Kuukausi poluilla ja tiettömillä taipaleilla

Lähdimme ensimmäistä kertaa pohjoiseen ilman omaa autoa. Lähinnä siksi, että emme lähtiessä tienneet minne vaelluksemme päättyy. Lappiin lentäminen ei ollut mikään ilmastoteko, mutta vastineeksi oma auto oli kuukauden pois liikennekäytöstä. Siirtyminen polun päähän oli vaivatonta ja nopeaa. Junalla se olisi ollut kaikkein ilmastoystävällisintä ja ehkä joskus toteutamme matkan niinkin. Olimme lomareissulla nelisen viikkoa jalkapatikassa ja matkustimme lyhyitä siirtymiä julkisilla kulkuvälineillä. Emme kaivanneet omaa autoa missään vaiheessa. Rinkan kanssa vaellukselle lähtiessä matkatavaroita oli vähän ja ne kulkivat helposti mukana, kun kantamus painoi noin 15 kiloa.

Pöyrisjärvi kahlattu. 

Ihmisiä on vaellusreiteillä enemmän kuin mihin reitit on huollollisesti suunniteltu. Olin olettanut, että polkujen vierestä olisi löytynyt roskia ja ihmisten jättämiä jälkiä sieltä täältä. Pohjoisen puistot olivat kuitenkin pääosin erittäin siistissä kunnossa. Johtuneeko siitä, että roskia ei tarvitse enää kantaa mukanaan? Hämmästyin taukopaikoilla olevien roska-astioiden määrästä. Joissain paikoissa oli erilliset rakennukset, joissa oli ekopiste. Maastossa sai siis lajiteltua sekajätteet, metallit ja kierrätyspullot. Keräysastioiden tyhjentäminen ei mahda olla helppoa keskeltä erämaata tai luonnonpuistoa, mutta luultavasti helpompaa kuin kerätä roskia maastosta. Olemme itse tottuneet pakkaamaan ruoat niin, ettei roskia tule juuri lainkaan ja ne mitä tulee kannetaan pois mukanamme. Roskattomuus ja helposti kuljetettavat pakkaukset ohjaavat jo ostokäyttäytymistä. Pakkauskartongit jätämme roskiin jo rinkkaa pakatessa ja ruokien säilytykseen käytämme uudelleenkäytettäviä ja - suljettavia pakkauspusseja. Ne soveltuvat myös roskapusseiksi. Loppumatkalla rinkassa on vain tyhjiä Minigrip- pusseja, jotka menevät siististi pieneen tilaan. 

Metsähallituksen eko-piste Kevon luonnonpuistossa.

Tältä eko-piste näyttää sisältä. 

Palautuspullot. Ehkä joku niitäkin raahaa maastoon. 

Pienen määrän paperiroskaa voi polttaa puun seassa. Tällä retkellä  paperiroskaa tuli ainoastaan aamupuuropusseista. Sen voi käyttää sytykkeenä, jos teki kaminaan tulet. Tunnelmatulien tekeminen ei ollut tarpeellista. Tulet tehtiin lämmittämistä, ruoanlaittoa tai vaatteiden kuivattamista varten. Ihmisten ruoantähteet ja kalanperkuujätteet eivät roska-astioihin monin paikoin löytäneet. Luonnonvesiin tiskaaminen on sitkeä tapa, johon törmäsi usein siinä parhaalla juomaveden hakupaikalla. Ei tehnyt mieli täyttää juomavesipulloa paikasta, jossa oli jonkun muun nuudelit.

Päivällisvedet kiehumassa Pahtavuoman tuvalla. 

Useilla tuvilla voi keittää kaasuliedellä, kuten Suomunruoktun autiotuvalla. 

Erämaa-alueella ei ollut polkuja edes reilut 300 kilometriä urakoineiden Nuts - juoksijoiden jäljiltä. Eikä muuten ollut roskiakaan. Mutta puistoihin ihmisillä on tarve tallata omia reittejä, sallittua tai ei. Kun kulkijoita on paljon, niin monin paikoin oli muodostunut vahvoja helppokulkuisempia uria merkityn polun viereen. Myös luonnonpuistoon, jossa on sallittua kävellä vain merkityillä poluilla. 

