Kerrankin hallittu lähtö

Tavallisesti loman alkaessa kassit odottaa eteisessä valmiiksi pakattuina ja Team Voikkaa on lähtökuopissa, ettei vahingossakaan kuluisi kotona yhtään lomapäivää. Nyt on kuukausi aikaa tehdä valmisteluja. Kerrankin hallittu lähtö. To do - lista oli pitkä ja näytti hyvältä - paperilla. En nyt luettele tässä ihan koko listan sisältöä, mutta kaikki ei mennyt ihan niin kuin oltiin kuviteltu. Toisaalta mitään ei ole jäänyt tekemättä.

Mukaan lähtee kaksi GPS-laitetta, joista Garmin Montana varsinaiseen käyttöön ja Garmin Alpha 100 varalaitteeksi. Montana on jo monet reissut nähnyt ja hyväksi havaittu laite, mutta tekniikan pettäessä on mukana toinenkin suunnistusväline. GPS on ollut isona apuna mm. Norjan vaelluksilla, missä reittejä ei ole merkitty eikä varsinaista polkuakaan ole olemassa. Hernerokkasumussa, kun näkyvyys on joitain metrejä, niin jyrkänteen reunat näkee ajoissa laitteen näytöltä.

Paperikarttaa ei mukaan oteta lainkaan ja varsinainen reitin seuraaminen toteutetaan puhelimeen ladatun Trail Appin avulla. Australian ja Uuden-Seelannin kartan lataaminen onnistui vanhaan laitteeseen niin kuin pitikin, mutta uuteen Garminiin vasta usean soiton jälkeen valmistajan auttavaan puhelimeen. Itse laitekin jouduttiin tänä kesänä vaihtamaan, kun se testiretkellä sanoi sopimuksen irti. Onneksi oli takuun alainen laite. Kartan asennus onnistui vasta useamman tukihenkilön hämmästeltyä asiaa langan toisessa päässä ja lopulta asennus suoritettiin etänä manuaalisesti suoraan laitteen sarjanumeron avulla. Garmin Alpha 100 on varsinaisesti ostettu Martalle ja on T5 Mini - tutkapantaan kuuluva käsilaite. Metsästyskoirien laitteisiin harvemmin ladataan Uuden-Seelannin karttoja, joten aiheutettiin silläkin vähän hämmennystä.

Hätätilanteiden varalta haettiin vuokralle rescueME PLB1 - hätälähetin, jolla voi ilmoittaa hädästä nappia painamalla. Aktivoitu PLB lähettää signaalin sijainnista ja yksilöllisestä tunnisteesta satelliitin kautta. Se on maailman pienin henkilökohtainen hätälähetin, joka toimii maalla, merellä ja ilmassa, on vesitiivis ja upotuksen kestävä. Lähetin odottaa vielä testausta.

Pankkikortin pitäisi toimia myös Uudessa-Seelannissa, mutta on helpompi lähteä liikkeelle, kun on maan valuuttaa matkassa. Huippuvuorilla pankkikorttini  hajosi ja sen kokemuksen jälkeen olen kantanut mukana kahta korttia. Käteistä opin nostamaan viimeistään Islannissa, missä mikään perheen pankkikorteista ei toiminut, vaan oltiin ravintolan kassalla retkikuntakaveri Minnan kukkarolla. Onneksi on tukiverkostoa ympärillä. Se on tullut todettua monesti tämänkin projektin edetessä. Dollareita yritettiin tilata verkkopankista, mutta valikosta ei Uuden-Seelannin valuuttaa löytynytkään. Asiaa tiedusteltuamme käännyimme valuutanvaihtoon erikoistuneen yrityksen puoleen. Tilaus onnistui näppärästi netin kautta ja rahat toimitettiin viidessä päivässä postiin.

