Tänään otettiin rauhallisesti. Lähdettiin surffaajien paratiisista Ahipara Holiday parkista aamulla vasta yhdeksältä suuntana McDonald's ja supermarket. Nukuttiin aamulla pidempään ja käveltiin lyhyempi päivä asfalttitien reunaa. Kävellään täällä tien oikeata reunaa vasemman puoleisen liikenteen takia. Tiellä on 100 km nopeusrajoitus ja kapea piennar. Liikenne on varsin reippasotteista ja kävelijän kannattaa olla hereillä.
Olimme varanneet ensimmäisen bed & breakfast - sisämajoituksen Kaitaiasta eli paikasta, josta muutama päivä takaperin oltiin tilattu kyyti vaelluksen lähtöpaikalle. Majoitukset eivät aina osu reitin varrelle. Edellinen paikka oli parin korttelin päässä, mutta tänään reitiltä poikettiin pari kilometriä. Vaikka puhelimessa on kaksi karttasovellusta, joista näkyy leiripaikat, vesipisteet, kaupat ja reitit, niin yöpymispaikan ja ruokakaupan sijainnit mietityttivät silti ennen reissua. Lepopäivää ei vielä haluttu pitää, mutta wifin ääressä on helpompi suunnitella tuleva reitti ja eväitä piti saada lisää. Kaupungilta tarttui mukaan illaksi mehua ja tuoreita hedelmiä. Tänään oli myös ensimmäinen pyykkipäivä. Seuraavaa osuutta pitää suunnitella hieman tarkemmin, koska ensimmäinen kolmesta metsäalueesta on suljettu kauritaudin takia. Herekino-metsään ei nyt siis ole menemistä. Kaurit ovat puita, jotka yritetään pitää pystyssä ja terveinä. Kauri dieback disease tuhoaa puun juuret, jolloin se ei saa ravintoa eikä vettä, ja näin nääntyy nälkään. Emme lähde levittämään tautia, vaan kierrämme metsäalueen kiltisti reittiohjeen mukaan. Tämä oli jo ennakkoon tiedossa ja metsä tulee olemaan suljettu ainakin seuraavaan kauteen asti. Metsäalueiden porteilla sisään ja ulos siirtyessä harjataan ja desinfioidaan kengänpohjat.
Yöpymispaikat ovat vähissä seuraavan sadan kilometrin matkalla. Virallisia karttaan merkattuja leiripaikkoja ei juurikaan ole ja metsissä on leiriytymiskielto myrkkyjen ja loukkujen takia. Raetea-metsän alussa on pieni leirialue, johon mahtuu 3-4 telttaa. Yksi virallisista leirintäalueista sijaitsee 4,5km sivussa reitistä. Yöpyminen siellä tarkoittaa siis 9 kilometrin ylimääräistä matkaa.
Uudessa-Seelannissa ei ole samanlaisia jokamiehenoikeuksia kuin Suomessa eikä telttaakaan näin ollen pystytetä mihin sattuu.
Keskiviikko 23.10.
Aamupala tahditti liikkeelle lähtöä taas meille vähän myöhäisemmäksi, mutta kunnon aamiaisen turvin oli hyvä lähteä matkaan. Pöytä oli katettu kahdeksaksi kaikille majoitusvieraille. Talon isäntä paistoi pannulla munat ja pekonit ja tarjoili pöytään mitä kukakin halusi. Kyllä maistui! Seuraavat aamut mennään taas kupillisella musliä. Ensimmäinen sadepäivä tiedossa.
Pääosin kävellään tien reunaa ja viimeiset pari kilometriä polkua. Alussa on 7 kilometrin valtatieosuus, joka suositellaan liftaamaan. Käveltiin kuitenkin koko eilinen päivä saman valtatien piennarta, joten lähdettiin aamulla katsomaan onko tällä pätkällä sen vaarallisempaa. Jos on, niin siirrytään tien toiselle puolelle ja nostetaan peukku pystyyn. Täällä ei tarvitse edes liftata, vaan ihmiset pysähtyvät kysymään, että haluatko kyydin. Näin tapahtui myös tänä aamuna. Nainen lava-autolla pysähtyi tien sivuun ja tarjosi kyytiä, mutta oltiin juuri kääntymässä valtatieltä pienelle hiekkatielle. Kieltäydyttiin kohteliaasti.