Vaeltajalle on varsin hyvää palvelua tarjolla. Polttopuita on valmiina halkoina. Näkkälän välituvalla lähin puupino on tuvan eteisessä. Huvikseen niitä ei viitsi poltella. 

Monilla vilkkailla taukopaikoilla oli satsattu uusiin wc-rakennuksiin, jotka varmasti vastaavat peremmin kävijämäärän tarpeisiin. Huusseja oli useita ja ne olivat nykyaikaisia  kompostikäymälöitä saniteettiroskiksineen. Olihan niissä huomattavan paljon miellyttävämpi asioida kuin liian täysissä vanhoissa huusseissa. Uskoisin niiden huoltamisenkin olevan helpompaa.  

Äkässaivon wc - rakennus ulkoa..

.. ja sisältä. 

Suomessa on kattava autiotupaverkosto, hyvin huolletut ja opastetut reitit, maksuttomia palveluja, kuten kaasua ja valmiita polttopuita. Meidän vaeltajien vastuulla on käyttää niitä ylläpitäjien laatimien sääntöjen ja ohjeiden mukaan muut käyttäjät huomioiden. 

Team Voikkaan vaellussanasto

Tiimityöskentely on siitä hauskaa, että asiat sujuvat ilman sen kummempia puheita tai ymmärretään puolesta sanasta. Ajan myötä  on muotoutunut vakiintuneita toimintatapoja. Myös vaellussanasto on muokkautunut tiimin mielen ja ajatusmaailman mukaiseksi. Tässä esitellään Team Voikkaan termistöä epämääräisessä järjestyksessä.

Kulminaatiopiste: 

Risteyshässäkkä, jossa on kylttejä. Viimeistään tässä kohtaa pitää päättää mihin suuntaan ollaan menossa. 

Possible water source (lausutaan kuten kirjoitettu):

Lähde tai muu karttaan merkitty juomaveden ottoon mahdollisesti soveltuva vesistö. Kuivana kesänä painotus ensimmäisellä sanalla. 

Trouble water:

Vesistö tai märkä kohta, jonka yli pitäisi päästä kuivin jaloin tai kengin.

Donaatiosilta:

Reitille lahjoitus-, avustus tai ylipäätään jonkun muun varoilla rakennetut pitkospuut, silta tai rappuset, jotka helpottavat kulkemista. Saa usein aikaan oooh - huudahduksen!

Korroosio : 

Maaston tai maaperän kulumista kuvaava termi. Tarkoittaa samaa kuin eroosio, mutta on helpompi sana muistaa. Asialla ei ole mitään tekemistä ruosteen kanssa.

Ynjami / Ynjävi: 

Henkilö, joka ei vastaa tervehdykseen. Kävelee pää kumarassa ja välttelee katsekontaktia.

Saariselän satanen

 Saariselkä -Suomunruoktu 38 km

Olimme alunperin ajatelleet päättää vaelluksen jonnekin Utsjoen tienoille ja nyt olimme Urho Kekkosen kansallispuistossa tutkimassa maastoja. Toisaalta ei ole ollut kiire etelään, kun täällä on vielä valoisaa vuorokauden ympäri. Mitä nyt puolen yön tienoilla vähän hämärtää. Saariselän alue on jäänyt meiltä tähän asti kokonaan hiihtämättä ja patikoimatta. Olen joskus nuoruusvuosina ollut  palkintomatkalla Kiilopäällä viikon hiihtoreissulla, mutta siitä on kulunut jo yli 30 vuotta. Harri on täällä ensimmäistä kertaa.

Suomen Ladun metsähotelli. 

Kun kaikki reitit ovat uusia ja polkuja näyttää kartan mukaan riittävän, niin päätimme aloittaa kaikkein lähimmistä.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. 

Pysähdymme mielellämme kahviloihin ja aamulla pyörätiellä kävellessämme nenässä tuoksui tuore cappucino ja croissant. Tähän aikaan vuodesta hiihtokeskuksissa on lähes aavemaisen hiljaista ja useimmat kahvilat ovat kiinni. Ainakin siihen aikaan aamusta, kun me olimme liikkeellä. Päädyimme siis hotelliaamiaiselle.

Kiilopää (546 m mpy) 

#365-klubilaiset

Kiilopää huiputettu ja 400 vaelluskilometriä kasassa. 

Lähdimme kävelemään Saariselän lähtöportilta ja suuntana oli Kiilopää. Alku oli vetävää uraa ja leppoisaa kävellä. Käännyimme kuitenkin sivupoluille heti, kun mahdollisuus koitti. Kiilopäällä kiipesimme huipulle (546 m mpy) ja tuulettamaan samalla 400 vaelluskilometrin saavuttamista. Saariselän "ensimmäinen pää" oli valloitettu ja alaspäin lähdettiin toista polkua. Yritimme tähyillä näkyisikö kiirunaa. Rinteen alaosassa polulla olikin kiiruna ihan ilman tähyilyä ja poikasiakin vaikka kuinka monta. 

Kiiruna 

Poikanen meni piiloon kanervikkoon. 

Kiilopään koivu. 

Kuljimme pyöräilypolkuja ja kelkkareittiä pitkin kohti Rautulampea. Rautulammella oli paljon taukoilijoita ja tulipaikan vieressä oli aidattu työmaa-alue. Matka jatkui tästä eteenpäin kohti seuraavaa mahdollista leiriytymispaikkaa. Tänään oli ennusteen mukaan viikon paras vaellussää, joten käytimme päivän hyvin ja tehokkaasti kävelyyn. 

Vielä viimeinen ylitys ennen tupaa. 

Tunturimaisema hiveli silmää. Toinen toistaan jylhempiä vaaroja ja tuntureita vieri vieressä. Päädyimme lopulta Suomunruoktun autiotuvalle kauniiseen jokimaisemaan. Tuvalle ei ilmestynyt muita yöpyjiä näin alkuviikosta. Viikonloppuna täällä oli ollut partiolaisia ja useita muita retkeilijöitä. Tämä oli koko reissun kolmas tupayö ja jokaisessa olemme saaneet yöpyä kaksin.

Suomunruoktun autio - ja varaustupa. 

Suomunruoktu -  Vellinsärpimä 30 km

Aamun ensimmäiset kahdeksan kilometriä kuljettiin samaa metsäistä uraa takaisinpäin. Nyt tosin ylämäkeen. Kävelimme suorinta tietä Niilanpään porokämpän kautta takaisin Kiilopäälle. Pistäydyimme Suomen Ladun metsähotellin kahvilassa ja siellä näytti ihan samalta kuin 30 vuotta sitten. Sade roikkui ilmassa, mutta ei kuitenkaan satanut. Oli oikeastaan hyvä vaelluspäivä. Kiilopää oli jo huiputettu ja kiiruna bongattu, joten jatkoimme matkaamme tunturin ohi. 

Ohjeita tunturivaeltajalle. 

Seuraava etappi oli Luulampi, josta jatkoimme Taajoslaavun kautta Vellinsärpimän päivätuvalle. Luulammen erämaakahvila oli auki. Ohittamaton paikka. Paikassa ei ole nettiyhteyttä, mutta ostokset voi maksaa tilisiirrolla, jos ei ole käteistä mukana. Täällä päivittäinen energiankulutus on ollut sitä luokkaa, että aina yhdet lettukahvit ehtii nauttia matkan varrella ja näitä kahviloita on ilo tukea. 

Muinaismuistoalue. 

Päivään mahtui monenlaista polkua. Oli leveätä uraa, kapeaa metsäpolkua ja uusia reittilinjauksia, joissa polku vasta alkoi muovautua kanervikkoon. Välillä oli pitkiä ylämäkiä ja alamäkiä, välillä käveltiin pitkin puron vartta. 30 kilometrin kävelyn jälkeen olimme Vellinsärpimän tuvalla. Se on päiväkäyttöön tarkoitettu, joten pystytimme teltan pihamaalle. Paljon tuli päiväretkeilijöitä vastaan, mutta muita yöpyjiä ei näkynyt

Uudet reittilinjaukset oli hyvin ja näkyvästi merkitty maastoon. 