Loman aikana on saatu hankittua loput puuttuvat matkavarusteet ja rinkkojen sisältö on pinottu valmiiksi. Team Voikkaan rinkkojen sisältö on identtinen ja yhteiset matkatavarat on jaettu. Lopullinen viilaus tehdään vasta matkan alussa.

Kotia on laitettu kuntoon ja rouva on vallannut Kepon keittiön pakastinta tyhjentäessään. Loman aikana on syöty yliannos vispipuuroa ja marjapiirakkaa ja Kepon vastuulle jäi tyrniliköörin valmistus. Pakastin on tyhjä, mutta kaapissa on shotti poikineen odottamassa kotiin palaavia vaeltajia. 

Valmistautuminen on osa matkantekoa, mutta koko loma ei sentään ole mennyt hellan ääressä ja työlista kädessä. Syksy kuuluu ehdottomasti suosikkivuodenaikoihini ja sää on suosinut ulkoilijaa. Team Voikkaa on patikoinut, läskipyöräillyt ja retkeillyt ja pian alkaa energiatankkausvaihe, jolloin otetaan liikkumiset vähän rennommalla otteella.  Kanootin kotiuduttua Voikkaalle saatatte nähdä ohi ajaessane Kymijoella Bob Specialin epämääräistä liikehdintää. Sielun Veljien Kanoottilaulu vedettiin jo duettona. 

Inkkarit kanootissa - vai onko sittenkään?

On ihan tavallista, että jompikumpi Team Voikkaan jäsenistä saa loistavan ajatuksen, joka jää odottamaan toteuttamista. Yksi näistä ilmaan heitetyistä ideoista on ollut inkkarikanootti, josta kummallakaan ei ole kokemusta kuin pari melontakertaa.

Martta Mäyräkoiralta taittuu retkeily kajakin kannella, mutta virtaaviin vesiin sitä ei ole otettu mukaan. Martta ei pysy aukkopeitteellä, vaan keikkuu keulakoristeena tai istuu lastiluukun päällä tähystämässä ja saattaa molskahtaa veteen liukkaalta pinnalta. Sileän veden retkellä mäyräkoiran saa noukittua helposti takaisin kajakkiin pelastusliivin kahvasta. Inkkarikanootissa se pysynee laitojen sisäpuolella mikäli henkilökunta saa pidettyä kanootin pystyssä.

Eräänä syksyisenä viikonloppuna Team Voikkaa löysi itsensä tiedustelemasta avokanoottimalleja kaupan hyllyltä. Sopivan kanootin löydyttyä tehtiin kaupat ja menopeli odottaa enää pääsyä Voikkaan kotijoelle. Jatkossa sillä todennäköisesti retkeillään myös pidemmällä aina pohjoisen vesireitistöjä myöten.

Uuden - Seelannin vaelluksella on viikon melontaosuus Whanganui-joella, joka on pari vuotta sitten saanut ihmisoikeudet. Joki on maan kolmanneksi pisin ja äärimmäisen tärkeä maan alkuperäiskansalle maoreille, jotka voivat ajaa joen asiaa tarvittaessa vaikka käräjillä. Joki nähdään elävänä olentona, jonka hyvinvoinnilla on selkeä yhteys ihmisten hyvinvointiin. Te Araroan melontareitti on parin sadan kilometrin pituinen, eikä siihen sisälly isoja koskia.

Team Voikkaa ei ole vielä istunut samassa kanootissa, paitsi Repoveden lepakkoretkellä,  jossa melottiin isommalla joukkueella jättikanootilla. Harrille on kuitenkin J-vedot ja kaarivedot tuttuja vuorosoutuharrastuksen ajoilta, joten kipparin paikka on jaettu. Istun mielelläni etupenkkiin kuuntelemaan ohjeita. Vielä ehdittiin lähteä kokeilemaan miten tiimiltä melontahommat sujuu. Yksityisopetus tilattiin Natura Vivalta, ja järjestettiin Nuuksion Haukkalammella