Nyt alkaa maisemat vaihtua. Sää vaihteli auringonpaisteesta koviin tuulenpuuskiin ja vesisateeseen. Saatiinpa yksi raekuurokin niskaan. Tuuli oli ajoittain todella kovaa ja puista oli repeytynyt oksia tielle. 20 kilometrin kohdalla ajateltiin pitää taukoa ja kohdalle osui Takahue hall. Meillä ei ollu aavistustakaan mikä paikka tämä oli. Ensin ovelta tervehtivät ja morjestelivat kouluikäiset pojat ja pian meitä tultiin sisältä pyytämään kahville. Ensimmäisenä käteen tuli kuppi kahvia ja aamulla leivottuja pipareita. Paikka osoittautui kotikouluksi. Tänään ohjelmassa ei ollut opetusta, vaan eri ikäiset lapset leikkivät ja pelasivat keskenään aikuisten valvonnassa. Vietettiin ystävällisessä kahviseurassa tunnin verran ennenkuin jatkettiin viimeiset kilometrit päivän telttapaikalle .
Päästiin jo metsän siimekseen. Tasaisen tiekävelyn jälkeen oli mahtavaa päästä reppu selässä ylämäkeen. Raetea - metsän polku nousi pari kilometriä ylämäkeen ja tässä oli se pieni 3-4 teltan leiripaikka, jossa saa yöpyä lahjoituksen hinnalla.
Ketään muita ei vielä ollut, joten teltta pystyyn ja elpymään. Linnuilla tuntuu olevan täällä kevättä rinnassa. Matkan varrella on ollut monenlaista kujertajaa. Teltan viereisestä puskasta kuului taukoamatta fasaanin kiekumimen ja siipien ravistelu. Luonnon äänien säestämänä käytiin nukkumaan. Huomenna on tiedossa liukasta, mutaista ja märkää polkua 18 kilometrin ja 9 tunnin edestä.
Torstai 24.10.
Päivän ensimmäiset pari kilometriä oli hyvää polkua ja siitä se mutaralli sitten alkoi. Hommassa oli kuitenkin vaeltamisen meininkiä ja metsässä oli moninverroin mukavampi kävellä kuin tiellä. Tänään on tallusteltu jo viikko ja vierestä kuuluikin:"Happy one week anniversary!" Polku nousi samantien 580m korkeuteen, laski alas ja nousi taas ylös. Polku kävi kaksi kertaa yli 700 metrissä ja päivän korkein kukkula oli 744m. Loppuliuku tehtiin samat 500 metriä alamäkeen todella mutaisella ja liukkaalta polulla.
Muta ei tullut yllätyksenä, mutta ei se siitä miellyttävämpää seuralaista tehnyt. Mutaa oli niin paljon, että siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Läpi vaan, vaikka jalka upposi mutaan nilkkaa myöten. Liukkaalla poluilla mentiin kieli keskellä suuta. Oltiin kuin bambit liukkaalta jäällä ja jalat yhtä solmussa. Polku meni ylös alas jyrkkäpiirteisesti ja liukkaat juurakot eivät auttaneet asiaa. Melkoista reisijumppaa koko päivä. Vähän ennen puoli matkaa muta vei Harrilta jalat alta. Toinen kävelysauva jäi alle ja napsahti poikki. Yhdellä sauvalla eteenpäin. Polun kävelyyn arvioitu aika oli 9 tuntia ja se siinä saatiin helposti kulumaan.