Vihreää ja vehreää. 

Vellinsärpimä - Saariselkä 21 km

Tällekin päivälle oli luvattu sadetta, joten lähdimme aikaisemmin aamulla liikkeelle. Kansallispuiston perusosan polut ja leirialueet alkaa olla tämän päivän jälkeen koluttu. Tänään oli tarkoitus huiputtaa Saariselän "toinen pää". Kävelemme Kaunispään kautta takaisin Saariselälle ja jätämme pienen päiväretken ja "kolmannen pään" eli Iisakkipään verran polkuja vielä huomiselle. Metsän reunaan oli yön aikana ilmestynyt toinen teltta, mutta siellä nukuttiin vielä. 

Aamuvirkut aamupuurolla... 

... Vellinsärpimässä. 

Ohitettiin heti alkumetreillä Luttotupa, joka oli sympaattinen pikku tupa puron vieressä. Polut olivat nopeaa käveltävää. Ennen Moitakurun tupaa ison huskytarhan ohi kävellessämme koko metsä raikasi koirien haukuntaa pitkän aikaa. Jäimme Moitakurun tuvalle taukoilemaan ennen päivän ylämäkiosuutta. Se olikin hieno tupa isoine takkoineen. 

Moitakurun tupa

Kaunispäätä kohti lähdettiin kävelemään pienessä tihkusateessa, joka kuivui kasaan heti alkuunsa. Ennen päivän isointa mäkeä oli edessä ensin pienempi välimallin kukkula Palopää.  

Matkalla huipulle. 

Kaunispään (438 m mpy) huipulla. 

Kaunispään huipulle menee Saariselän keskuksesta päin päällystetty tie, joten mikään idyllisin paikka se ei ole. Mutta jos haluat saavuttaa tunturin helposti, niin täne pääsee vaikka autolla. Tunturi sijaitsee aivan Saariselän ytimessä ja laella on panoraamaravintola. Matkailuun valjastettu tunturi oli kerännyt nytkin paljon ihmisiä puoleensa. 438 metriä merenpinnan yläpuolella oleva tunturi oli nyt joka tapauksessa valloitettu. Alaspäin kävelimme opastettua reittipolkua suunnittelemaan vaelluksen viimeistä päivää.

Huiputuskahvit. 

Iisakkipään huiputus - Rumakuru - Luulampi - Kiilopää - Saariselkä 31 km

Säätiedotus näytti aamulla siltä, että polulle kannatti lähteä ajoissa, jos ei halua kävellä sateessa koko päivää. Suunta oli suoraan ylämäkeen ja Iisakkipään (454 m mpy) huipulle. Reitillä oli luontopolku, joka alkoi Luttojoen ylityksellä. Raakut ovat Luttojoen aarteita. Tässä kohtaa joki oli kovin pieni, mutta Luttojoki on iso ja merkittävä vesistö jokihelmisimpukoineen.

Poro ei meistä välittänyt vaan jatkoi omia menojaan. 

Iisakkipään huipulle nousi merkitty ja helppokulkuinen polku. Matkalla oli kauniita yksityiskohtia, kuten luonnonkivistä muokatut askelmat. 

Nousu Iisakkipään huipulle. 

Pääsimme huiputtamaan reissumme "kolmannen pään" auringonpaisteessa ja alamäkeen päin lähdimmekin juoksuaskelin. Rumakuru oli vielä näkemättä ja sinne päin kulkeva polku muuttui alhaalla leveämmäksi sekä juostavammaksi. Leveä ura jatkui aina Luulammelle asti ja sieltä lähdimme hiihtouraa pitkin kiertämään Kiilopäätä. 

Iisakkipää (454 m mpy) 

Luulammelle asti pääsimme poutaisessa säässä, mutta loppumatkan aikana saimme niskaamme useamman suihkun. Sateet tulivat lyhyinä kuuroina ja heti perään pilven takaa pilkisti aurinko. Matka oli melkoista kuoritakkijumppaa. Lopetimme vaelluksen samalle polulle mistä aloitimmekin. 

Sataa ja paistaa. 

500 km Anniversary. 

Viisi kilometriä ennen maalia tuli täyteen 500 vaelluskilometriä. Erämaaosan seikkailut jäävät seuraavaan kertaan. Vierailu Saariselällä oli positiivinen kokemus ja näihin maisemiin palaamme vielä. 

Team Voikkaa. 505 kilometriä patikoitu. 

Team Voikkaa ja rotkolaakson alien

 Sulaoja -Ruktajärvi 11 km

Alkuperäinen suunnitelma kävellä Näätämöstä Nellimiin meni jäihin koronarajotteista johtuen. Polku kulkee osittain Norjan puolella ja rajanylitys ei tässä kohtaa ollutkaan ongelmatonta. Vaellus jatkui Lemmenjoelta eteenpäin enemmän tai vähemmän hihasta ravistellen. 

Seuraava etappi. Kevon luonnonpuiston kanjonireitti. 

Lomaa ei kuitenkaan viitsi tuhlata päällystetiellä kävelyyn ja Inariin siirryimme autokyydillä. Seuraava etappi oli Kevon reitti, jossa olimme käyneet viisi vuotta sitten ohimennen yhden yön retkellä matkalla Nordkappiin. Nyt oli tarkoitus ihastella rotkolaaksoa koko reitin matkalta. Inarista saimme ruokatäydennykset ja hyppäsimme K-marketin pihalta bussiin, joka vei meidät Sulaojalle. Saimme kylällä asioidessamme kuulla, että Kevon reitillä wc:t olivat täynnä. Ne ovat pienempiä kuin aikaisemmin ja tyhjennysväli on 1,5 viikkoa. Väkeä on sielläkin ollut runsain mitoin liikkeellä eikä reittejä ole tällaiselle väkimäärälle suunniteltu. Luonnonpuistossa viralliselta reitiltä poikkeaminen on kielletty, joten ei auta, että olin pakannut titaanisen kakkalapion rinkkaan. Näillä tiedoilla melkein jo ohitettiin koko reitti. 

Tästä tää taas lähtee!

Jäimme kuitenkin bussin kyydistä Sulaojan parkkipaikalla, joka oli täynnä autoja. Sieltä lähtevä polku nousi harjun päälle ja maisemat avautuivat  molemmille puolille. Tänään käveltiin vain ensimmäiselle merkitylle telttapaikalle Ruktajärvelle eikä maisemissa vielä ollut mitään erityisen sykähdyttävää. Telttapaikoilla oli useita telttakuntia ja tuvassa yöpyjiä. Löysimme itsemme aika nopeasti omasta teltastamme nukkumasta. Kylmyys hohkasi teltan pohjakankaan läpi ja hengitys höyrysi. Oli tulossa kylmä yö ja laitettiin suosiolla untuvatakit päälle. Ennen nukahtamista kuulimme teltan ulkopuolelta kommentin: ''Vähän alienin näköinen teltta."

Kevon alien. 

Ruktajärvi -  Roajasjävri 28 km

Maasto oli tänään jyrkkäpiirteisempää ja polut kivikkoisia. Polku oli varsin tavanomainen kulkien tunturipaljakoilla ja kiemurrellen koivikossa. Noin kymmenen kilometrin kohdalla edessä avautui kanjoni kuin tyhjästä. Pystysuorat kalliojyrkänteet nousivat ylväinä seinäminä ja näytti kuin maa olisi siinä kohdassa revennyt kahtia. Se oli vaikuttava näky. 

Kevon kanjoni. 

Kanjonin reunalla. 

Polku jatkui eteenpäin samanlaisena kuin tähänkin asti. Jyrkimpiin kohtiin oli tehty rappuset helpottamaan kulkemista. 