Miten tiimityöskentely vesillä sitten sujui?
Team Voikkaa lähti laiturista tapansa mukaan voimalla ja nopeudella, tekniikasta viis. "Hei, odotetaanko meidän opasta?", kysyi kippari takapenkiltä.
Oikean melontatekniikan harjoittelu aloitettiin eteenpäin melomisesta edessä istuvan ollessa moottori, joka keskittyy voimavetoihin ja takapenkkiläisen ohjatessa. Päästiin pureutumaan heti vahvuusalueille eli vartalon liikkuvuuteen ja etsittiin voimaa keskivartaloa kiertämällä. Tuntui niitä lihaksia löytyvän sieltäkin. Parin tunnin opetus sisälsi niitä asioita mitä oli tultu hakemaan. Kanoottia ohjattiin eteen, taakse ja sivulle, käänneltiin, peruutettiin ja pysäytettiin. Liika ajattelu ei selvästikään ole kuulunut vahvuuksiimme, koska ensimmäisen kerran kanootti kääntyi, vaikka molemmat meloivat samalta puolelta eri suuntiin. Taito se on sekin!

Harjoittelua tekeminen vielä vaatii, jotta eteneminen on sujuvaa, mutta yhteinen sävel löytyi meloja heilutellessa. Vaikka viikossa harjoittelua tulee väkisin Uudessa-Seelannissa, niin nyt on aikaa vielä melskata kotijoella. Takataskussa on hyvät opit ja ohjeet, joilla pääsee alkuun omatoimisessa harjoittelussa. Kun henkilökunta saa kanootin pidettyä suunnassa, niin pääsee Martta Mäyräkoirakin mukaan ja sitten on kaikki "inkkarit kanootissa".

       

Team Voikkaan vahvistus - Martta Mäyräkoira

Kävelykuntoa lähdettiin hakemaan syksyisestä metsästä haulikko olalla. Allekirjoittanut käveli katse enemmän maassa kuin puussa ja tämän päivän saalis metsästä olikin pussillinen kanttarelleja. Aurinkoisen kelin metsästyskoira Martta pääsi tietysti mukaan. Henkilökunta ei kyennyt tällä kertaa järjestämään mäyräkoiralle optimaalisia olosuhteita, mutta pelkästään jo nuotiomakkaran takia kannattaa kastella varpaat suon reunassa.

Martta on sitkeä vaeltaja, sekä vanha lapin ja Norjan kävijä. Kahdenkymmenen kilometrin päivätaival on taittunut moneen kertaan. Ei uskoisi samaksi koiraksi, joka kotona mieluusti kääntyisi takaisin jo postilaatikolta. Kotikulmilla on onneksi kauriita ja rusakoita riistaviettisen mäyräkoiran hihnalenkkiä piristämässa. Pohjoisessa porot ja lampaat saavat saavat vaeltaa vapaasti. Niille ei viitsi haukkua, kun siitä on aina tullut sanomista.

                                 Kilpisjärvellä ohitettiin satoja poroja.

Joskus olosuhteet eivät ole olleet lyhytjalkaisen vaeltajan puolella. Kun kesällä 2018 valloitettiin Halti Norjan puolelta, reitti oli koko matkan kivikkoista. Jos joka lohkareelle olisi pitänyt etsiä paikkaa pienille tassuille, niin tähän retkeen ei olisi päivä riittänyt. Onneksi Martta matkustaa tarvittaessa nätisti repussa. 

                              Norjan ja Suomen Haltin huippujen valloitus.

Martta kävelee kansallispuistoissa aina kytkettynä, kuten lainkuuliaisen koiran pitää, mutta metsästysmailla se pääsee irti GPS-panta kaulassa. Kaiken ylösajava mäyräkoira liikkuu ketterästi pienillä jaloillaan. Paitsi suopursuissa. Mäyräkoiransyöjäkasvit tarraavat kiinni ja Martan huumorintaju loppuu. Se pysähtyy niille sijoilleen, eikä liikahda tuumaakaan. Kun henkilökunta häviää näkyvistä, nostaa mäyräkoira metelin. Sydäntä riipaiseva vinkuminen paljastaa hylätyn metsästyskoiran sijainnin. Maanittelu ei auta. Mäyräkoira on käytävä pelastamassa.