Polku päättyi hevosten ja lehmien laidunmaille ja takaisin hiekkatielle. Yksityisen maanomistajan järjestämä leiripaikka löytyi onneksi heti metsäretken jälkeen tien viereltä. Paikka oli vaatimaton, mutta siihen hetkeen löytyi kaikki tarpeellinen: vessa, puro ja telttapaikka. Tämäkin leiripaikka toimii lahjoitusten voimalla. Alavirrassa pääsi pesemään jalat, säärystimet ja suurimmat mudat kengänkärjistä. Sukat ja kengät olivat sisältä kuitenkin kuivat ja puhtaat. Kengät olivat suurin vatulointia aiheuttanut asia ennen reissua. Olin jo ostanut itselleni kevyemmät kengät, kun Norjassa vaeltaessamme tein päätöksen lähteä vanhoilla Hanvagin Tatroilla ja Bergansin gaiterseilla matkaan. Ne olivat sielläkin jokia kahlatessa lyömätön yhdistelmä. Olen tähän mennessä ollut tyytyväinen kenkävalintaani.
Muta ei tullut yllätyksenä, mutta ei se siitä miellyttävämpää seuralaista tehnyt. Mutaa oli niin paljon, että siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Läpi vaan, vaikka jalka upposi mutaan nilkkaa myöten. Liukkaalla poluilla mentiin kieli keskellä suuta. Oltiin kuin bambit liukkaalta jäällä ja jalat yhtä solmussa. Polku meni ylös alas jyrkkäpiirteisesti ja liukkaat juurakot eivät auttaneet asiaa. Melkoista reisijumppaa koko päivä. Vähän ennen puoli matkaa muta vei Harrilta jalat alta. Toinen kävelysauva jäi alle ja napsahti poikki. Yhdellä sauvalla eteenpäin. Polun kävelyyn arvioitu aika oli 9 tuntia ja se siinä saatiin helposti kulumaan.
Polku päättyi hevosten ja lehmien laidunmaille ja takaisin hiekkatielle. Yksityisen maanomistajan järjestämä leiripaikka löytyi onneksi heti metsäretken jälkeen tien viereltä. Paikka oli vaatimaton, mutta siihen hetkeen löytyi kaikki tarpeellinen: vessa, puro ja telttapaikka. Tämäkin leiripaikka toimii lahjoitusten voimalla. Alavirrassa pääsi pesemään jalat, säärystimet ja suurimmat mudat kengänkärjistä. Sukat ja kengät olivat sisältä kuitenkin kuivat ja puhtaat. Kengät olivat suurin vatulointia aiheuttanut asia ennen reissua. Olin jo ostanut itselleni kevyemmät kengät, kun Norjassa vaeltaessamme tein päätöksen lähteä vanhoilla Hanvagin Tatroilla ja Bergansin gaiterseilla matkaan. Ne olivat sielläkin jokia kahlatessa lyömätön yhdistelmä. Olen tähän mennessä ollut tyytyväinen kenkävalintaani.
Perjantai 25.10.
Päätettiin nukkua aamulla vähän pidempään ja ajoittaa toinen aamupala valtatien varrella kuuden kilometrin päässä olevaan pieneen kahvilaan, josta saisi kahvia, virvokkeita ja hampurilaisia. Aurinko ja tuuli kuivattivat kävellessä loputkin mudat kenkien päältä ja kävely oli rentoa eilisen mutajumpan jälkeen. Mangamuka bridgen kaupalla ei ollut vielä edes nälkä, mutta tankattiin juustohampurilaiset ja kumarat. Kumara-annos oli makeasta perunasta tehdyt ranskalaiset. Fanta ja kahvi kylkeen ja tämän päivän ruokailu oli nautittu.
Matka jatkui kuusi kilometriä hiekkatietä ennen kuin Omahutan metsäosuus alkoi. Tässä kohtaa lastoitettiin Harrin katkennut kävelysauva. Ensin kiinnitettiin murtumalinja paikoilleen, tuettiin puukepeillä ja kieputettiin ympärille vimmatusti gorillateippiä. Siitä tulikin varsin kenttäkelpoinen tilapäisväline. Loppumatka oli kuuden kilometrin sauvarinne pientä metsätietä pitkin Apple Damm campiin. Nautin joka askeleesta repun kanssa ylämäkeen kävellessä. Tänään kepiteltiin reilu 300 metriä ylöspäin ja aamulla laskeudutaan saman verran alaspäin kävelemään joen pohjalle.
