Nälkäinen vaeltaja

Keittiön pöydälle oli jätetty luettavaksi artikkeli: "Taltuta turha nälkäkiukku".
Minulla on tunnetusti aina nälkä ja syön paljon. Saattaa olla, että joskus vatsan kurniessa ärtymys nostaa päätään ja tästä syystä Harri on huolissaan, että jaksetaanko kantaa tarpeeksi ruokaa Uuden-Seelannin vaelluksella, kun mikään ei saa painaa mitään.

Nälkäkiukusta on monenlaisia teorioita verensokerin laskusta stressihormonin vapautumiseen. Itse  asetun helposti luolamiehen asemaan. Jos luolamies tarjoilee kohteliaasti paistinsa muille ruokailijoille, hän joutuu juoksemaan itselleen uuden gasellin ettei näänny nälkään. Stressaantuuhan siinä.

Vaelluksella kaloreita kuluu päivän mittaan tonnitolkulla ja nälkä on sen mukainen.
Talvivaelluksella moni asia on helpompaa ja ruokalistan suunnittelu on yksi niistä. Myös tuore ruoka säilyy ja voit ottaa mukaan vaikka jäätelöä. Ahkioon on pakattu pisimmillään kolmen viikon ruoat eikä matkalla ole tarvinnut nähdä nälkää.

Ahkiossa jaksaa vetää painavampaa lastia, kuin kantaa rinkassa. Talvivaelluksella perusaamupala on ollut jogurtti-mansikka-kalorimysliä ja maitojauheesta tehtyä maitoa. Pannulla on paistettu pekonia ja leivän päälle on laitettu juustoa tai metwurstia. Lopuksi nautiskellaan mutteripannukahvit. Luulen, että pekoni on yksi syy siihen, että Martta Mäyräkoira rakastaa telttailua. Päivällisellä on tarjoiltu tortilloja, pitaleipiä, riisiä, makaronia, tonnikalaa, jauhelihaa, vihanneksia ja kaikkea mitä on ehtinyt kuivata tai saa kuivana ostettua. Jälkiruoaksi teltassa paistetaan lettuja ja päällä on tarjoiltu hilloa sekä kuivattuja mansikoita Ruokalista on muutenkin vain mielikuvituksesta kiinni.
Helpoimmillaan vaelluksesta selviää valmisateroita tankkaamalla. Tätä tuli Islannissa kokeiltua ensimmäisen ja viimeisen kerran. Retkikunnan Matias nimitti pakastekuivattuja ruokia kuvaavasti "Chili con karmee". Ei jatkoon.

Kaikki ovat pienenä syöneet lunta. Se maistuu pahville, mutta siitä saa sulatettua vettä. Toisinaan vesi maistuu silti paremmalle luomuna kuin urheilujuomalla maustettuna. Talvella siis vettä on aina saatavilla.
Kun hiihtopäivän jälkeen koti on pystyssä, niin mikään ei voita minttukrokanttisuklaata huuhdeltuna alas cappucinolla ja rommilla.

Kun mikään ei saa painaa mitään, niin reppureissulla ruokalista tulee olemaan yksinkertaisempi ja miinuskaloreita tulee varmasti. Mysliä ja maitojauhetta löytynee myös maapallon toiselta puolelta. Perusmuona tulee koostumaan pääosin nuudelista ja pikariisistä lisukkeineen. Toivon, että jossain kohtaa ruokakauppa osuu sopivasti matkan varrelle, jotta  saadaan vaihtelua tuoreista herkuista. Mutteripannu ja kahvi pelastaa paljon.
Olen haaveillut pekonista ja kananmunista, sillä varjolla, että pekonin rasva estää pohjaan palamisen titaanipannulla. Kynnys tukeutua matkalla pikaruokaloiden hampurilaisiin tulee olemaan matala.

MSR:n vedenpuhdistin on kulkenut mukana monta reissua ja lähtee myös Uuteen-Seelantiin. Reitin varrelta löytyy vesipisteitä, mutta suodattimen kautta vettä voi ottaa myös luonnon vesistä. Vettä voi ottaa vaikka kuralätäköstä tai suolammesta. Bakteerit ja virukset jää suodattimeen, mutta maku ja väri tulee mukaan pulloon. Kuravettä ei olla koskaan juotu, mutta pikantti suon maku on juomavedessä ollut. Vedenpuhdistustableteilla saa vaihtelun vuoksi "uimahallin makuista" vettä.

Energian saamiseksi on taskut täytettävä naposteltavilla herkuilla. Vuosien varrella on tullut sen verran naposteltua, että monet kaloripommit jäävät käyttämättä. Geelit ja useimmat patukat ei uppoa enää poskia pidemmälle ja pähkinät kannetaan takaisin kotiin lintulaudalle. Ahkiossa suklaapatukka jäätyy hampaat katkovaksi kalikaksi ja kesällä sulaa taskuun. 

Viime aikoina on turvauduttu pääosin irtokarkkeihin ja salmiakki on herkku, joka maistuu myös sairaana. Glukoositabletti piristää pahimmassa notkahduksessa. Uuteen-Seelantiin ei saa viedä ruoka-aineita, joten ensimmäinen matkapäivä Aucklandissa käytetään karkki-, perunalastu- ja kuivahedelmähyllyjen tiedusteluun. 

Hääpäivän ruokailua Repovedellä helmikuussa 2018.