                              Tänään ei tullut itku, vaikka maasto oli ajoittain
                              hankalaa.

Martta on neljän vuodenajan retkeilijä. Hiihtovaelluksella Martan olisi helpompi kävellä edellä menevän ahkion jäljessä, mutta mäyräkoira ei ole mikään perässähiihtäjä. Hanki kantaa usein neljäkiloisen mäyräkoiran ja se painaa kärkeen minkä flexi antaa myöten. 

Ahkiossa on pikkukoiralle huopaluola ja lämpöpussi siltä varalta, että hiihtopäivät venyvät pitkiksi tai sää on huono. Martta pujahtaa tauolla mielellään luolaan lämmittelemään, mutta kun ahkio liikkuu, niin mäyräkoira ei jää kyytiin hetkeksikään. Uskokaa pois. Pikkukoira on yritetty jättää luolan suojaan räntäsateessa ja navakassa tuulessa. Kun ahkio lähtee liikkeelle, niin huopaluolasta kuuluu korvia särkevää vinkumista. Niin huonoa säätä ei ole vielä ollut, ettei mäyräkoira kävelisi itse. Moni erehtyy luulemaan pienikokoista maastonakkia pennuksi, joka kerää näin ventovieraiden sympatiat puolelleen. Talvivaelluksella Martta on yritetty pelastaa kelkkasafariyrittäjän toimesta moottorikelkan kyytiin. 

Vaelluksella mäyräkoira on sitä mieltä, että vesisateella teltan voisi jättää pystyyn ja pysyä syvällä makuupussissa. Kun henkilökunta kaikesta huolimatta pakkaa teltan ja lähtee säitä uhmaamaan, niin Martta miettii, että se on syntynyt väärälle Peltoselle. Hoitopaikan Peltosilla kun tarjoillaan juustoa ja ymmärretään minkälaista retkeilyä mäyräkoiran luonne vaatii. Paras teltta on nimittäin viltti, jonka alta Martalla ei ole kiire minnekään. 

Nälkäinen vaeltaja

Keittiön pöydälle oli jätetty luettavaksi artikkeli: "Taltuta turha nälkäkiukku".
Minulla on tunnetusti aina nälkä ja syön paljon. Saattaa olla, että joskus vatsan kurniessa ärtymys nostaa päätään ja tästä syystä Harri on huolissaan, että jaksetaanko kantaa tarpeeksi ruokaa Uuden-Seelannin vaelluksella, kun mikään ei saa painaa mitään.

Nälkäkiukusta on monenlaisia teorioita verensokerin laskusta stressihormonin vapautumiseen. Itse  asetun helposti luolamiehen asemaan. Jos luolamies tarjoilee kohteliaasti paistinsa muille ruokailijoille, hän joutuu juoksemaan itselleen uuden gasellin ettei näänny nälkään. Stressaantuuhan siinä.

Vaelluksella kaloreita kuluu päivän mittaan tonnitolkulla ja nälkä on sen mukainen.
Talvivaelluksella moni asia on helpompaa ja ruokalistan suunnittelu on yksi niistä. Myös tuore ruoka säilyy ja voit ottaa mukaan vaikka jäätelöä. Ahkioon on pakattu pisimmillään kolmen viikon ruoat eikä matkalla ole tarvinnut nähdä nälkää.

Ahkiossa jaksaa vetää painavampaa lastia, kuin kantaa rinkassa. Talvivaelluksella perusaamupala on ollut jogurtti-mansikka-kalorimysliä ja maitojauheesta tehtyä maitoa. Pannulla on paistettu pekonia ja leivän päälle on laitettu juustoa tai metwurstia. Lopuksi nautiskellaan mutteripannukahvit. Luulen, että pekoni on yksi syy siihen, että Martta Mäyräkoira rakastaa telttailua. Päivällisellä on tarjoiltu tortilloja, pitaleipiä, riisiä, makaronia, tonnikalaa, jauhelihaa, vihanneksia ja kaikkea mitä on ehtinyt kuivata tai saa kuivana ostettua. Jälkiruoaksi teltassa paistetaan lettuja ja päällä on tarjoiltu hilloa sekä kuivattuja mansikoita Ruokalista on muutenkin vain mielikuvituksesta kiinni.
Helpoimmillaan vaelluksesta selviää valmisateroita tankkaamalla. Tätä tuli Islannissa kokeiltua ensimmäisen ja viimeisen kerran. Retkikunnan Matias nimitti pakastekuivattuja ruokia kuvaavasti "Chili con karmee". Ei jatkoon.

Kaikki ovat pienenä syöneet lunta. Se maistuu pahville, mutta siitä saa sulatettua vettä. Toisinaan vesi maistuu silti paremmalle luomuna kuin urheilujuomalla maustettuna. Talvella siis vettä on aina saatavilla.
Kun hiihtopäivän jälkeen koti on pystyssä, niin mikään ei voita minttukrokanttisuklaata huuhdeltuna alas cappucinolla ja rommilla.

Kun mikään ei saa painaa mitään, niin reppureissulla ruokalista tulee olemaan yksinkertaisempi ja miinuskaloreita tulee varmasti. Mysliä ja maitojauhetta löytynee myös maapallon toiselta puolelta. Perusmuona tulee koostumaan pääosin nuudelista ja pikariisistä lisukkeineen. Toivon, että jossain kohtaa ruokakauppa osuu sopivasti matkan varrelle, jotta  saadaan vaihtelua tuoreista herkuista. Mutteripannu ja kahvi pelastaa paljon.
Olen haaveillut pekonista ja kananmunista, sillä varjolla, että pekonin rasva estää pohjaan palamisen titaanipannulla. Kynnys tukeutua matkalla pikaruokaloiden hampurilaisiin tulee olemaan matala.

MSR:n vedenpuhdistin on kulkenut mukana monta reissua ja lähtee myös Uuteen-Seelantiin. Reitin varrelta löytyy vesipisteitä, mutta suodattimen kautta vettä voi ottaa myös luonnon vesistä. Vettä voi ottaa vaikka kuralätäköstä tai suolammesta. Bakteerit ja virukset jää suodattimeen, mutta maku ja väri tulee mukaan pulloon. Kuravettä ei olla koskaan juotu, mutta pikantti suon maku on juomavedessä ollut. Vedenpuhdistustableteilla saa vaihtelun vuoksi "uimahallin makuista" vettä.

Energian saamiseksi on taskut täytettävä naposteltavilla herkuilla. Vuosien varrella on tullut sen verran naposteltua, että monet kaloripommit jäävät käyttämättä. Geelit ja useimmat patukat ei uppoa enää poskia pidemmälle ja pähkinät kannetaan takaisin kotiin lintulaudalle. Ahkiossa suklaapatukka jäätyy hampaat katkovaksi kalikaksi ja kesällä sulaa taskuun. 

Viime aikoina on turvauduttu pääosin irtokarkkeihin ja salmiakki on herkku, joka maistuu myös sairaana. Glukoositabletti piristää pahimmassa notkahduksessa. Uuteen-Seelantiin ei saa viedä ruoka-aineita, joten ensimmäinen matkapäivä Aucklandissa käytetään karkki-, perunalastu- ja kuivahedelmähyllyjen tiedusteluun. 

Hääpäivän ruokailua Repovedellä helmikuussa 2018.