Vedet tuntuvat olevan vähissä täälläkin ja Metsähallituksen toimipisteellä meitä kehoitettiin kantamaan vettä mukana, koska joka paikassa sitä ei ole. Lintuja on vähemmän kuin muualla tähän asti kävelemissämme paikoissa, mutta joitain sitkeitä tirpusia näkyy silloin tällöin. 

Kuivahtaneita lampia ja puroja on tullut vastaan pitkin matkaa. 

Tämän päivän polulla oli kaksi kohokohtaa, joista toinen oli Fiellun putous. Se ei tullut eteen yhtä yllättäin. Kohina kuului ja putous näkyi viimeistä rinnettä laskeutuessa. 

Fiellujoki laskee putouksen jälkeen vähän matkan päässä Kevojokeen. 

Meni välillä vähän turistihommiksi. 

Turvekammi. 

Ennen putousta oli reitin ensimmäinen kahlaamo jonka pohjalla oli teräviä kiviä. Puiden oksille oli jätetty joen ylittäjien käyttöön kolmet crocsit. Emme nähneet polulla juuri ketään. Väkimäärä on hävinnyt jonnekin reitin varrelle. Suurin osa ihmisistä jäi yöksi putouksen luona olevalle leiripaikalle, joka oli kaikkine rakennelmineen aika ahtaan näköinen paikka. 

Kevon reitin ensimmäinen kahlaus. 

Kello oli niin vähän, että me jatkoimme vielä kymmenen kilometriä eteenpäin Roajasjävri nimisen, kauniin vihertävän järven tannalle, johon Kevojoki laskee. Koski kohisi ja kalat hyppivät virrassa. Tällä telttapaikalla oli avaraa, kaunista ja rauhallista. 

Roajasjävri ja rantatontti. 

Kauniin värinen järvi. 

Roajasjävri - Silkeaja 21 km

Kävelemme reitin loppuun tänään. Tai emme ihan loppuun, vaan jäämme viimeiselle merkitylle telttapaikalle, josta on pari kilometriä maantielle. Hyppäämme huomenna aamulla linja-autoon ja siirrymme Saariselälle, jonne emme alunperin olleet tällä reissulla menossa. Ajatus Saariselästä jalostui vasta matkalla ja tämän etapin suunnitteli meille ystävämme Tiina, joka tarjosi sinne myös huoltotukikohdan. Aivan mahtavaa!

Vaijerikahlaamoilla oli molemmin puolin penkkejä, joissa voi vaihtaa kengät ja kuivata jalat. 

Tälle päivälle oli tarjolla kalliokiipeilyä ja kolme vaijerikahlaamoa, joista ensimmäinen kilometrin päässä ja toinen melkein heti perään. Vettä näissä kahlaamoissa oli polven alapuolelle ja vesi oli kylmää. Virtaus oli suhteellisen kova, joten korkean veden aikaan vaijerit ovat tarpeen. Nyt niitä ei välttämättä tarvinnut, kun oli vaellussauvat mukana. Kahlaamojen jälkeen polku nousi loivasti tunturille. 

Reitin toinen kahlaus. 

Reitin kolmas kahlaamo ohitettu. 

Reilut 300 rappusta alaspäin. 

Vähän kallioisempaa polkua ylöspäin. 

Oli kuuma päivä ja aurinko paistoi. Hellepäivänä tunturipaljakalla ei ole suojaa paahteelta ja hiki virtasi. Tunturilta laskeuduttiin ja noustiin jyrkkiä polkuja vuorotellen. Reitti oli kivikkoinen ja hidaskulkuinen. Välillä oli helpompi kävellä kiveltä toiselle kuin yrittää astua niiden väliin. 

Kaunista kanjonia. 

Rotkolaakso on 40 kilometriä pitkä ja pari kertaa polulta avautui jylhät kanjonimaisemat. Neljännessä eli viimeisessä kahlaamossa vettä oli himpun verran enemmän ja vesi nousi polven yläpuolelle. Tästä noustiin loppumatkan kilometrit ylämäkeen Silkeajalle ja huomenna loput pari kilometriä päällystetyn tien varteen. 

Kevon reitin neljäs kahlauspaikka. 

Viimeiset kanjoninäkymät.