Tänään oli tiedossa pitkä ja hikinen päivä. Aurinkoa oli luvassa edellisen näkemämme sääennusteen mukaan ja taivas näytti aamulla kirkkaalta tähtineen. Sadetta ei nyt kaivattu, kun edessä oli joen pohjalla kävelyä. Arviolta urakka on kymmenen tunnin mittainen, joten lähdettiin aamulla ajoissa liikkeelle. Omahuta vaihtui jossain vaiheessa Puketi-metsäksi.
Tunnin metsätiekävely päätyi joen rantaan, jossa vaihdettiin sandaalit jalkaan. Reitti kulki kolme kilometriä Mangahukapukahu-jokea pitkin. Jokikävely oli mahtavaa! Syvimmillään vesi ylettyi puoleen reiteen ja välillä päästiin kuivalle maalle. Maisemat oli vehreät ja viidakkomaiset. Joessa kahlaamista olisi voinut jatkaa koko päivän, mutta reitti nousi penkereelle juurakkoisena ja vaikeakulkuisena.
Nautittiin lounasta joen rannalla kahden uusi-seelantilaisen rouvan ja saksalaisen Joshin seurassa. Ollaan pari päivää seilattu eri tahtiin, mutta samoissa campeissa ja ainakin vielä huomenna päädytään rouvien kanssa samaan osoitteeseen. Polku oli loppuun asti pelkkää ylä-ja alamäkeä, ja se tuntuu kyllä jaloissa. Reitin ja sykemittareiden kilometrit eivät juurikaan ole täsmänneet ja ollaan koko ajan kävelty vähän enemmän kuin reitin viralliset kilometripaalut. Tänään oli tähän mennessä kuumin päivä, ja kun tarjolla oli vielä mutaakin, niin oli luxusta päästä suihkuun. Leirialueella oli tosin tarjolla kylmä suihku ja vesi todellakin oli kylmää.
Sunnuntai 27.10.
Aurinko paahtoi polttavasti pilvettömältä taivaalta. Lämpömittarissa oli iltapäivällä 26 astetta. Tänään oli kymmenes vaelluspäivä ja heti alkumatkasta otettiin: Happy 200 km anniversary - kuva lammaslaitumella.
Rento kävelypäivä hiekkatieltä kaupunkiin. Heti valtatien reunassa oli hedelmä- ja vihanneskoju, josta ostettiin suurimpaan janoon pussillinen paikallisia appelsiineja. Ne maistuivat aivan mielettömän hyvälle. Loppumatka taitettiin Kerikeri - joen vartta McDonald's hampurilaisaterian kuva silmissä. Maisemat oli hienoja, mutta kylmä Fanta maistui jo suussa. Mainittakoon, että kotona en käy pikaruokaloissa syömässä kuin pakon edessä. Täällä se on nälkäisenä ensimmäinen paikka, jonne vaan voi mennä mutaisen repun kanssa ja pahalta haisevana. Muuta hajustetta kun ei ole matkassa kuin Eau de Hikikarpalo.
Rainbow falls ihasteltiin vähän tarkemmin. Vesiputouksen alle muodostui kaunis sateenkaari. Paikallisia ihmisiä oli alhaalla rannalla uimassa ja viettämässä aurinkoista sunnuntaipäivää.
Telttapaikka löytyi tänään Kerikeri Holiday parkista joen rannalta. Huomenna pidetään täällä ensimmäinen lepopäivä. Ajoitus lepopäivälle on ehkä vähän huono, koska maanantai on täällä kansallinen juhlapäivä eikä liikkeiden aukioloajoista ole varmuutta. Tarvittaessa siirretään shoppailut seuraavaan kaupunkiin ja nautitaan päivä pikkukaupungin elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti