Martta Mäyräkoiran eläkepäivät

Martta Mäyräkoira ei ole vielä eläkkeellä. Kohta seitsemänvuotias maastomakkara on koira parhaassa iässä ja tässä tapauksessa isäntä on jäänyt kotoilemaan. Eläkepäivät ovat mullistaneet myös pienen koiran päivärytmin. Enää ei ehdi ottaa työpäivän mittaisia päiväunia vaan seuranpitoon on parhaimmillaan varauduttava koko päiväksi.

Testissä Voikkaan uusittu kävelysilta. 

Mäyräkoiran arkiaamu käynnistyy hitaasti. Emännän viideltä hälyttävä herätyskello ei saa aikaan minkäänlaista reaktiota. Peiton alla lämmöstä nautiskeleva otus ei liikahda vahingossakaan ettei joudu ulos kylmään ja pimeään. Ei edes postilaatikolle asti. Hakekoon aamulehden se, joka sitä lukee. Ruoalle perso mäyräkoira on oppinut erottamaan äänistä milloin keittiössä kannattaa kipaista varhaisaamupalan toivossa. Tuttuun tapaan emännän leivän päältä irtoaa joka aamu mäyräkoiralle siivu tuoretta kurkkua. Se pitää kipaista hakemassa, kun aamiaisvalmistelut ovat siinä vaiheessa, että keittiöstä kuuluu, kun margariinirasian kansi aukeaa. Kurkun rouskuttelun jälkeen mäyräkoira juoksee takaisin peiton alle.

Läheisyys lämmittää. 

Mäyräkoira on viimeinen, joka nousee sängystä. Tällä unikeolla on toiveissa, että sen olemassaolo unohdettaisiin. Se yrittää maastoutua ensin tyynyjen väliin ja makaa lopulta liikkumattomana möykkynä peittojen alla ja leikkii hetken luolakoiraa ennenkuin kömpii päivänvaloon peiton reunan alta.

Tyyny hyvin. 

Vaan ulos joutuu lähtemään mäyräkoirakin. Liian innokkaalta ei kuitenkaan kannata näyttää. On paljon vakuuttavampaa tuijottaa epäuskoisena sängyn laidalla ja kuunnella korvia lotkauttamatta luoksetulokehoituksia. Vasta siinä vaiheessa kun hihnanpää lähestyy päättäväisin askelin makuuhuoneen kynnystä, mäyräkoira hyppää alas ja kipittää leuka pystyssä kohti ulko-ovea. Maastonakki ei ole helppo nakki. Vaikka se olisikin ensimmäisenä ulko-ovella, niin ei mäyräkoiraa niin vaan lassota. Kun laittaa otsan lattiaan ja leuan rintaan, niin pujotapa siitä remmiä pään läpi.

Lenkille? Ne menee, jotka tahtoo. 

Mäyräkoira on kova suustaan. Varsinkin silloin, kun vastaan tulee jotain epäilyttävää. Eli melkein aina. Aina ei voi tietää mitä suuren egon omaava otus haukkuu, kun pihatiellä ei näy ketään eikä kuulu mitään. Pieni koira kuitenkin ilmoittaa koko lähiseudulle olemassaolostaan. Ai, nukkuiko täällä vielä joku? Toivottavasti ei. 

Kaikista uloslähtörituaaleista huolimatta pieni koira on koostaan huolimatta reipas ja väsymätön lenkkikaveri. Mutta vain silloin, kun sitä sattuu huvittamaan. Citylenkki ei huvita, sadekeli ei huvita ja onhan näitä tekosyitä, jonka varjolla olisi mukavampi kääriytyä vilttiin sohvalle.

Sohvaperuna. 

Reipas retkikoira odottaa evästä. Tässä 21 km metsäkävelyllä. 

Ota tässä nyt selvää mäyräkoiran sielunelämästä, mutta reippaasti on maastomakkara ollut hengessä mukana etsimässä uusista puskista geokätköjä, joita isäntäväki on keksinyt alkaa jäljittämään. Liikuntaa on pieni koira saanut nyt pitkin päivää, kun aina on joku kotona lähdössä lähimaastoon. Pitäähän kotikorttelin kevään merkitkin käydä tarkkailemassa. Verijälkeäkin aurinkoisen kelin metsästyskoira on päässyt nuuskuttamaan ja ylpeänä kantamaan "kaadolta" löytynyttä kauriin jalkaa pois metsästä.

Löytäjä saa pitää! 

Metsän eläimet saavat mäyräkoiran valpastumaan. Pikkulinnut, oravat ja rusakot järjestävät ohjelmaa valppaalle vahdille myös olohuoneeseen. Ikkunasta ei voi katsella ulos ilman mäyräkoiraa. Jos erehdyt itseksesi tarkkailemaan takapihan tapahtumia, niin jo yrittää pieni koira hätäisesti kiivetä reittä pitkin ylös.

Joskus on ärsyttävää olla pieni. 

Mäyräkoiralla on aina oltava tähystyspaikka ikkunan luona. Olohuoneeseen ostettiin monen vuoden tauon jälkeen sohva, jonka käsinojalta näkee pienikin koira pihalle, kun oikein itseään venyttää.

Mökin tähypaikka. Ihan kuin mäyräkoiralle tehty. 

Ilmeikäs Martta Mäyräkoira on viihdyttävä seuranpitäjä, jolla on aina uusia temppuja takataskussa.

Vaelluskoiran tarkastuskäynti.