti koko päivälle. Aurinkorasvaa oli takin taskussa, mutta jostain syystä se ei kuitenkaan päätynyt kasvoille ja sen kyllä huomasi illalla naaman punoituksesta. Huomisellekin on luvassa aurinkoa taivaan täydeltä, joten rasvaamisen suhteen pitää tsempata. 

Aurinko paistaa ja vaatteet vähenee. 

Hiihto sujui tasaiseen tahtiin ja jossain vaiheessa aamua muutama kelkka avasi uran ja lykkiminen helpottui. Vastaan tuli kaksi miestä, jotka olivat hiihtäneen ahkioiden kanssa Kilpisjärveltä ja olivat matkalla Hettaan. Pöyrisjärvelle päin ei kuulemma näkynyt kelkan jälkiä. Siinäpä meille pieni pähkinä purtavaksi. Olimme laskeneet sen varaan, että joku kelkkailija on Näkkälän suuntaankin mennyt.  Näkkäläjärven jäälle oli paikoin noussut vettä, mutta se oli jäätynyt ja lumi oli hiihdettävää. Kapeikot olivat jo sulana. Otimme kelkkauralta suunnan kohti omaa tavoitetta. Pitkääkään ei tarvinnut latua avata, kun törmäsimme oikeaan suuntaan menevään kelkkauraan ja  lounasaikaan olimme Näkkälän parkkipaikalla, jossa oli muutama auto. Ei täällä ruuhkaa näyttänyt olevan. 

Pienen tankkauksen jälkeen pääsimme tutuille kumpareille. Pöyrisjärven maasto on mukavan kumpuilevaa. Vaikka aurinkoa ja valoa olisi vielä riittänyt, niin löysimme suojaisan telttapaikan ja pystytimme yöllisen sateen jäljiltä likomärän teltan aurinkoon kuivumaan. Samalla saatiin kuivattua makuupussit. Ei hassumpaa! 

Teltan ja makuupussien kuivattelua.